Valikko
Ulkomaat

Trump aloitti suurten lupaustensa lunastamisen – veti Yhdysvallat vapaakauppa­sopimus TPP:stä

Tuore presidentti Donald Trump veti lupausten mukaisesti Yhdysvaltain Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta ja lupasi leikata rajusti veroja.

Washington

Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump aloitti työt maanantaina vauhdikkaasti vetämällä Yhdysvallat lupauksensa mukaisesti Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta TPP:stä.

”Hieno asia amerikkalaisille työläisille”, Trump totesi allekirjoitustilaisuudessa.

Sopimuksen oli määrä säädellä kaupan ehtoja Yhdysvaltain ja 11 Tyynenmeren alueen maan välillä. Se ei kuitenkaan ollut vielä tullut voimaan, joten sopimuksen romuttamisella ei ole välittömiä seurauksia Yhdysvalloissa.

Trump ilmoitti myös aloittavansa Kanadan ja Meksikon kanssa neuvottelut Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan muokkaamiseksi. Trump on kutsunut sopimusta tuhoksi amerikkalaisille työläisille ja haluaa neuvotella Yhdysvalloille paremmat ehdot.

Näin Trump täytti heti alkuun lupauksensa keskeiselle kannattajaryhmälleen, amerikkalaisille teollisuustyöntekijöille. He toivovat Trumpin palauttavan hyväpalkkaiset tehdastyöpaikat Yhdysvaltoihin.

Trump itse sanoi virkaanastujaispuheessaan, että kotimarkkinoiden suojelu ”johtaa vahvuuteen ja vaurauteen”. Kauppasopimuksista vetäytyminen ei kuitenkaan riitä, sillä entiset tehdastyöt ovat kadonneet paitsi globalisaation, myös teknologian takia.

Trumpin oma puolue, republikaanit, on vapaakaupan kannalla. Trumpin päätös on pettymys myös amerikkalaisille yrityksille, jotka ovat halunneet laajentaa liiketoimiaan Aasian markkinoilla. Yritysmaailma pelkää, että Trumpin protektionismi voi johtaa kauppasotaan.

Tyynenmenen kauppasopimuksella oli myös kauppaa laajempi päämäärä: laajentaa Yhdysvaltain vaikutusvaltaa Tyynenmeren alueella vastapainoksi vahvistuvalle Kiinalle. Kiina saattaakin hyötyä Trumpin päätöksestä.

Trumpin mukaan Tyynenmeren sopimus korvataan kahdenvälisillä kauppasopimuksilla.

Maanantaina Trump keskittyi muihinkin talouskysymyksiin. Hän sanoi Valkoisessa talossa, että aikoo leikata yritysten ja keskiluokan veroja rajusti parantaakseen talouskasvua. ”Yritämme päästä 15 ja 20 prosentin välille”, Trump sanoi. Nykyisin yritysvero on 35 prosenttia.

Trump uhkasi myös säätää ”merkittävät” tuontitullit sellaisille tuotteille, joita valmistavat yritykset ovat siirtyneet halvempien tuotantokustannusten maihin.

Trump lupasi leikata valtion sääntelyä jopa 75 prosentilla. Sääntelyllä tarkoitetaan esimerkiksi yritysten ympäristö- tai turvallisuusmääräyksiä.

”Jotkin säännöt tekevät mahdottomaksi tehdä mitään”, Trump sanoi. ”Mikään maa ei tule olemaan nopeampi, parempi ja oikeudenmukaisempi [yrityksille].”

Samalla hän lupasi, että yritysten turvallisuus paranee, mutta ei sanonut, miten.

Trump tapasi ensimmäisenä kokonaisena työpäivänään sekä yritysjohtajia että työntekijöiden edustajia.

Vapaakauppasopimuksesta vetäytymisen lisäksi hän allekirjoitti kaksi muuta presidentin määräystä. Yksi niistä kielsi valtionhallintoa palkkaamasta lisää työntekijöitä muualle kuin armeijaan, ja toinen kielsi valtion tukia saavia ulkomaisia kansalaisjärjestöjä tekemästä abortteja.

Nuorempana Trump tuki aborttioikeutta, mutta siirtyi vastustamaan sitä alkaessaan pohtia politiikkaan siirtymistä.

Perjantaina Trumpin on määrä tavata Britannian pääministeri Theresa May Washingtonissa, mikä tekee Maysta Trumpin ensimmäisen valtiovieraan. Trumpin ja Mayn on määrä keskustella muun muassa siitä, miten Yhdysvallat ja Britannia lisäisivät keskinäistä kauppaansa sen jälkeen, kun Britannia eroaa Euroopan Unionista.

Maanantaina senaatin oli määrä vahvistaa myös Rex Tillersonin nimitys Yhdysvaltain ulkoministeriksi ja kongressiedustaja Mike Pompeon nimitys CIA:n johtajaksi.

Trumpin aloitusta varjostivat häntä vastaan nostettu oikeusjuttu ja avustajiensa oudot puheet.

Oikeusjutun takana on hallinnon etiikkaa valvova kansalaisjärjestö, joka on huolissaan siitä, miten Trumpin yrityksiin ulkomailta virtaava raha vaikuttaa presidentin päätöksiin. Järjestö haluaisi Trumpin erottavan yrityksensä nykyistä selvemmin presidentin virasta.

Viikonloppuna Trumpin uusi lehdistösihteeri Sean Spicer meni väittämään vastoin totuutta, että Trumpin virkaanastujaisissa oli enemmän väkeä kuin yhdessäkään aiemmassa vastaavassa juhlassa. Neuvonantaja Kellyanne Conway puolusti Spicerin virheellistä lausuntoa sanomalla, että tämä esitti ”vaihtoehtoisia faktoja”.

Hallintoa syytettiin valehtelusta päin naamaa.

Maanantaina Spicer puolustautui, ettei ”tarkoitus ole koskaan valehdella”. Spicerin mukaan Trumpin hallinto on kuitenkin välillä eri mieltä faktoista.

Hän käytti esimerkkinä amerikkalaismedian uutisointia, jonka mukaan Trumpilla ei ollut mahdollisuuksia voittaa vaaleja. Spicer kutsui tätä ”jatkuvaksi yritykseksi vähätellä Trumpin valtavaa suosiota”.

Trumpin tukijat pyrkivät lieventämään kohua myös sanomalla, etteivät äänestäjät välitä.

”Keskivertoamerikkalainen ei kiinnitä huomiona tähän”, sanoi edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich The New York Times -lehdelle. ”He katselevat ympärilleen vuonna 2019 tai 2020 ja kysyvät itseltään, meneekö heillä paremmin kuin ennen. Ja jos vastaus on myöntävä, he sanovat hienoa, lisää tätä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    2. 2

      Hallitus jakaa lisää rahaa tutkimukseen, mutta ei saanut leikattua yritystukia – työttömyystuki heikkenee, jos ei käy töissä tai työllistämis­ohjelmissa

    3. 3

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    4. 4

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    5. 5

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    6. 6

      USA:n ulkopolitiikalle ei löydy johtajaa – ulkoministeri Tillersonia kutsutaan nimellä ”Yksin kotona”

    7. 7

      Uuden asunnon arvo voi nousta käytettyä hitaammin – näin vältät sudenkuopat vastavalmistunutta asuntoa harkitessasi

    8. 8

      Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

    9. 9

      Kehysriihen lopputulos vaikuttaa monen etuuksiin – Nämä ovat hallituksen tärkeimmät päätökset

    10. 10

      Aiheuttavatko heräilevät vauvat todella kärsimystä vanhemmilleen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      Ministeriö vetää takaisin punavankien teloitusta esittävän juhlarahan – Orpo pahoittelee: ”En kiinnittänyt riittävää huomiota asetuksen visuaaliseen suunnitelmaan”

    3. 3

      Munkkiniemessä ei jaettu postia liki kahteen viikkoon, mutta Posti väitti kaiken olevan kunnossa – Nyt ääni muuttui kellossa: ”Nöyrimmät pahoittelut asiakkaille”

    4. 4

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    5. 5

      Kätilöopisto on sairastuttanut kymmeniä ihmisiä, kertovat kätilöt – migreenikohtauksia, ihottumaa, astmaa, jatkuva elohiiri raajoissa

    6. 6

      Juhlarahakohu meemeinä: Rahapajan versiossa teloitetaan vankeja, internet kehitteli heti vaihtoehtoisia ”juhlavuoden” aiheita

    7. 7

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    8. 8

      Asumistukeen leikkauksia, ministereitä kolme lisää – HSTV:n suora lähetys hallituksen tiedotustilaisuudesta juuri nyt

    9. 9

      Kielletyn sisällissotakolikon suunnittelija ja tilaaja puolustavat työtä: ”Kansakunnan sivistyneisyys punnitaan sillä, kuinka se pystyy käsittelemään omaa historiaansa”

    10. 10

      Kolmen tunnin juhlarahakohu – suomalaisten päivittäisen pöyristymisen tarve synnyttää merkityksettömiä mikroskandaaleja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    2. 2

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää