Ulkomaat

Meksikolaiset suuttuivat Vanity Fairin kansikuvasta, jossa Melania Trump popsii jalokivipastaa

Sosiaalinen media pitää lehden kansikuvaratkaisua mauttomana hetkellä, jossa Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä kytee kauppasota.

Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump kiertää Vanity Fair -lehden Meksikon-painoksen kannessa timanttikaulanauhan näköistä korua haarukan ympärille kuin spagettia. Kansiratkaisua on pidetty provokaationa ajoituksensa takia, ja monien reaktiot esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ovat olleet raivostuneita.

Lehden helmikuun kansikuva julkaistiin ennakkoon perjantaina, ja siihen ovat reagoineet useat muut mediat, esimerkiksi brittilehti The Telegraph, uutiskanava CNN ja Buzzfeed-sivusto, joka muiden muassa myös twiittasi aiheesta:



Vanity Fair vilautti kansikuvaansa samaan aikaan, kun Melania Trumpin puoliso, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti yhteen Meksikon presidentin Enrique Peña Nieton kanssa. Torstaina he taistelivat julkisesti siitä, kenen pitäisi maksaa muuri, jonka presidentti Trump haluaa maiden rajalle. Nokittelu oli käynnissä esimerkiksi Twitterissä. Peña Nieton tulo presidenttien tiistaiksi suunniteltuun kokoukseen peruutettiin.

Perjantaina presidentit puhuivat puhelimessa. Keskustelun jälkeen ilmoitettiin, etteivät he enää aio puida muurikiistaa julkisesti.

Donald Trump on väläyttänyt muun muassa tuontitullia Meksikosta Yhdysvaltoihin tuotaville tavaroille, mikä tarkoittaisi käytännössä kauppasodan julistamista Yhdysvaltojen kolmanneksi suurimmalle kauppakumppanille.

Kuvat Melania Trumpista, 46, teeskennellyllä jalokiviaterialla eivät ole uusia. Kierrätetty haastattelu kuvineen julkaistiin alunperin yhdysvaltalaisen GQ-lehden huhtikuun 2016 numerossa. GQ ja Vanity Fair ovat saman yhtiön, Conde Nastin, omistuksessa.

Meksikossa julkaistava kansi raivostutti meksikolaisia erityisesti sen vuoksi, että maa näyttää ajautuvan Yhdysvaltain kanssa suurimpaan diplomaattiseen kriisiin, joka on nähty vuosikymmeniin. Sosiaalisessa mediassa Vanity Fairin kuvavalinnan on Trumpin lausuntojen valossa katsottu olevan nöyryyttävä ja osoittavan huonoa makua.

Meksikon Vanity Fair totesi nousseen kohun jälkeen verkkosivullaan ymmärtävänsä, että julkaisuajankohta on ”mutkikas”. ”Mutta tarkoituksemme on yksinkertaisesti tuoda esiin, kuten aina, itsenäinen ja kriittinen näkökulma ajankohtaiseen henkilöön”, lehti selitti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    6. 6

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: Motiivista ei ole tietoa

    8. 8

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    9. 9

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää