Ulkomaat

SpaceX:n raketti palasi avaruuteen syyskuun tuhoisan epäonnistumisen jälkeen

Yksityinen avaruusyhtiö SpaceX laukaisi onnistuneesti satelliitteja kuljettaneen avaruusraketin kiertoradalle lauantaina, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Yhtiö onnistui myös palauttamaan kantorakettinsa maan pinnalle. Hiukan Falcon 9 -raketin laukaisun jälkeen sen kaksi osaa irtautuivat suunnitellusti toisistaan, ja kantoraketti laskeutui Tyynellämerellä sijaitsevalle laskeutumisalustalle.

Laukaisu tapahtui Yhdysvaltain ilmavoimien Vandenbergin-tukikohdassa Kaliforniassa. Raketin kyydissä oli teleyhtiö Iridiumin tietoliikennesatelliitteja, joita SapceX vie avaruuteen yhteensä 81 tulevien kuukausien aikana.

Onnistunut laukaisu ja raketin palauttaminen olivat yhtiölle tärkeitä. Näin yhtiö otti takapakin jälkeen jälleen askeleen kohti miljardööri-yrittäjä Elon Muskin tavoitetta kehittää toimiva, uudelleenkäytettävä kantoraketti ja lopulta kaupallistaa avaruusturismi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime syyskuussa yhtiön vajaan 60 miljoonan euron arvoinen raketti ja 187 miljoonan euron arvoinen lasti räjähtivät laukaisuvalmisteluihin liittyvän testin aikana laukaisualustallaan Floridassa.

Kesäkuussa 2015 yhtiön raketti räjähti kaksi minuuttia nousun jälkeen tuhoten myös rahtialuksen, jonka sisällä oli avaruushallinto Nasan tarvikkeita.

Yhdysvaltalaisviestimien mukaan epäonnistumiset ovat herättäneet huolen yhtiön kannattavuudesta.

Syyskuun onnettomuuden syyksi paljastui tutkinnassa polttoainetankissa ollut vika. Yhtiö kertoi korjaavansa ja ehkäisevänsä vastaavat viat, mutta esimerkiksi Nasan toiminnan turvallisuutta arvioiva viranomainen on kehottanut Nasaa selvittämään SpaceX:n toimia tarkasti.

SpaceX:llä ja Nasalla on 1,5 miljardin euron arvoinen sopimus tavaroiden toimittamisesta kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

SpaceX:llä on myös kymmeniä kaupallisia asiakkaita. Tänä vuonna yhtiö suunnittelee laukaisevansa 27 rakettia eli kolme kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Yhtiön tavoitteena on leikata avaruusmatkailun kustannuksia kierrättämällä kantoraketteja. Se on onnistunut palauttamaan Falcon 9 -raketin maan pinnalle neljä kertaa.

Kunnianhimoinen SpaceX suunnittelee lähettävänsä ensimmäisen miehittämättömän rahtilennon Marsiin vuonna 2018 ja miehitetyn lennon aikaisintaan vuonna 2024.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    8. 8

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää