Ulkomaat

Erdoğan syyttää terroristeja Turkin talouden alamäestä: sama se, ”onko terroristilla kädessään ase vai dollareita tai euroja”

Työttömyys kasvanut vuosien takaiselle tasolle.

Turkin itsevaltaisuudesta syytetty presidentti Recep Tayyip Erdoğan syyttää maan kasvavista talousvaikeuksista terroristeja.

”Ei ole mitään eroa sillä, onko terroristilla kädessään ase vai dollareita tai euroja. Tavoite on sama: pakottaa Turkki polvilleen, vallata Turkki ja etäännyttää Turkki sen tavoitteista. Terroristit käyttävät valuuttakursseja aseenaan”, Erdoğan sanoi Ankarassa.

Turkki on kokenut viime aikoina kovia iskuja monella rintamalla.

Viime kesänä Turkissa tehtiin epäonnistunut vallankaappausyritys, minkä lisäksi terroristit ovat tehneet lukuisia iskuja muun muassa turistikohteisiin. Turkki onkin menettänyt merkittävästi sille tärkeitä turismituloja iskujen vuoksi.

Maanantaina Turkin tilastoviranomaiset kertoivat, että työttömyys nousi lokakuussa lähes 12 prosenttiin. Edellisen kerran työttömyys oli tällä tasolla vuonna 2010. Nuorisotyöttömyys on jo yli 20 prosenttia.

Lisäksi maan talous kutistui viime vuoden kolmannella neljänneksellä lähes kaksi prosenttia ja liira on heikentynyt merkittävästi kesän vallankaappausyrityksen jälkeen. Luottoluokitusyritykset ovat laskeneet Turkin valtion velkakirjojen luokituksen roskalainojen sarjaan ja Maailmanpankki on alentanut arviotaan Turkin talouskasvusta tälle vuodelle.

Aiemmin Turkissa on koettu nopeaa talouskasvua, mikä on tuonut mukanaan vahvaa kannatusta Erdoğanin politiikalle. Poliittinen epävakaus näyttää kuitenkin heijastuvan maan talouteen, kun sijoittajat eivät voi olla varmoja Turkin tulevaisuudesta.

Pääministeri Binali Yıldırımin mukaan liiran heikentymisestä ovat vastuussa ”manipuloijat”.

”Taloustilanteemme on väliaikaista, eikä se perustu taloudellisiin tosiasioihin. Tietyt tahot manipuloivat tilannetta ja ne haluavat töniä Turkkia poliittisesti” , Yıldırım sanoi turkkilaislehden mukaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää