Valikko
Ulkomaat

Kirjeenvaihtajan essee: Kautensa päättävä Barack Obama ajatteli kuin pohjoismaalainen – ja vastustajat käyttivät sitä hyväkseen

Barack Obama oli Yhdysvaltain presidentiksi poikkeuksellisen rationaalinen ja pidättyväinen. Ongelma oli, että monet vastustajat arvostavat voimaa.

Presidenttikautensa aikana Barack Obama on välillä haaveillut ajasta, jolloin hän on taas vapaa. Silloin hän avaisi Havaijille paitakaupan, jossa myytäisiin vain yhtä väriä (valkoista) ja yhtä kokoa (Medium). Näin hän vapautuisi tekemästä päätöksiä, kuvaili The New York Times -lehti.

Joskus, kun pöydällä oli vain huonoja vaihtoehtoja, Obamalla ja hänen entisellä kansliapäälliköllään Rahm Emanuelilla oli tapana katsahtaa toisiinsa ja sanoa: Valkoinen. Medium.

Puoliltapäivin 20. tammikuuta Obama vapautuu päätöksenteosta, kun hänen seuraajansa Donald Trump vannoo virkavalansa Yhdysvaltain kongressin kukkulalla. Obama ei kuitenkaan palaa Havaijille, vaan jää Washingtoniin ainakin kahdeksi vuodeksi, kunnes hänen kuopuksensa Sasha pääsee ylioppilaaksi.

Trump on kaikkea muuta kuin valkoisen Mediumin mies. Se, että politiikaltaan ja persoonaltaan täysin päinvastainen mies valittiin presidentiksi Obaman jälkeen, kertoo paljon sekä Obamasta ja Yhdysvalloista.

Obama oli usein suositumpi ulkomailla kuin kotimaassa. Kasvettuaan Havaijilla ja Indonesiassa hän näki Yhdysvallat ulkopuolelta ja suhtautui sen ulkopolitiikkaan kriittisemmin kuin presidentit perinteisesti, arvioi The Atlantic -lehden päätoimittaja Jeffrey Goldberg puhuessaan Obamasta lokakuussa Georgetownin yliopistossa.

Goldberg on matkustanut Obaman kanssa ympäri maailman ja perehtynyt tämän ajatteluun ehkä paremmin kuin kukaan muu amerikkalaistoimittaja. Kun Goldberg julkaisi viime keväänä laajan artikkelin otsikolla ”Obaman doktriini”, Obama vitsaili, ettei tiennyt doktriinistaan ennen kuin Goldberg selitti sen hänelle.

”Ulkopuolelta tulleena Obama oli hyvin tietoinen niistä virheistä, joita Yhdysvallat kylmän sodan ja George W. Bushin aikana teki”, Goldberg sanoi. Tämä teki Obamasta haluttoman sitoutumaan kaukaisiin sotiin ja halukkaan keskittymään kotimaan asioihin.

 

Toisin kuin aiemmat presidentit, Obama näki Yhdysvallat ulkopuolelta.

Monet eurooppalaiset näkivät Yhdysvaltain voimankäytön Obaman näkökulmasta – ja palvoivat tätä. Yhdysvaltain oikeisto suhtautui kuitenkin Obamaan hyisesti. Heistä Obama oli paitsi heikko, myös epäamerikkalainen. Heistä oli pöyristyttävää, että Obaman mielestä Yhdysvallat ei ollut ainutlaatuinen maa, vaan yksi maa muiden joukossa.

Tämän takia valeuutiset Obamasta afrikkalaisena upposivat äänestäjiin niin hyvin.

Kyse ei ollut pelkästään Obaman erilaisesta politiikasta, vaan myös sukupolvesta. Goldbergin mukaan esimerkiksi 69-vuotiaan Hillary Clintonin ulkopoliittista ajattelua leimaa edelleen kylmä sota: fasismin ja kommunismin kaatuminen olivat niin isoja asioita, että hän piti Yhdysvaltain ulkopoliittisia virheitä muualla suhteessa pieninä.

Obama, virkaan astuessaan 47-vuotias, oli aavistuksen idealistisempi ja selvästi nuorempi. Yhdysvaltain perinteisten konfliktien sijasta hän murehti globaaleja asioita, jotka vaativat monikansallista yhteistyötä, kuten ilmastonmuutosta, ebolaa, Aasian nousua tai ydinaseiden leviämistä. Entisenä professorina hän myös uskoi, että rationaaliset perustelut purevat paremmin kuin tunteet tai voimankäyttö.

Goldbergin mukaan Obama ihaili pohjoismaista käytännöllisyyttä, pidättyväisyyttä ja emotionaalista riippumattomuutta. Tässä suhteessa Obama todella oli Yhdysvaltain presidenteistä pohjoismaalaisin.

Obaman ajattelun ongelma on kuitenkin siinä, että diktaattorit eivät tule Ruotsista. He vähät välittivät järkiperusteista ja oppivat, että Obama oli aina mieluummin käyttämättä voimaa. Goldbergin haastattelussa viime keväänä Obama meni jopa sanomaan suoraan, että Ukraina tulee aina olemaan tärkeämpi Venäjälle kuin Yhdysvalloille.

Tällainen asenne rohkaisi Venäjän kaltaisia vastustajia ja sai Israelin kaltaiset liittolaiset huolestumaan.

Yhdysvalloissa Obaman suurimpana ulkopoliittisena virheenä pidetään sitä, että hän uhkasi vuonna 2012 Syyrian presidentti Bashar al-Assadia seurauksilla, jos tämä käyttäisi kemiallisia aseita kansaansa vastaan. Kun al-Assad ylitti Obaman piirtämän punaisen rajan vuonna 2013, tämä ei tehnyt mitään.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

”Obama itse ei yhdy käsitykseen, että se oli virhe”, Goldberg sanoi. Hänen mukaansa voimankäyttö olisi voinut sekoittaa Yhdysvallat uuteen sekavaan sotaan, jollaisesta Obama oli juuri yrittänyt maansa Irakissa irrottaa.

”Obama kuvaili päätöstä [olla toteuttamatta uhkaustaan] erittäin vapauttavaksi, koska se rikkoi tabun Yhdysvaltain ulkopolitiikassa.”

Jopa läheinen ystävä, varapresidentti Joe Biden arvosteli kuitenkin päätöstä, Goldberg kertoo. ”Bidenin mukaan ’suurvallat eivät bluffaa’.”

Yhdysvaltain voimankäytöllä on seurauksensa, mutta niin on myös päätöksellä olla käyttämättä voimaa.

Syyrian sota on jatkunut vuodesta 2011. Miljoonia pakolaisia on virrannut Lähi-idän maihin ja Eurooppaan. Yhdysvaltain sijasta Syyriassa voimaa käyttää nyt Venäjä – al-Assadin puolesta.

Ulkopolitiikassa Obama rikkoi muitakin tabuja. Hän palautti diplomaattisuhteet Kuubaan, solmi ydinohjelmasopimuksen Iranin kanssa ja vieraili Hiroshiman uhrien muistomerkillä. Joulukuussa Yhdysvallat pidättäytyi käyttämästä veto-oikeuttaan, kun YK:ssa äänestettiin Israelin-vastaisesta päätöslauselmasta.

 

Osa kansasta ajatteli, että musta mies meni heistä ohi.

Goldbergin mukaan Israelin ja Obaman kireät välit eivät johdu siitä, ettei Obama ymmärtäisi Israelin etuja, vaan siitä, että Obama on seurustellut yliopistosta alkaen Yhdysvaltain liberaalien juutalaisten kanssa. Näiden arvot ovat kaukana pääministeri Benjamin Netanjahun arvoista.

