Ulkomaat

Istanbulin yökerhosurmaaja tunnustaa tekonsa poliisille

Viranomaisten mukaan uudenvuodenaaton yökerhoisku tehtiin selvästi Isisin nimissä.

Turkin viranomaiset ovat ottaneet kiinni Istanbulin yökerhoampujaksi epäillyn miehen, kertoo turkkilaismedia. Viranomaisten mukaan epäilty on myöntänyt tekonsa.

”Terroristi tunnusti rikoksensa”, Istanbulin kuvernööri Vasip Şahin kertoi toimittajille tiistaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Uutenavuotena Reina-yökerhoon tehdyssä iskussa sai surmansa 39 ihmistä.

Kiinniotettu on vuonna 1983 Uzbekistanissa syntynyt Abdulkadir Masharipov.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Hänet koulutettiin Afganistanissa, ja hän osaa puhua neljää kieltä. Hän on hyvin koulutettu terroristi”, Şahin kuvaili epäiltyä.

Turkkilaismedian mukaan epäilty oli toiminut myös peitenimellä Ebu Muhammed Horasani.

Masharipov löydettiin maanantaina istanbulilaisesta asunnosta. Näin turkkilainen Hürriyet kertoi kiinniotosta Twitter-tilillään:



Masharipovia luonnehditaan turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan Isis-aktivistiksi. Terroristijärjestö on jo aikaisemmin ottanut yökerhoiskun nimiinsä ja sanonut sen olleen kosto Turkin sekaantumisesta Syyrian sotaan.

”On selvää, että isku tehtiin Daeshin nimissä”, Şahin vahvisti käyttäen Isisin arabiankielistä nimeä.

Tiedot pidätyksestä olivat aluksi ristiriitaisia.

Viranomaiset kertoivat tiistaina, että asunnosta pidätettiin Masharipovin lisäksi yksi irakilainen mies ja kolme naista Egyptistä ja muualta Afrikasta. Şahinin mukaan myös muilla pidätetyillä on todennäköisesti jihadistikytköksiä.

Asunnosta löytyi myös 185 000 euron arvosta käteistä sekä kaksi asetta ja ammuksia.

Viranomaiset kiistivät Hürriyetin tiedot, joiden mukaan kiinniotetun seurassa oli myös tämän nelivuotias poika, jonka tämä olisi käynyt hakemassa mukaansa yökerhoiskun jälkeen.

Hürriyet-lehden julkaisemien valokuvien perusteella kiinniottotilanne on ollut väkivaltainen.

AFP:lle puhuneen viranomaislähteen mukaan operaatiossa oli mukana noin 2 000 poliisia.

Uudenvuodenpäivän iskussa automaattiasein varustautunut mies hyökkäsi Bosporinsalmen Euroopan-puoleisella rannalla sijaitsevaan tasokkaaseen yökerhoon ja alkoi ampua.

39 surmansa saaneen joukossa oli turkkilaisten lisäksi arabeja sekä Intian ja Kanadan kansalaisia.

Jo aikaisemmin poliisi on pidättänyt kymmeniä ihmisiä iskuun liittyen. Heidän joukossaan on ollut muun maussa kaksi Kiinan islaminuskoiseen vähemmistökansa uiguureihin kuuluvaa henkilöä.

Jos tiedot pidätyksestä olivat aluksi ristiriitaisia, niin sitä ovat myös tiedot yökerhoiskun taustoista.

Turvallisuusviranomaisten teorian mukaan hyökkääjä olisi iskenyt yökerhoon rahasta eikä ainakaan ainoastaan ideologisista syistä.

Turkin varapääministeri Numan Kurtulmuş toisti maanantaina teoriansa, jonka mukaan tuhoisa yökerhoisku ei ollut yksinomaan terroriteko, vaan siihen liittyisi myös ulkomaisia tiedustelupalveluita.

”Se oli erittäin hyvin suunniteltu ja organisoitu teko”, Kurtulmuş sanoi Hürriyet-lehden mukaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Istanbulin terrori-isku
  • Turkki
  • Istanbul

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    4. 4

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      Menikö ohi, miten alkoholilaki muuttuu? Ravintolassa juomista voi jatkaa aamuviiteen, vuosikertaviiniä saa huutokaupasta ja vahvoja käsityöläisoluita suoraan panimosta

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Terveystarkastajat ovat alkaneet ratsata Airbnb-asuntoja Helsingissä

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    11. Näytä lisää