Ulkomaat

Ukrainan sota täyttää keväällä kolme vuotta: Tuloksena yli 10 000 kuolonuhria ja kaksi Venäjän luomaa epävaltiota

Itä-Ukrainan kansantasavallat pysyvät pystyssä Venäjän tuella ja rahalla, eikä ratkaisua asemasotaan näy.

Itä-Ukrainan sota täyttää tänä keväänä kolme vuotta. Kuolonuhrien määrä ylitti YK-tilaston mukaan 10 000 joulukuussa, kun mukaan lasketaan heinäkuussa 2014 alas ammutun malesialaiskoneen matkustajat ja miehistö. Runsas viidennes varmistetuista kuolonuhreista on siviilejä.

Sota on häätänyt Donbassin asukkaista yli kaksi miljoonaa pakosalle. Heistä vajaat puolitoista miljoonaa on siirtynyt muualle Ukrainaan ja vajaa miljoona ulkomaille, lähinnä Venäjälle.

Samalla Donbassin alueelle on syntynyt kaksi merkillistä epävaltiota, Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat. Ne ovat Venäjän luomuksia, vaikka Kiovan-vastainen protesti alueella olikin alun perin paikallista.

Ukrainan vallankumouksen jälkeen keväällä 2014 Kiovan-vastaiset protestit jatkuivat itäisessä Ukrainassa. Huhtikuussa kapinalliset miehittivät useita hallintorakennuksia Itä-Ukrainassa, ilmeisesti jo tuolloin Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n ja sotilastiedustelu GRU:n tuella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Donetskin ja Luhanskin teollisuuskaupungeissa hallintorakennukset jäivät Venäjän-mielisten separatistien valtaan ja aseellinen vastarinta laajeni. Toukokuun alussa Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat julistautuivat itsenäisiksi.

Kiovassa aloitettiin niin kutsuttu terrorisminvastainen operaatio eli Ato. Sen toiminta oli vaatimatonta ja epäröivää, kunnes suklaamiljardööri Petro Porošenko valittiin Ukrainan presidentiksi kesäkuun alussa 2014.

Kesän 2014 taisteluissa Kiova näytti ottavan komennon, kunnes Venäjä elokuussa ryhtyi antamaan separatisteille suoraa sotilaallista tukea. Syksyllä oltiin suurin piirtein nykyisellä tulitaukolinjalla.

Kansantasavaltojen johtoon asetettiin niiden nykyiset, paikalliset johtajat: Luhanskiin kaupungin entinen elinkeinoasiamies Igor Plotnitski ja Donetskiin kaivossähkömies Aleksandr Zahartšenko.

Yksikään valtio ei ole tunnustanut kansantasavaltoja, ei myöskään Venäjä. Siitä huolimatta ne alkoivat nopeasti hankkia valtiollisia piirteitä pelkän lipun lisäksi. Toimistot siivottiin, paikallisvaalit järjestettiin, ja kaduille ilmestyivät omat poliisiautot.

Valuutaksi on vakiintunut Venäjän rupla, mutta maksaa voi myös Ukrainan hrivnoilla, euroilla ja dollareilla. ”Donetskin keskuspankki” noteeraa kaikki kolme valuuttaa.

Ukrainan eläkkeitä ja muita sosiaalietuuksia ei Donbassissa ole maksettu sodan aikana. Kansantasavallat ryhtyivät loppuvuonna 2014 maksamaan epäsäännöllisesti eläkkeitä käteisellä postista.

Kansantasavaltojen julistama tuloveroprosentti on sama kuin Venäjällä eli 13 prosenttia, ja oman ilmoituksensa mukaan kansantasavallat kattavat kulunsa verotuloilla. Väite on täysin epäuskottava, sillä jäljelle jääneestä 2–2,5 miljoonasta asukkaasta arviolta puolet on eläkeläisiä.

Jonkin verran verotuloja separatistihallinnot keräävät yrityksiltä kahden prosentin liikevaihtoverolla. Lisäksi tuloja saadaan muun muassa kansallistettujen hiilikaivosten tuotannon myynnillä.

Ilman Venäjän taloudellista tukea tasavaltojen siviili- ja sotatoimista ei tulisi kuitenkaan mitään. Venäjän kaasujätti Gazprom tuo putkikaasua, josta se vaatii rahaa Ukrainan kaasuyhtiöltä Naftogazilta – turhaan. Kaasusta ei siis ilmeisesti makseta mitään.

Sama pätee sähköön: sitä tulee Venäjän valtakunnan verkosta vanhaa, remontoitua korkeajännitelinjaa pitkin Luhanskin ja Venäjän Rostovin alueen rajan yli. Muuntaja-asemaa on rakentanut Transdnistrian sähköyhtiö.

Venäjän tukea orkestroi talouslehti RBK:n selvityksen mukaan varatalousministeri Sergei Nazarovin johtama salainen komitea. Rahaliikennettä Venäjältä on hoidettu RBK:n mukaan paitsi käteisellä myös Etelä-Ossetian ja Abhasian pankkien kautta.

Niin sanottujen jäätyneiden konfliktien tuloksena syntyneet entisen Neuvostoliiton separatistialueet näyttävät siten löytäneen toisensa. 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ukrainan sota
  • Itä-Ukraina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    6. 6

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    7. 7

      Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    10. 10

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Enemmän kondomeja nuorille – Helsinki panostaa nuorten ehkäisyyn ja lupaa vuoden e-pillerit tai ehkäisyrenkaan ilmaiseksi
    3. Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”
    4. Voimakas maan­järistys surmannut yli 140 ihmistä Meksikossa, uhriluvun pelätään nousevan huomattavasti – järistys runnoi myös miljoona­kaupunki Méxicoa
    5. Tunti sitten
    6. Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen
    7. Eduskunnan budjettiurakka alkaa – edessä on satoja puheenvuoroja, määrärahatoiveita ja äänestyksiä, mutta lopuksi muuttuu vain vähän
    8. Kiima tekee kipeää tammoille ja kilpailemisesta tulee haastavaa – ”Kilpailupaikalla se huutaa kovaa Baccara-kaverinsa perään”
    9. Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin
    10. Mykkäkouluja, politiikan välttelyä puheenaiheena – Puolan jako kulkee nyt perheiden sisällä
    11. Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja
    12. Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”
    13. Näytä lisää