Obaman näkökulmasta Netanjahu on Israelin Erdogan, Goldberg sanoo. ”Obama on turhautunut, ettei Netanjahu ole ollut valmis käyttämään poliittista pääomaansa rauhan eteen. Päinvastainen tapaus on Obaman mielestä Angela Merkel: tämä on ollut valmis käyttämään poliittista pääomaa sen takia, minkä uskoo olevan oikein.”

Kannattajat kutsuvat Obamaa omavaraiseksi, vastustajat itsevaltaiseksi. Syy Obaman itsenäisyyteen on hänen taustansa. Yksinhuoltajan lapsi oppi varhain huolehtimaan omista asioistaan. Myös demokraatit valittavat, että Obama ei tarvitse ketään muuta kuin perhettään ja näyttää sen.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Omalle puolueelle Obaman kausi on ollut katastrofaalinen. Se on menettänyt kahdeksan vuoden aikana yli tuhat paikkaa kautta maan, kun mukaan lasketaan osavaltioiden kongressien ja kuvernöörien paikat.

Eurooppalaisen voi olla vaikea ymmärtää, miksi. Obaman kaudella Yhdysvallat on noussut vuoden 2008 syvästä finanssikriisistä. Obaman alkukauden suuriin saavutuksiin kuului talouden massiivinen tukipaketti. Nyt Yhdysvalloissa on Eurooppaan verrattuna rivakka talouskasvu ja 4,7 prosentin työttömyys.

Perheiden keskitulot ovat kuitenkin edelleen pienemmät kuin vuosituhannen alussa, ja eriarvoisuus Obaman kaudella on kasvanut. Suurkaupungit, joissa asuu koulutettuja demokraatteja, voivat hyvin. Keskilännen teollisuuspaikkakunnat, joissa asuu kouluttamattomia republikaaneja, voivat huonosti.

Obaman suurin yksittäinen saavutus, sairasvakuutusuudistus Obamacare, takasi vakuutuksen 20 miljoonalle pienituloiselle, mutta nosti samalla kärsivän keskiluokan vakuutusmaksuja.

Obama, rationaalinen professori, vetoaa siihen, ettei teollisuustyöpaikkoja vienyt vain globalisaatio, vaan automatisaatio, joka on vasta alussa. Työtön duunari ei kuitenkaan halua kuulla selityksiä, vaan hyväpalkkaisen tehdastyönsä takaisin.

The New York Times Magazine -lehden mukaan Obama voisi kiinnittää autonsa puskuriin tarran ”Asiat olisivat menneet paljon enemmän pieleen ilman minua”. Se ei ole paras mahdollinen iskulause.

Valkoisen, keskikokoisen t-paidan tilalle tulee nyt punainen lippalakki, jossa luvataan paluuta menneeseen. Se on Obaman Amerikalle isku palleaan.

Miljoonille amerikkalaisille jo se, että yksinhuoltajan musta poika nousi kahdesti Yhdysvalloissa presidentiksi, oli valtava harppaus kohti parempaa. Osa kansasta ei kuitenkaan koskaan pitänyt sitä saavutuksena. Jotkut ajattelevat niin, että jopa musta yksinhuoltajan poika on ajanut heistä ohi.

Jeffrey Goldbergin mielestä Trumpin presidenttiys muuttaa koko sodanjälkeisen maailmanjärjestyksen, ei vähempää.

”Amerikkalaiset eivät enää ole niin kiinnostuneita maailmanjärjestyksestä”, hän sanoi. Katse kääntyy sisäänpäin: Amerikka ensin.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Mutta hetkinen – sehän oli myös Obaman tavoite: vähentää Yhdysvaltain sotaretkiä ulkomailla, parantaa hyvinvointia kotimaassa. Molemmat tavoitteet onnistuivat osittain.

Vastustajatkin myöntävät, että toista Obaman kaltaista puhujaa ei tule. Siinä missä Obama oli puhujapöntössä sulava ja innostava, Trump on hyökkäävä ja karkea. Mutta jos kuoritaan pois täysin erilainen tyyli ja retoriikka, onko Trumpin mahdollinen ulkopolitiikka Goldbergin mielestä sittenkään kovin erilaista kuin Obaman?

Ei heistä voi puhua samana päivänä, Goldberg vastasi. ”Ero on siinä, että vaikka Obama saattoi valittaa selän takana liittolaisista, hän ymmärsi Yhdysvaltain vastuun sopimuksista.”

”Minulla ei ole epäilystäkään, että jos Putin olisi todella uhannut Baltian maita, Obama olisi puolustanut liittolaisia”, Goldberg sanoo. ”Putin tiesi tämän, eikä siksi edes yrittänyt.”

Trumpin suhteen emme vielä voi olla aivan varmoja.

Tausta: Obaman saavutuksia ja epäonnistumisia

Saavutukset

Barack Obama oli Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti 43 valkoisen miehen jälkeen.

Obaman kaudella Yhdysvallat nousi pahimmasta talouslamasta sitten 1930-luvun. Yhdysvaltain talous kasvoi vuoden 2016 lopussa 3,5 prosentin vauhtia, työttömyys on 4,7 prosenttia ja työpaikkojen määrä on lisääntynyt ennätykselliset 75 kuukautta yhtä mittaa.

Terveydenhoitouudistus Obamacaren ansiosta 20 miljoonaa pienituloista amerikkalaista sai ensi kertaa sairasvakuutuksen.

Obama sääti Dodd-Frank-lain pankkien säätelemiseksi finanssikriisin väärinkäytösten jälkeen ja pelasti Yhdysvaltain autoteollisuuden konkurssilta.


Obama sai kiinni terroristijohtaja Osama bin Ladenin, lopetti kidutuksen, avasi diplomaattisuhteet Kuubaan, neuvotteli ydinohjelmasopimuksen Iranin kanssa ja uuden Start-sopimuksen Venäjän kanssa. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009.

Obama liitti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimukseen, kiristi kotimaisia päästörajoituksia ja kielsi öljynporauksen arktisilla vesialueilla.

Obama muutti rangaistuskäytäntöjä ja armahti tuhansia ei-väkivaltaisista huumerikoksista tuomittuja vankeja.

Obama oli ensimmäinen presidentti, joka kannatti avoimesti samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Yhdysvaltain korkein oikeus hyväksyi ne 2015.


Epäonnistumiset

Obama lupasi lopettaa edeltäjänsä George W. Bushin sodat Lähi-idässä, mutta epäonnistui. Hänestä tuli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, jonka koko valtakauden ajan Yhdysvallat on ollut sodassa.

Yhdysvaltain arvovalta koki kolauksen, kun Obama perääntyi uhkauksestaan kostaa kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa.

Obama lupasi sulkea Guantanamon vankilan, mutta vangeille ei ole löytynyt turvallista sijoituspaikkaa. Vankien määrä on laskenut Obaman aikana 242:sta 55:een.

Obaman kaudella väkivaltarikollisuuden pitkä lasku pysähtyi ja kääntyi nousuun vuonna 2015.

Obama ei saanut läpi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus TPP:tä eikä Yhdysvaltain ja Euroopan vapaakauppasopimusta TTIP:tä.

Obama ei saanut kiristetyksi aserajoituksia, vaan asekauppa kiihtyi.

Yhdysvaltain politiikan jyrkkä kahtiajako on entisestään pahentunut. Rotujen väliset suhteet ovat sekä mustien että valkoisten mielestä huonommat kuin ennen Obamaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    5. 5

      Trump varoittaa ”vakavasta, vakavasta” konfliktista Pohjois-Korean kanssa

    6. 6

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    7. 7

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    8. 8

      Ruskeat tytöt ovat tottuneet elokuviin, joissa heiltä näyttävät ihmiset ovat terroristeja – Koko Hubara kirjoitti siitä kirjan, johon espoolaisteinit samastuvat

    9. 9

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää