Ulkomaat

Maailman vanhimmaksi jalokivivarkaaksi kutsuttu Doris Payne, 86, jäi jälleen kiinni

Payne on kertonut elättäneensä itsensä jalokivi-, koru ja kellovarkauksilla yli 60 vuoden ajan.



Jalokivi- ja koruvarkauksillaan maailmankuuluksi tullut 86-vuotias Doris Payne jäi jälleen kiinni Yhdysvalloissa. Payne narahti rikolliselta polulta viime tiistaina Atlantassa sen jälkeen, kun hän yritti poistua tavaratalosta lähes 2 000 dollarin eli noin 1 900 euron arvoinen timanttikaulakoru taskussaan, uutisoi muiden muassa brittilehti The Guardian.

Von Maur -tavaratalossa tiistaina iskenyt Payne on viranomaisten mukaan tehnyt rikoksia jo kuudella vuosikymmenellä eri puolilla maailmaa.

Viime vuonna hän jäi kiinni Atlantassa noin 650 euron Diorin korvarenkaiden varastamisesta. Tähän juttuun liitetty video on kuvattu tuota korvarengasvarkautta käsitelleestä oikeudenkäynnistä.

Kaikkiaan Paynen uskotaan varastaneen jalokiviä, koruja ja kelloja rikollisen uransa aikana jopa kahden miljoonan dollarin arvosta. Ensimmäisen tuomionsa Payne sai yli kuusi vuosikymmentä sitten, vuonna 1952.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kunnioitettavaan ikään ehtineen jalokivivarkaan elämää esittelee myös vuonna 2013 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva The Life and Crimes of Doris Payne.

Aiemmin tänä vuonna Payne totesi uutistoimisto AP:n haastattelussa olleensa ”vain varas”.

Viranomaisten mukaan Paynen tiedetään vuosien mittaan käyttäneen kymmeniä valenimiä. Vaikka Payne on joutunut rikoksistaan useita kertoja vankilaan, hänen uskotaan selvinneen rikoksistaan useammin kuin jääneen niistä kiinni.

Kulta-alan liikkeitä varoiteltiin Paynesta alan sisäisillä tiedotteilla jo 1970-luvulla.

AP:n haastattelussa Payne kertoi, että hänet ohjasi rikolliselle tielle lapsuuden kokemus: Ystävällinen liikkeen omistaja antoi hänen kokeilla kelloja, mutta unohti ne, kun liikkeeseen tuli toinen asiakas. Siitä Paynen mieleen jäi itämään ajatus, että pienellä harhautuksella liikkeistä saattoi livahtaa arvokoru tai -kello kädessään. 20-vuotiaana Payne alkoi elättää itsensä jalokivi- ja koruvarkauksilla.

Huolettoman elegantiksi ja rauhalliseksi kuvailtu Payne sanoo itse, ettei hän tee päätöksiä varastettavista koruista vaan kauppiaat tekevät päätökset hänen puolestaan.

”En minä sano kenellekään liikkeessä, että haluan nähdä jotain mikä maksaa 10 000 dollaria. He päättävät sen sillä perusteella, miltä näytän ja minkä vaikutelman itsestäni annan”, Payne sanoi AP:lle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Varkaudet
  • Jalokivet
  • korut
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – Juho Eerola: ”On tämä erittäin hämmästyttävää”

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    6. 6

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    7. 7

      Terveysviranomaiset alkoivat tarkastaa Airbnb-asuntoja Helsingissä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      Sijaispula kärjistyi helsinkiläisessä päiväkodissa: Vanhempia on syyskuun aikana hoputettu jo kaksi kertaa hakemaan lapsensa pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää