Ulkomaat

Obama iski viime hetkellä ja esti Trumpin öljynporaushaaveet arktisilla vesillä ”lopullisesti” – Mitä päätös merkitsee?

Arktisen öljynporauksen houkuttelevuus suurten öljy-yhtiöiden silmissä on ollut viime aikoina koetuksella.

Yhdysvaltain pohjoisten merialueiden öljynporauskieltoon ei tule suhtautua pysyvänä, vaikka presidentti Barack Obama määritteli asian sellaiseksi, varoittaa Lapin yliopiston Arktisen keskuksen johtaja Timo Koivurova.

”Oikeustieteilijänä korostaisin, että kielto on vaikeasti kumottava, mutta silti kumottavissa. Oikeusteitse se pitäisi tehdä, mutta se on mahdollista”, Koivurova sanoo.

”Kieltoa ei kannata pitää lopullisena asiana, sillä olemmehan nähneet, millaista tiimiä Donald Trump kasaa.”

Obama pyrki tiistaina varmistamaan lähes Espanjan kokoisen merialueen suojelemisen öljyteollisuudelta ennen kuin hän luovuttaa virkansa Trumpille tammikuun loppupuolella.

Trump on nimittänyt ulkoministerikseen öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtajan Rex Tillersonin ja hallintoonsa useita ilmastonmuutoksen epäilijöitä. Vaikuttaa siltä, että Trumpin johdossa Yhdysvallat alkaa suosia fossiilisia polttoaineita ja väheksyä ilmastositoumuksia.

Öljyteollisuus kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Arktinen alue lämpenee vieläpä muuta maailmaa nopeammin, ja tutkijat ovat huolestuneet merijään jokatalvisen kasvun hiipumisesta. Poraaminen altistaa arktisen alueen herkän luonnon öljyvahingoille, joita olisi mahdollisen onnettomuuden sattuessa erityisen vaikea hillitä pohjoisen haastavissa olosuhteissa.


Ilmastotieteilijöiden mukaan arktinen alue tulisi rauhoittaa kokonaan öljyn- ja kaasunporaukselta, jos maailman valtiot mielivät pitää lämpötilan nousun Pariisin ilmastosopimuksen velvoittamassa enintään kahdessa asteessa esiteolliseen aikaan nähden.

Koivurova sanoo suhtautuvansa Obaman julistamaan kieltoon varovaisen toiveikkaasti. Hän pitää sitä eritoten symbolisesti tärkeänä asiana – yhtenä lisäperusteena olla avaamatta uusia öljykenttiä.

Yhtäaikaisesti Obaman ilmoituksen kanssa Kanadan pääministeri Justin Trudeau kielsi öljyn- ja kaasunporauksen kaikilla valtionsa merialueilla. Kanadan päätöstä arvioidaan uudelleen viiden vuoden välein.

Arktisen öljynporauksen houkuttelevuus on ollut viime aikoina muutenkin koetuksella. Öljy-yhtiö Shell esimerkiksi ilmoitti syyskuussa 2015 lopettavansa öljyn ja kaasun etsimisen arktiselta alueelta Alaskan pohjoisrannikon edustalta. Shellillä oli koeporauksissa apunaan Suomen valtionyhtiön Arctia Shippingin kaksi monitoimimurtajaa, Nordica ja Fennica.

”Olosuhteiden vaikeus tuli Shellille yllätyksenä. Se oli keskeinen, muttei ainoa syy luovuttamiseen”, Koivurova sanoo.

Karun luonnon ohella arktisen energiajahdin tenhoa öljy-yhtiöiden silmissä ovat vähentäneet öljyn maailmanmarkkinahinnan laskeminen, liuskeöljyesiintymien lisäämä Yhdysvaltain energiaomavaraisuus sekä ympäristöjärjestöjen kiivas vastustus.

Venäjän poraushankkeet Karanmerellä ja Štokmanin kaasukentällä Barentsinmerellä ovat nekin hiipuneet. Siihen ovat vaikuttaneet myös länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet. Koivurovan mukaan venäläiset kaipaisivat jäiden keskellä tuekseen läntistä tietotaitoa Yhdysvalloista tai Norjasta.


Norja sen sijaan myönsi kansainvälisille öljy-yhtiöille uusia lupia öljyn ja kaasun etsintään Barentsinmerellä viime keväänä. Norja perustelee porausten oikeutusta sillä, että Golfvirran vaikutuksen takia meri alueella ei jäädy ja mahdolliset öljyvahingot ovat siksi helpommin torjuttavissa.

”Arktiseen öljynporaukseen kohdistuu valtavia epävarmuuksia. Trumpin energiapolitiikasta riippumatta tuntuisi hullulta, jos Yhdysvallat käynnistäisi uusia hankkeita arktisella alueella, kun ne eivät vaikuta taloudellisesti kestäviltä”, Koivurova sanoo.

Suomi ottaa vastaan Arktisen neuvoston kaksivuotisen puheenjohtajuuden ensi vuonna. Arktisen alueen kahdeksan valtion ja alkuperäiskansojen yhteistä neuvostoa johtaa tällä haavaa Yhdysvallat.

”Puheenjohtajana Yhdysvaltojen painopiste on ollut taisteleminen ilmastonmuutosta vastaan. Suomi haluaisi alustavasti jatkaa samalla linjalla, mutta neuvosto on konsensuselin ja jokaisen jäsenmaan pitää hyväksyä puheenjohtajuusohjelma. Jää nähtäväksi, miten Trumpin hallinto suhtautuu Suomen toiveisiin”, Koivurova sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jäämeri
  • Arktis
  • Öljy
  • Ilmastonmuutos
  • Yhdysvallat
  • Öljy-yhtiöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    7. 7

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    8. 8

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    9. 9

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    10. 10

      Presidentti Niinistö Turun puukotuksista: ”Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne ulkopuoliset, jotka pyrkivät suojaamaan toisiaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    10. 10

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää