Valikko
Ulkomaat

Trump kauan odotetussa lehdistötilaisuudessaan: ”Kaikki hakkeroivat meitä: Venäjä, Kiina ja moni muu”

Donald Trump kiitti uutistoimituksia, jotka eivät olleet lähteneet uutisoimaan kohuraportin vahvistamattomia tietoja hänen Venäjä-yhteyksistään.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump esiintyi keskiviikkona alkuillasta Suomen aikaa ensimmäistä kertaa lehdistön edessä valintansa jälkeen.

Heti tilaisuuden aluksi Trump kiitti uutisorganisaatioita, jotka eivät olleet lähteneet uutisoimaan Buzzfeedin julkaisemaa kohuraporttia. Raportin mukaan Venäjä on vaikuttanut Trumpiin pitkän ajan kuluessa.

Trump sanoi, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut ovat ehkä raportin julkaisun takana. Hänen mukaansa joku vuotaa tietoja hänen tapaamisistaan tiedusteluviranomaisten kanssa.

Kysyttäessä Trump ei suostunut kertomaan tarkempia tietoja tapaamisestaan tiedustelupalvelujen kanssa virkasalaisuuteen vedoten, mutta korosti, että Buzzfeed julkaisi ”valeuutisia” ja että julkaisu on ”täydellinen häpeä”.

Trump kommentoi myös tämänpäiväistä twiittiä, jossa hän kysyi: ”Elämmekö natsi-Saksassa?” Hän tarkensi, että raportin julkaiseminen muistutti toimia natsi-Saksan aikana. Hän sanoi, että Buzzfeed joutuu kärsimään julkaisun takia.

Kun CNN:n toimittaja pyysi kysymysvuoroa, Trump ilmoitti, ettei tämä sitä saa.

”Te olette valeuutisia!” Trump sanoi.

Trump sanoi keskiviikkona ensi kertaa uskovansa, että Yhdysvallat on joutunut Venäjän hakkeroimaksi mutta että muutkin maat ovat tehneet samaa. Hänen mukaansa hakkerointia on ollut paljon, ja demokraattinen puolue oli täysin valmistautumaton siihen – toisin kuin republikaanit.

Trump väitti myös vastaehdokkaansa, demokraatti Hillary Clintonin hyötyneen hakkeroinnista ja saaneen vaaliväittelykysymykset etukäteen.

Trump lupasi, että hänen hallintonsa rakentaa paremman suojan hakkerointia vastaan.

”Kaikki hakkeroivat meitä: Venäjä, Kiina ja moni muu.”

Trumpin mukaan Venäjä ja muut maat kunnioittavat Yhdysvaltoja enemmän sen jälkeen kun hän on astunut virkaansa.

Kysymykseen, onko Trump riippuvainen Venäjästä, hän vastasi, ettei hänellä on mitään tekemistä Venäjän kanssa eikä liioin sopimuksia tai lainaa.

Venäjä-suhteista Trump sanoi kuitenkin, että Venäjä voi auttaa Yhdysvaltoja taistelussa Isisiä vastaan.

”Luuletteko, että Hillary olisi kovempi suhteessaaan Putiniin kuin minä?” Trump vastasi kysymykseen, kuinka hän aikoo tulla toimeen Vladimir Putinin kanssa.

Hän sanoi, että voisi tehdä bisnestä Venäjän kanssa, mutta ei aio tehdä sitä, koska se ei näyttäisi hyvältä. Trump kertoi hylänneensä kahden miljardin sopimuksen Dubaissa juuri tästä syystä.

Trump ilmoitti myös, ettei aio julkaista verotietojaan, joita ollaan tutkimassa.

”Ainoat ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet veroistani, ovat toimittajia.”

Trump vastasi myös kysymyksiin Obamacaresta, presidentti Barack Obaman terveydenhoitolaeista.

”Obamacare on täysi katastrofi”, hän sanoi ja ennusti sen romahtavan vuonna 2017.

Trump sanoi, että hänen hallintonsa korvaa Obamacaren paremmalla ja halvemmalla terveydenhoitojärjestelmällä.

”Se on demokraattien aikaansaannosta, ja me teemme demokraateille palveluksen.”

Trump ilmoitti myös, että hänen hallintonsa rakentaa muurin Meksikon rajalle.

”Emme aio odottaa vuotta tai puoltatoista. Aloitamme rakentamisen heti.”

Trump sanoi myös, että Meksiko maksaa muurin jollakin tavalla, esimerkiksi veroina. Trump sanoi myös kunnioittavansa Meksikon hallitusta ja asukkaita.

”En syytä meksikolaisia siitä, että he ovat käyttäneet meitä hyväkseen. Meidän poliitikkojemme olisi pitänyt estää se.”

Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto toisti jälleen keskiviikkona Trumpin tiedotustilaisuuden jälkeen pitämässään puheessa, että maa kieltäytyy maksamasta Trumpin aikomaa muuria. Hän kuitenkin vakuutti pyrkivänsä hyviin suhteisiin pohjoisen naapurimaan uuden presidentin kanssa.

Lehdistötilaisuudessa Trumpin lakimies luki julkilausuman, jossa käytiin läpi sitä, kuinka Trump järjestelee omaisuutensa presidenttikautensa ajan.

Lakimiehen mukaan Trump on jo allekirjoituksellaan jättänyt täysin bisneksensä. Hänen kaksi poikaansa alkaa johtaa yrityksiä, eivätkä he keskustele bisneksistään Trumpin kanssa.

Julkilausuman mukaan Trump ei tule käyttämään asemaansa presidenttinä edistääkseen omaa etuaan. Hänen yrityksensä eivät myöskään tule tekemään kansainvälisiä sopimuksia Trumpin presidenttiyden aikana.

Trumpin sijoitukset ja omistukset siirretään säätiöön ennen kuin hän astuu virkaansa tammikuuna 20. päivänä.

Lehdistötilaisuus järjestettiin Trump Tower -rakennuksessa New Yorkissa. Aiemmin Yhdysvaltojen presidentiksi valitut eivät ole viivytelleet tilaisuutta näin pitkään. Edellisen kerran Trump järjesti lehdistötilaisuuden 27. heinäkuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vanha suosikki 3310 tekee paluun – suomalainen yritys julkisti uusia Nokia-puhelimia ja tähtää maailman­valloitukseen Googlen kanssa

    2. 2

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    3. 3

      Tuomarineuvoston mielestä Norjan Emil Iversen ei aiheuttanut kaatumista: ”Hidastuksesta näki hyvin, mitä siinä tapahtui”

    4. 4

      ”Hän on tasosi yläpuolella” on sinkulle lannistava lause

    5. 5

      ”Anteeksi Suomi”, sanoi Norjan valmentaja dramaattisen sprinttiviestin loppuratkaisusta

    6. 6

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    7. 7

      Katso kuvat dramaattisesta tilanteesta, jossa Suomi menetti kultamitalin

    8. 8

      NHL-pelaaja rusikoi linjatuomaria hävittyään aloituksen Mikko Koivulle – katso videolta pitkään pelikieltoon johtanut tilanne

    9. 9

      Terrorismivalvojan mukaan Britanniaan kohdistuu valtava riski – vähintään yhtä suuri kuin IRA:n aikoina

    10. 10

      Iivo Niskanen myönsi olleensa MM-kultamahdollisuuden menettämisen jälkeen erittäin vihainen: ”Parempi olla reilulla mielellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    2. 2

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    3. 3

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    4. 4

      Hiihtäjät kritisoivat Lahden ratoja – venäläishiihtäjä taisteli kasvot verisenä lähdöstä maaliin

    5. 5

      Meskaliinia ”koiran karvanlähtöön”, kokapensaan lehtiä ”teenjuontiin” – HS selvitti: kymmeniä lääkärien vakavia rikoksia jää piiloon potilailta ja valvojalta

    6. 6

      Uudet tutkimukset ovat tuoneet mullistavaa tietoa paastoamisen soluvaikutuksista – Asiantuntija arvioi, kannattaako paasto oikeasti

    7. 7

      Terhi Kiemunki erotettiin perussuomalaisista laskutus­epäselvyyksien vuoksi – ”Tämä on iso periaatteellinen kysymys”

    8. 8

      Trumpin aloittama kummallinen Ruotsi-keskustelu jatkuu: Nyt USA:n televisiossa esiintyy ”Ruotsi-asiantuntija”, jota kukaan ei tunnu tuntevan

    9. 9

      Suomessa on meneillään vallan uusjako – pelissä ovat jokseenkin kaikkien suomalaisten työehdot

    10. 10

      Isotuloinen lääkäri vaatii avoimuutta muiltakin – ”Jos asia koetaan hankalaksi, pitää olla toinen systeemi, joka toimii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    6. 6

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    9. 9

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    10. 10

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    11. Näytä lisää