Valikko
Ulkomaat

USA:n tuleva ulkoministeri: Venäjän toimista syytä olla huolissaan

Yhdysvaltain senaatti kuulusteli maan tulevaa ulkoministeriä Rex Tillersonia keskiviikkona. Senaattia kiinnosti erityisesti Tillersonin näkemykset Venäjästä.

Yhdysvaltojen tulevan ulkoministerin Rex Tillersonin mukaan Venäjän viimeaikaiset toimet ovat huolestuttavia. Hän vastasi keskiviikkona maan senaatin edessä kysymyksiin virkaan astumisensa alla.

”Nato-liittolaisillamme on syytä olla varuillaan”, Tillerson sanoi senaatin kuulustelussa keskiviikkona.

Hänellä ei ole aiempaa poliittista kokemusta. Tillersonilla on kuitenkin liike-elämätaustansa takia läheiset välit Venäjän korkeimpaan johtoon.

Tillerson on öljyjätti ExxonMobilin entinen toimitusjohtaja. Senaatissa kuultiinkin keskiviikkona välihuutoja, joissa vastustettiin ”Exxonin päästämistä hallitukseen”.

Tillerson kieltäytyi vastaamasta useisiin ExxonMobilia koskeviin kysymyksiin. Hän kuitenkin sanoi, ettei usko joutuvansa jääväämään itseään ulkoministerinä entisen työnantajansa vuoksi. Hän myös sanoi tekevänsä pesäeron liikemiestaustastaan.

Senaatti oli huolestunut siitä, pystyykö Tillerson liikeyhteyksiensä vuoksi puolustamaan amerikkalaisten etua. Kuulustelussa Tillerson otti vuoroin rakentavan, vuoroin jyrkän linjan Venäjää ja sen presidenttiä Vladimir Putinia kohtaan.

”Venäjä muodostaa vaaran”, Tillerson totesi.

Kysyttäessä hän tuomitsi sen, että Venäjä liitti Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan yhteyteensä. Hän olisi ollut valmis tarjoamaan Ukrainalle sotilasapua sekä tiedustelutietoa venäläisjoukkojen liikkeistä.

”Krimin valtaus oli laiton.”

”Tällaiset päätökset [sotilaallisesta tai aseellisesta avusta] tulisivat esimerkiksi kansallisen turvallisuusneuvoston kautta, mutta kannattaisin sitä.”

Venäjän-pakotteiden poistamista koskevaan kysymykseen Tillerson vastasi, että hän jättäisi tilanteen toistaiseksi ennalleen.

Tillerson on aiemmin sanonut, että Venäjä ”ei ole ennalta arvaamaton” ja että maa ajattelee eri lailla kuin Yhdysvallat. Senaatti tenttasi Tillersonilta, mitä hän tällä tarkoittaa.

”Kokemukseni venäläisistä on, että he ovat laskelmoivia, he ajattelevat strategisesti – –, he eivät ole ennalta arvaamattomia, jos ottaa askeleen taaksepäin ja näkee, mikä heidän pitkän aikavälin tavoitteensa on.”

”Näkemykseni mukaan Venäjän johdolla on maantieteellinen suunnitelma, ja he ottavat askeleita sen saavuttamiseksi – – ja vastaavat muiden reaktioihin.”

Tillerson sanoo viittaavansa Venäjän pyrkimyksiin vakiinnuttaa paikkansa maailmassa. Hän muistutti, että Venäjä on ydinasevaltio, jota on toisinaan kohdeltu epäreilusti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.

Tillersonista on tärkeää, että Venäjän kanssa käydään dialogia, etteivät suhteet kärjisty. Hän suhtautui Venäjään paikoin rakentavasti.

Tuleva ulkoministeri myös peräänkuuluttaa muutosta siihen, ettei Venäjää miellettäisi aina vastustajaksi vaan toisinaan myös mahdolliseksi kumppaniksi.

”He ovat tällä hetkellä vastustajakategoriassa, ja toivon, että he eivät siirry viholliskategoriaan. On ystäviä, on kumppaneita ja on vastustajia. Vastustajat voivat toisinaan olla kumppaneita.”

Tillerson kuitenkin jatkoi, että Yhdysvallat ja Venäjä tuskin voivat koskaan olla ystäviä.

”Meidän arvojärjestelmämme ovat jyrkästi erilaisia.”

Senaatti pyrki löytämään Tillerson ja Trumpin väliltä näkemyseroja esimerkiksi kauppasopimuksista, Irakin sodasta, ydinaseiden sallimisesta joillekin liittolaisille ja ilmastonmuutoksesta.

Tillerson vastasi kysymyksiin paikoin kierrellen tai ei ollenkaan.

”Presidentti sanoi kampanjansa aikana, että Amerikka ensin. – – On tärkeä arvioida, onko sitoumuksissamme jotakin epäedullisia asioita Yhdysvalloille”, Tillerson vastasi Pariisin ilmastosopimuksen noudattamiseen liittyvään kysymykseen.

Tillerson kuitenkin sanoi, että ilmastonmuutoksen riski on olemassa ja sen seuraukset voivat olla tarpeeksi vakavia, jotta toimiin sen lievittämiseksi tulisi ryhtyä.

Senaattorit esittivät kysymyksiä myös Pohjois-Korean ydinaseuhkasta, kyberuhkista, Kuubasta, Kiinasta ja Lähi-idän tilanteesta.

Syyrian sodasta Tillerson sanoi, että tärkein tavoite alueella on tuhota Isis. Sen jälkeen seuraava kysymys on, miten maan presidentti Bashar al-Assad saadaan väistymään vallasta.

Turkista hän sanoi, että maan ”kestävä liittolainen” on Yhdysvallat, ei Venäjä.

Tillersonin mukaan on tärkeää, että Yhdysvallat pysyy sanojensa takana. Hänen mukaansa Nato-maita velvoittava viides artikla on ”rikkomaton”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rex Tillerson
  • Yhdysvallat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    2. 2

      Hallitus jakaa lisää rahaa tutkimukseen, mutta ei saanut leikattua yritystukia – työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämis­ohjelmissa

    3. 3

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    4. 4

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    5. 5

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    6. 6

      USA:n ulkopolitiikalle ei löydy johtajaa – ulkoministeri Tillersonia kutsutaan nimellä ”Yksin kotona”

    7. 7

      Uuden asunnon arvo voi nousta käytettyä hitaammin – näin vältät sudenkuopat vastavalmistunutta asuntoa harkitessasi

    8. 8

      Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

    9. 9

      Särkänniemi avaa Suomen nopeimman ja korkeimman vuoristoradan – hinta kahdeksan miljoonaa euroa

    10. 10

      Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt – migreenikohtauksia, ihottumaa, astmaa, jatkuva elohiiri raajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      Ministeriö vetää takaisin punavankien teloitusta esittävän juhlarahan – Orpo pahoittelee: ”En kiinnittänyt riittävää huomiota asetuksen visuaaliseen suunnitelmaan”

    3. 3

      Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”

    4. 4

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    5. 5

      Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt – migreenikohtauksia, ihottumaa, astmaa, jatkuva elohiiri raajoissa

    6. 6

      Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

    7. 7

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    8. 8

      Asumistukeen leikkauksia, ministereitä kolme lisää – HSTV:n suora lähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta juuri nyt

    9. 9

      Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä: ”Kansakunnan sivistyneisyys punnitaan sillä, kuinka se pystyy käsittelemään omaa historiaansa”

    10. 10

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    2. 2

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää