Ulkomaat

Trumpin hallintoon on tulossa laajempaa verkkovalvontaa kannattava oikeusministeri ja vesikidutusta puolustava CIA:n johtaja

Alaisten uskollisuus merkitsee Trumpille tavallistakin enemmän, arvioi yhdysvaltalainen politiikan tutkija Peter Miller.

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin hallinnosta vaikuttaa muodostuvan sellainen kuin räväkän vaalikampanjan perusteella on sopinut odottaa.

”Hän painottaa enemmän tiukkaa linjaa kuin maltillista, sovinnollista siipeä”, yhdysvaltalainen politiikan tutkija Peter Miller Tampereen yliopistosta arvioi ensimmäisten nimitysten perusteella.

”Vaalikampanjan aikana moni eturivin republikaani ilmoitti julkisesti, että ei tue Trumpia. Jäljelle ei jäänyt loputtomasti päteviä vaihtoehtoja.”

Trumpin valinta oikeusministeriksi on alabamalainen senaattori Jeff Sessions, 69, jota pidetään oikean laidan edustajana jopa republikaanien konservatiivisiivessä. Hän kannattaa turvatoimien, verkkovalvonnan ja maahanmuuttopolitiikan kiristämistä. Häntä on syytetty myös rasismista. Vuonna 1986 Sessionsista tuli historian toinen ehdokas 50 vuoteen, jonka tie piirioikeuden tuomariksi katkesi senaatissa. Senaattorit eivät suostuneet vahvistamaan hänen nimitystään rasististen kommenttien vuoksi.

Keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajaksi on tulossa kansasilainen edustajainhuoneen jäsen Mike Pompeo, 52, joka puolustaa kovaotteisia kuulustelukeinoja ja jatkoaikaa Guantanamo Bayn pahamaineiselle vankileirille.

Kansallisen turvallisuuden neuvonantajana aloittaa pitkän sotilasuran tehnyt entinen demokraatti Michael Flynn, 57, jota pidetään monin tavoin Trumpin hengenheimolaisena. Flynn johti asevoimien tiedusteluorganisaatiota vuosina 2012–2014, mutta hän erosi, kun sai moitteet huonosta johtamisesta. Flynnin mukaan kyse oli tosiasiassa hänen epäsuositusta näkemyksestään, että Yhdysvallat on häviämässä sodan islamistista terrorismia vastaan. Kesällä hän julkaisi kirjan radikaalin islamin vaaroista.

Päästrategikseen Trump valitsi Stephen Bannonin, 62, joka on johtanut radikaalikonservatiivista Breitbart-verkkomediaa.

Trump on silti ottanut rinnalleen myös maltillisempia republikaaneja, kuten Valkoisen talon esikuntapäälliköksi nimittämänsä republikaanipuolueen johtajan Reince Priebusin, 44.

Puolustusministeriksi ehdolla oleva eläkeläiskenraali James ”Hullu koira” Mattis, 66, olisi suosittu valinta jopa demokraattien leirissä.

Tutkija Miller kertoo, että nimityksiä Yhdysvaltain huippuvirkoihin on tapana tehdä kahden arvioperusteen pohjalta: pätevyyden ja uskollisuuden.

”Uskollisuus on ehkä tärkeämpää, mutta puolten pitää olla tasapainossa. Presidentti haluaa, että hallinnon tärkeimmät ihmiset tekevät hyvää työtä, mutta niin tehdessään eivät nolaa häntä.”

Linjaerot presidentin ja muun hallituksen kanssa saattavat pahimmillaan johtaa ministerien eroon. Sen arveltiin olleen syy maltillisena nähdyn ulkoministerin Colin Powellin erolle George W. Bushin kahden presidenttikauden taitteessa.

Millerin mukaan on paljon syitä olettaa, että Trumpille uskollisuus merkitsee tavallistakin enemmän. Siitä kertoo esimerkiksi Jeff Sessionsin rivakka nimitys oikeusministeriksi. Sessions tuki Trumpia jo esivaalien varhaisessa vaiheessa, jossa Trumpin yltäminen edes presidenttiehdokkaaksi vaikutti epätodennäköiseltä.

Uskollisuuden tärkeyden takia onkin suuri yllätys, että Mitt Romney, 69, on vaihtoehto ulkoministeriksi. Entinen Massachusettsin kuvernööri ja republikaanien ehdokas vuoden 2012 presidentinvaaleissa on arvostellut Trumpia rajusti nimittäen tätä jopa huijariksi.

”Romney edustaisi Trumpin kädenojennusta puolueen maltilliselle laidalle, mutta en ole lainkaan varma, että hän tulee valituksi. Voi olla, että huonot henkilökohtaiset välit ovat saaneet aikaan ylittämättömän leveän kuilun”, Miller arvelee.

Presidenteillä on tapana nimittää hallitukseen oman puolueväen sekaan eräänlainen kiintiöoppositioedustaja. Demokraatti Norman Mineta toimi republikaani George W. Bushin liikenneministerinä ja republikaani Ray LaHood demokraatti Barack Obaman liikenneministerinä.

”Tämän tarkoitus on viestittää, että hallitus tekee töitä koko maan eteen”, Miller sanoo.

On hyvin poikkeuksellista, että ministerit jatkaisivat tehtävässään presidentiltä toiselle, etenkin jos peräkkäiset presidentit ovat eri puolueista. Niinkin on silti käynyt, vieläpä melko hiljattain ja painavalle salkulle. Bushin valitsema republikaani Robert Gates jatkoi puolustusministerinä Obaman hallinnossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    2. 2

      Poliisi nostanut valmiuttaan Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Tikkurilan asemalla Turun tapahtumien takia

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Poliisi kertoo Turun puukotuksista kello 19

    5. 5

      Juha Sipilä ja presidentin kanslia kommentoivat Turun puukotuksia Twitterissä: ”Valtiojohto seuraa tilannetta aktiivisesti”

    6. 6

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    7. 7

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan miehen vauhtiin

    8. 8

      70-vuotias lihasmassa tiivisti jälleen ihmiskunnan syvimmät tuntemukset ja neuvoi, mitä Trumpin olisi pitänyt sanoa

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    10. 10

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      HS seuraa: Useita ihmisiä puukotettu Turussa, poliisi ampui epäiltyä alavartaloon – poliisi etsii tekijöitä ja kehottaa ihmisiä poistumaan kaupungin keskustasta

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää