Ulkomaat

Trump ärtyi presidentinvaalien äänten tarkistuslaskennasta Wisconsinissa – ”Tämä on vihreiden huijaus”

Vihreän puolueen johtaja Jill Stein aikoo vaatia äänten uudelleen laskua myös kahdessa muussa osavaltiossa. Myös Hillary Clintonin kampanja päätti lopulta osallistua laskentaan.

Nyt se on varmaa, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tullaan laskemaan ääniä uudelleen ainakin yhdessä osavaltiossa.

Vihreän puolueen entinen presidenttiehdokas Jill Stein jätti perjantaina vaalilautakunnalle virallisen valituksen äänten laskemiseksi uudelleen Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvalloissa, uutistoimisto Reuters kertoo.

”Vaalilautakunta valmistautuu etenemään Yhdysvaltain presidentinvaaleissa annettujen äänten uudestaan laskemiseksi koko osavaltion alueella, kuten pyydettyä”, vaalilautakunnan johtaja Michael Haas sanoo lautakunnan verkkosivuilla olevassa tiedotteessa.

Myös tappion kärsineen Hillary Clintonin kampanjakoneisto asettui lauantaina tarkistuslaskennan kannalle ja kertoi osallistuvansa sen valvontaan.

Vaalit valitsijamiesten enemmistöllä voittanut Donald Trump ärtyi Wisconsinin uudelleenlaskennasta.

”Tämä on vihreän puolueen huijaus vaaleissa, joiden tulos on jo tunnustettu. Vaalien tuloksia pitäisi kunnioittaa sen sijaan, että niitä kyseenalaistetaan ja väärinkäytetään, mitä Jill Stein nyt tekee”, hän sivalsi tiedotteessa Reutersin mukaan.

Trumpin tulkinnan mukaan äänten tarkistuksen vaatiminen on ollut vain Jill Steinin juoni ”täyttää hänen kassansa rahalla, josta suurinta osaa hän ei edes käytä tähän naurettavaan laskentaan”.

Äänten uudelleenlaskeminen vaatii Yhdysvalloissa miljoonia, sillä pelkän valituksen tekeminen maksaa Pennsylvaniassa 500 000 dollaria ja Michiganissa 600 000 dollaria. Lisäksi rahaa tarvitaan lakimiesten palkkioihin.

Stein on kerännyt joukkorahoituskampanjalla rahaa äänten tarkistuksen vaatimiseksi Wisconsinin lisäksi myös Michiganin ja Pennsylvanian osavaltioissa.

Steinin kampanjasivuston mukaan hän on kerännyt jo 5,9 miljoonaa dollaria. Stein on arvioinut, että hänen kampanjansa tarvitsee noin seitsemän miljoonaa dollaria Wisconsinin, Pennsylvanian ja Michiganin tarkistuslaskua varten.

Clintonin pitäisi voittaa kaikissa kolmessa osavaltiossa, jotta presidentinvaalien lopputulos muuttuisi.

Vaikka Clinton hävisi Trumpille selvästi valitsijamiesten määrässä, hän johtaa Trumpia noin kahdella miljoonalla äänellä koko liittovaltion tasolla. Äänten laskenta on yhä joissain osavaltioissa kesken.

Kokonaisäänimäärällä ei kuitenkaan ole lopputuloksen kannalta väliä, vaan valitsijamiehet ratkaisevat vaalit.

Wisconsin on perinteisesti ollut yksi demokraattien hallitsemista osavaltioista, mutta marraskuun vaaleissa tuleva republikaanipresidentti Trump onnistui siellä lyömään demokraattiehdokkaan Clintonin.

Wisconsinissa vaatimus äänten uudelleenlaskennasta jätettiin ensimmäisenä, sillä perjantai oli siellä viimeinen päivä valituksen jättämiselle.

Pennsylvaniassa valitus on tehtävä viimeistään maanantaina ja Michiganissa viimeistään keskiviikkona.

Vaatimusten taustalla ovat epäilykset siitä, että sähköistä äänestystä olisi mahdollisesti peukaloitu.

Mitään näyttöä siitä ei toistaiseksi ole, mutta epäilystä tukee esimerkiksi se, että Wisconsinissa Clinton sai sähköistä äänestämistä käyttäneissä piirikunnissa seitsemän prosenttia vähemmän ääniä kuin optista skanneria ja paperisia lomakkeita käyttäneissä piirikunnissa.

Joukko vaaliasiantuntijoita ja lakimiehiä kehotti Hillary Clintonin kampanjaa vaatimaan äänten uudelleenlaskua näissä kolmessa keskeisessä osavaltiossa muun muassa sen tähden, että saataisiin varmuus siitä, ettei äänestystä hakkeroitu.

Lauantaina myös Hillary Clintonin kampanja päätti liittyä vihreiden Steinin vireille pistämään hankkeeseen. Stein aikoo vaatia Wisconsinin lisäksi uutta laskentaa myös Pennsylvaniaan ja Michiganiin.

”Jos Jill Stein lupaustensa mukaisesti vaatii tarkistuslaskentaa Pennsylvaniassa ja Michiganissa, mekin teemme niin”, kirjoittaa Clintonin kampanjan lakimies Marc Elias kirjoittaa Medium-julkaisualustalla.

Yksityiskohtaisessa kirjoituksessaan Elias käy läpi, kuinka tarkasti kampanjakoneisto on haravoinut vaalituloksen läpi. Kampanja palkkasi muun muassa joukon lakimiehiä ja data-analyytikoita etsimään mahdollisia hakkerointijälkiä. Selviä todisteita ei kuitenkaan löytynyt.

Elias korostaa, että kolmesta kyseenalaistetusta osavaltiosta tiukimmille menneessä Michiganissakin ehdokkaiden ääniero on selvästi suurempi kuin historian aiemmissa tarkistuslaskennoissa.

On siis erittäin epätodennäköistä, että tarkistuslaskenta muuttaisi vaalitulosta.

Michiganissa ehdokkaiden ääniero oli 10 704 ääntä, Wisconsinissa 27 257 ääntä ja Pennsylvaniassa 70 010 ääntä.

Esimerkiksi George W. Bushin ja Al Goren ääniero Floridassa oli vuoden 2000 presidentinvaaleissa vain 537. Tuolloin Yhdysvaltojen korkein oikeus pysäytti Floridan äänien uudelleenlaskennan, mikä ratkaisi vaalit Bushin hyväksi.

Tuomaristo tosin poikkeuksellisesti ilmoitti, että ratkaisua ei pidä käyttää ennakkotapauksena, vaan se rajoittui vain ”senhetkisiin olosuhteisiin”.

Eliasin mukaan Clintonin kampanja ei alun perin halunnut pyytää tarkistuslaskentaa, koska kampanjan omissa tutkimuksissa ei esiintynyt mitään merkkejä peukaloinnista.

”Mutta nyt, kun äänten tarkistus on pistetty Wisconsinissa alulle, aiomme osallistua siihen varmistaaksemme, että se tapahtuu oikeudenmukaisella tavalla kaikkien osapuolien kannalta”, Elias kirjoittaa Mediumissa.

Hän huomauttaa, että Michiganissa ja joissain muissa osavaltioissa ei tehdä lainkaan vaalien jälkeisiä pieniin ääniotoksiin perustuvia tarkastuksia, vaan vaalitulos perustuu vain kertalaskentaan.

Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa vaalien jälkeiset tarkastukset ovat käytössä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona – poliisin mukaan epäilty on Marokon kansalainen, joka ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    5. 5

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    6. 6

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista

    9. 9

      Turun kauppatorilla järjestetään iltapäivällä ensin solidaarisuusmielenilmaus ja sen jälkeen Suomi ensin -mielenilmaus

    10. 10

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona – poliisin mukaan epäilty on Marokon kansalainen, joka ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää