Ulkomaat

Ainakin yhdeksän ihmistä haavoittui hyökkäyksessä Ohion yliopistolle – poliisi ampui yhden epäillyn

Epäiltyä lukuun ottamatta kukaan ei kuollut tai saanut hengenvaarallisia vammoja hyökkäyksessä.

Ohion osavaltion yliopistossa Columbuksen kaupungissa tapahtui maanantaiaamuna hyökkäys, jossa haavoittui tiedotusvälineiden mukaan ainakin yhdeksän ihmistä.

Poliisi ampui epäillyn, kertoo uutiskanava CNN. Hyökkääjiä oli ilmeisesti vain yksi toisin kuin ensin raportoitiin.

Columbuslainen televisiokanava WBNS kertoi ensin, että epäiltyjä olisi kaksi. Yhdellä epäillyistä olisi ollut tuliase ja toisella veitsi.

CNN:n mukaan on kuitenkin todennäköistä, että opiskelijat tulkitsivat kaaoksessa poliisien laukaukset hyökkääjän ammuskeluksi. Todennäköisesti kyseessä oli vain yhden ihmisen toteuttama veitsihyökkäys.

Aluksi neljän loukkaantuneen kerrottiin saaneen ampumahaavoja. Yliopiston tiedottaja totesi uutistoimisto AP:lle myöhemmin, että ihmisiä oli puukotettu teräaseella tai heidän päällensä oli ajettu autolla.

Ensimmäiset tiedot hyökkäyksestä tulivat yliopiston Watts Hall -kampusrakennuksesta.

Hyökkääjä saapui rakennukselle katumaasturilla, ajoi ihmisten päälle ja astui ulos autosta veitsi kädessään.

”Hän vetäisi suuren veitsen esille ja alkoi jahdata ihmisiä yrittäen hyökätä heidän kimppuunsa. Onneksi paikalla oli tosi paljon ihmisiä, eikä hän voinut keskittyä vain yhteen kohteeseen”, kuvailee opiskelija Jacob Bower, 20, tilannetta CNN:lle.

Bowerin mukaan teräase vaikutti kookkaalta keittiöveitseltä. Hänen mukaansa poliisi pysäytti hyökkäyksen ampumalla puukottajaa kolmesti.

CNN kysyi Bowerilta, sanoiko hyökkääjä mitään.

”Hän oli täysin hiljaa, mikä oli todella karmivaa. Hän oli hiljaa myös, kun poliisi ampui häntä.”

Yliopisto ilmoitti hätätilasta aamukymmeneltä eli noin kello 17 Suomen aikaa.

Reilu tunti myöhemmin kello 18:15 yliopisto kertoi yhteisöpalvelu Twitterissä hätätilan olevan ohi.

Watts Hall ja 13 muuta rakennusta on yhä suljettuina. Yliopiston luennot on peruutettu tältä päivältä.

Columbus Dispatch -lehden mukaan poliisi suorittaa raskaasti aseistautuneena yhä etsintöjä yliopiston kampusalueella.

CNN kertoo, että ainakin yksi yhdeksästä sairaalan viedystä ihmisestä on loukkaantunut vakavasti. Ilmeisesti kukaan uhreista ei kuitenkaan ole saanut hengenvaarallisia vammoja.

Yliopiston hätätilahallinto tiedotti hieman kello 17 jälkeen Suomen aikaa, että kampuksella liikkuu ammuskelija.

”Juoskaa, piiloutukaa, taistelkaa. Watts Hall”, hätätilahallinto varoitti.

Yliopiston opiskelija Anthony Falzarano, 22, antoi CNN:llä haastattelun hätätilan vielä ollessa päällä.

”Kuulimme sireenien ääniä. Olin luennolla ja kaikki saivat yhtä aikaa tekstiviestin hätätilasta. Joku kertoi kuulleensa laukauksia ennen hälytysviestiä, mutta minä en kuullut niitä. Olemme nyt suojatilassa viereisessä rakennuksessa”, hän kertoi.

Ohion osavaltion yliopistoon (Ohio State University) on rekisteröitynyt noin 65 000 opiskelijaa.

Yliopisto sijaitsee lähellä osavaltion pääkaupungin Columbuksen keskustaa. Columbuksessa asuu hieman yli 800 000 ihmistä.

”Ohio rukoilee yliopistoyhteisön puolesta. Olkaa turvassa ja kuunnelkaa pelastuslaitoksen työntekijöitä”, sanoo Ohion kuvernööri John Kasich tiedotteessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Joukkoampuminen
  • Yhdysvallat
  • Joukkosurmat
  • Ohio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää