Valikko
Ulkomaat

Trumpin ja perhekonsernin väliin nousee ”muuri” – johtoon omat pojat, ei enää hankkeita ulkomailla

Trump kertoi kieltäytyneensä vastikään miljardiluokan hankkeesta Arabiemiraateissa välttääkseen kysymykset eturistiriidasta. Dubaissa toimiva yhtiö vahvisti tiedon.

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin perhekonsernin johtoon nousevat hänen kaksi vanhinta poikaansa Donald Jr. ja Eric.

Johtoryhmään nimetään myös etiikasta vastaava neuvonantaja, kertoi yhtiöitä edustava asianajaja Sheri Dillon keskiviikkona Trumpin lehdistötilaisuudessa.

Donald Trumpin omistukset kiinteistöalalle keskittyneessä Trump Organization -konsernissa säätiöidään, eikä hän ole tekemisissä konsernin johtamisen kanssa tai saa siitä tietoja eturistiriitojen välttämiseksi. Samasta syystä konserni on vetäytynyt yli 30 alustavasta sopimuksesta viime viikkoina, kertoi Dillon.

Dillonin mukaan Trump-konserniin kuuluvat yhtiöt eivät ryhdy uusiin hankkeisiin ulkomailla isä-Trumpin presidenttikauden aikana, eikä tämä puhu pojilleen kotimaassa tehtävistä sopimuksista.

Niistä patriarkka ”kuulee vain, jos lukee siitä lehdestä tai näkee sen tv:stä”.

Dillon kuvaili jakoa Trumpin ja tämän perhekonsernin välillä ”muuriksi”.

Dillon tai Donald Trump eivät kertoneet, miten oletettua yhteydenpidosta pidättäytymistä valvotaan.

Trump itse kertoi lehdistötilaisuudessa kieltäytyneensä vastikään miljardiluokan hankkeesta Arabiemiraateissa välttääkseen kysymykset eturistiriidasta.

”Minulle ja ystävälleni – loistava jätkä – tarjottiin viikonloppuna kahta miljardia dollaria sopimuksesta Dubaissa. Kieltäydyin”, Trump sanoi.

Dubailainen Damac Properties -yhtiö vahvisti uutistoimisto AP:lle, että se oli tarjonnut Trump Organizationille hankkeita yhteensä kahden miljardin dollarien edestä mutta konserni oli kieltäytynyt.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    2. 2

      Syntynyt 1917 – HS:n Kaisa Rautaheimo valokuvasi sata vuotta täyttäviä suomalaisia ja kysyi heidän kallisarvoisinta muistoaan

    3. 3

      Elokuvien ja tv-sarjojen levittäjä puolustaa suomalaiskoteihin lähettyjä tuhansien eurojen uhkauskirjeitä – ”Ainoa tarkoitus on rajoittaa piratismia”

    4. 4

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    5. 5

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Juuri avautuneet arkistot paljastavat: 25 vuotta sitten Suomi pelkäsi sisällissotaa Venäjällä ja pani toivonsa viinaanmenevään Jeltsiniin

    8. 8

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    9. 9

      ”Tietämättömyys on vaarallisinta väkivaltaa” – Washingtonin Naisten marssille osallistui jopa 500 000 ihmistä

    10. 10

      Näin liikut pikkurahalla Helsingissä – esittelyssä 9 tapaa kohottaa kuntoa halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Opas miehen hankintaan

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    5. 5

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    6. 6

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    7. 7

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    8. 8

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    9. 9

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    10. 10

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    11. Näytä lisää