Ulkomaat

”Totuudenjälkeinen” valittiin vuoden sanaksi – Oxfordin sanakirjojen ratkaisu heijastelee brexitin ja Trumpin vuotta

Perustelu: Sanan post-truth käyttö on noin 20-kertaistunut vuoteen 2015 verrattuna

Vuoden 2016 englanninkielinen sana on ”post-truth” eli totuudenjälkeinen, kertoo Oxfordin sanakirjojen toimitus tiedotteessaan.

Sana on ollut olemassa jo pidempään, mutta vuonna 2016 se on yleistynyt räjähdysmäisesti, Oxford Dictionaries perustelee.

Oxfordin sanakirjat ovat Oxfordin yliopiston tuotteita ja englanninkielen arvostetuimpia viiteteoksia.

”Totuudenjälkeisen” käyttö on liittynyt erityisesti Britannian alkuvuoden brexit-kampanjaan ja Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin vaalikampanjaan.

Totuudenjälkeisellä ajalla viitataan siihen, että tunteet ja suoranaiset valheet ovat syrjäyttäneet faktat politiikanteossa. Usein totuudenjälkeistä käytetäänkin määrittämään juuri politiikkaa, sanaparina ”totuudenjälkeinen politiikka”.

Oxfordin sanakirjatoimitus on jäljittänyt post-truth-sanan 1990-luvun alkuun. Vuonna 1992 serbialais-amerikkalainen näytelmäkirjailija Steve Tesich käytti sanaa tiettävästi ensimmäistä kertaa.

Tesich kirjoitti The Nation -lehteen esseen, jossa hän ruoti Yhdysvaltain Iran-Contra-skandaalia ja Persianlahden sotaa. Tesich valitti että ”me, vapaat kansalaiset, olemme vapaaehtoisesti päättäneet, että haluamme elää jonkinlaisessa totuudenjälkeisessä maailmassa”.

Vuonna 2016 ”totuudenjälkeinen” on yleistynyt Oxfordin mukaan kasvanut räjähdysmäisesti. Käyttömäärä on noin 20-kertaistunut edellisvuodesta.

”Ensin näimme piikin kesäkuussa liittyen brexit-äänestykseen”, sanoo Oxfordin sanakirjojen toimitusjohtaja Casper Grathwohl. ”Sama tapahtui heinäkuussa, kun Donald Trump oli varmistanut republikaanien presidenttiehdokkuuden.”

”Sanan käytössä ei ole näkynyt pienintäkään merkkiä vähentymisestä, joten en olisi hämmästynyt, vaikka totuudenjälkeisestä tulisi yksi meidän aikaamme pysyvästi määrittäviä sanoja.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Englanti
  • Kielet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Peliala on tasa-arvoisempi Kiinassa kuin Suomessa, sanoo peligraafikko – ”Roviolla kysyttiin usein, että entä sitten kun sulla on lapsia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää