Ulkomaat

Trump nimitti James Mattisin Yhdysvaltojen uudeksi puolustusministeriksi – ”Hullu koira” tuntee Raatteen tien tapahtumat

Juhani Kaskealan mukaan tuleva puolustusministeri on vieraanvarainen, fiksu ja lukenut mies, joka tuntee filosofiaa ja sotahistoriaa.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump nimitti kenraali James ”Hullu koira” Mattisin tulevaksi puolustusministerikseen äänestäjien kiitoskiertueella Ohiossa.

”Hän on parhaista parhain”, Trump ylisti Mattisia.

”Sanotaan, että hän on lähin mitä meillä on kenraali George Pattonia (toisen maailmansodan komentaja)”, Trump sanoi uutistoimistojen mukaan.

Mattis, 66, on eläkkeellä oleva Yhdysvaltain merijalkaväen neljän tähden kenraali eli täysi kenraali. Laajemman HS:n artikkelin Mattisista voit lukea tästä.

Tuleva puolustusministeri on arvostellut kovin sanoin presidentti Barack Obaman Lähi-idän politiikkaa, erityisesti mitä tulee Iraniin.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.


Puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Juhani Kaskeala on tullut tutuksi Mattisin kanssa. HS:n aiemmassa haastattelussa Kaskela kertoi Mattisin tuntevan Suomen historiaa hyvin.

”Parasta on se, että hän ymmärtää Suomen aseman, ymmärtää historiaa”, Kaskeala kuvailee entistä kollegaansa.

Kaskealan mukaan Mattis on vieraanvarainen, fiksu ja lukenut mies, joka tuntee filosofiaa ja sotahistoriaa ”Thermopylaista Raatteen tielle”.

Raatteen tien taistelu käytiin talvisodassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkuvuodesta 1940. Raatteen tien taistelut päättyivät suomalaisten saavuttamaan merkittävään voittoon. Thermopylain taistelu puolestaan käytiin vuonna 480 ennen ajanlaskun alkua Persian ja Kreikan kaupunkivaltioiden välillä.

Kiitostilaisuudessa Ohiossa Trump korosti myös nationalismia ja Yhdysvaltojen etuja.

”Ei ole globaalia kansallislaulua eikä globaalia kansalaisuutta. Me vannomme uskollisuutta yhdelle lipulle, ja se on Yhdysvaltojen lippu. Tästä lähtien Yhdysvallat tulee ensin, ok?” Trump sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hän kehotti lisäksi kansalaisia ostamaan amerikkalaisia tuotteita ja palkkaamaan ensisijaisesti amerikkalaisia työntekijöitä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    4. 4

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    5. 5

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    8. 8

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää