Valikko
Ulkomaat

Ruotsin poliisijohtaja varoittaa lähiöiden rikollisuudesta HS:n haastattelussa – ”Kyse on johdonmukaisesta kehityksestä väärään suuntaan, ja se on katkaistava”

Poliisin kriisi synnyttää suuria otsikoita Ruotsissa. Yhä harvempi rikos selvitetään, poliisiuudistus aiheuttaa arvostelua ja yhä useampi poliisi jättää tehtävänsä kovien työolojen takia. Poliisijohtaja Dan Eliasson vakuuttaa, että kehitys poliisissa on kääntymässä parempaan suuntaan.

Sälen. Rikollisjengien valta huolestuttaa Ruotsin lähiöissä, ja kuolemaan johtava väkivalta yleistyy jälleen. Samalla poliisi painii sisäisten ongelmiensa kanssa ja saa selvitettyä yhä vähemmän rikoksia.

Ruotsissa otsikot kertovat nyt tiuhaan poliisin kriisistä, ja kovimman arvostelun kohteena on Dan Eliasson, kaksi vuotta tehtävässään toiminut poliisiylijohtaja.

Hän sai vastata tiukkaan arvosteluun ja kysymyksiin poliisin tilasta, kun Ruotsin turvallisuus- ja puolustusalojen kerma kokoontui vuotuiseen korkean tason seminaariinsa Sälenin talvimaisemissa.

”Tehtävän luonteeseen kuuluu, että kritiikkiä tulee. Tämä ei ole mikään kilpailu suosiosta”, Eliasson sanoo HS:n haastattelussa.

Huoli Ruotsin poliisin tilasta kumpuaa pitkälti suuresta poliisiuudistuksesta, jota Eliasson – entinen maahanmuuttoviraston ylijohtaja ja sosiaalidemokraattinen valtiosihteeri – rekrytoitiin läpiviemään vuoden 2015 alusta.

Uudistus kuuluu suurimpiin hallintouudistuksiin Ruotsin modernissa historiassa. Työn ydin oli, että Ruotsin 21 poliisiviranomaista lyötiin yhteen. Kuten niin usein organisaatiouudistuksissa käy, ovat alaiset kokeneet, ettei heillä ole ollut osaa prosessissa.

Poliisien ammattiliiton Polisförbundetin puheenjohtaja Lena Nitz kuvaa kuluneita kahta vuotta poliisiuudistuksen aikana ”vaikeimmiksi miesmuistiin” ja ”kaoottisiksi”. Monet kollegat ovat hänen mukaansa erittäin kovilla. Selvästi aiempaa useampi valitsee lopettaa ammatissa ja rikostutkijoista on kova pula. Malmön seudulla edes kaikkiin murhiin ei ole viime aikoina riittänyt tutkijoita.

Rikostutkinta on kaiken kaikkiaan hidastunut. Dagens Nyheterin hiljattain tekemien laskujen mukaan poliisi onnistui 2015 selvittämään vähiten rikoksia 16 vuoteen, vain 14 prosenttia kaikista rikoksista.

”En pidä siitä, että käyrät vuoteen 2016 saakka laskevat, mutta olen samaan aikaan melko vakuuttunut siitä, että 2017 teemme oikeita asioista ja kehitys kääntyy”, Eliasson sanoo.

Hän myöntää, että poliisiuudistus on hidastanut rikosten selvittämistä. Muitakin syitä silti on, esimerkiksi se, että tuomioistuimet vaativat poliisilta yhä enemmän, hän sanoo.

Koko uudistukseen hän on verraten tyytyväinen.

”Mielestäni olemme onnistuneet hyvin uudistuksen läpiviemisessä teknisesti. Siihen olen hyvin tyytyväinen. Vähemmän tyytyväinen olen siihen, että henkilökunta on ollut aivan liian pettynyttä. Aivan liian moni tuntee itsensä liian epätoivoiseksi ja pettyneeksi.”

 

”Jengit ampuvat tappavasti ja häikäilemättä toisiaan kohti uudella tavalla.”

Sisäisten huolien lisäksi poliisin ulkoinen paine on kova. Turvapaikanhakijoiden suuri määrä rajatarkastuksineen ja terrorismin torjunta ovat vaatineet veronsa. Lisäksi tilastot osoittavat muun muassa, että kuolemaan johtava väkivalta olisi jälleen kasvussa tasaisten vuosien jälkeen.

Eliassonin mukaan kehityksen taustalla on yksinomaan jengiväkivallan eskaloituminen tietyillä alueilla Ruotsissa.

”Jengit ampuvat tappavasti ja häikäilemättä toisiaan kohti uudella tavalla. Se on selvä ero vuosien 2015 ja 2016 kohdalla”, Eliasson sanoo.

Ruotsin poliisi on nimennyt 53 ongelmallista aluetta, joilla rikollisuus, esimerkiksi huumekauppa, vaikeuttaa ihmisten arkea. Näistä 15 alueella ongelmat ovat erityisen pahoja. Kyseessä olevat alueet ovat verraten köyhiä, maahanmuuttajavaltaisia ja koulutustasoltaan alhaisempia kuin muut Ruotsin lähiöt.

Kehitys kyseisissä lähiöissä on Eliassonin mukaan suurin Ruotsin sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva uhka. Ongelmien leviäminen aiheuttaisi suuria huolia ruotsalaiselle yhteiskunnalle.

”Kyse on johdonmukaisesta kehityksestä väärään suuntaan monilla alueilla Ruotsissa, ja se on katkaistava.”

Poliisi tavoittelee laajempaa läsnäoloa lähiöissä. Vastuu ongelmien ratkaisemisesta ei silti ole yksin poliisin, Eliasson sanoo. Hänen mielestään tarvitaan erityisesti toimia esimerkiksi työllisyyden edistämiseksi.

”Ei ole niin, että poliisi yksin voisi loihtia pois kuolemaan johtavan väkivallan. Tarvitaan työtä, koulutusta, klassista hyvinvointiyhteiskuntaa jotta ihmiset saadaan mukaan yhteiskuntaan syrjäytymisen tieltä.”

Hallitus on hiljattain osoittanut poliisille lisärahoitusta muun muassa poliisien palkkaamiseen.

Poliisille rikollisuudesta kärsivissä lähiöissä toimiminen on normaalia rankempaa, eivätkä uhkaavat tilanteet ole harvinaisia. Eliassonin mukaan poliisi voi silti yhä varsin hyvin työskennellä kaikkialla Ruotsissa. Partioita on silti oltava kovimmilla alueilla vähintään kaksi.

”Jos menemme ulos autosta, pitää toisen vahtia. Muutoin on riski, että lyödään rikki ikkunoita tai rikotaan renkaita. Huumekauppa on esimerkiksi melko avointa ja vastassa voi seisoa 30–40 ihmistä lähiön keskustassa”, hän sanoo.

”Nämä ympäristöt ovat rankkoja. Kyse ei ole siitä Ruotsista, jonka tunnemme Astrid Lindgrenin Melukylästä.”

Eliassoniin kohdistuva arvostelu ja poliisin kriisi kärjistyivät ennen joulua, kun suurimman oppositiopuolueen johtaja Anna Kinberg Batra vaati avoimesti Eliassonin eroa.

Poliisijohtaja sanoo, ettei hänellä ole aikeita jättää tehtäväänsä ja että kritiikki on luonnollinen osa työtä. Ei se silti ole aina helppoa.

”Joskus tuntuu raskaalta tietenkin. Ihminen haluaa mieluummin olla kiitetty ja arvostettu johtaja kuin saada kritiikkiä. Mutta tällaisissa oloissa kova kritiikki on jotain, mitä saattoi odottaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Poliisi
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    2. 2

      Mellakka ruotsalaislähiössä – poliisi ampui varoituslaukauksia

    3. 3

      Suomi valmistautuu kaikkien aikojen asekauppaan – edellisellä kerralla peli muuttui likaiseksi

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    7. 7

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    8. 8

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    9. 9

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    10. 10

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    3. 3

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    6. 6

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    7. 7

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    8. 8

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    9. 9

      Vuokrat karkasivat käsistä

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Sastamalan kuolonkolarista: 35-vuotias mies yritti tappaa itsensä perheriidan jälkeen – kaksi nuorta kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    10. 10

      Yli neljännes suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – ”Masturboinnista on tullut trendiseksiä”

    11. Näytä lisää