Ulkomaat

Iran puolustaa ohjuskokeita: ”Emme koskaan käytä ohjuksia toiseen maahan hyökkäämiseen”

Yhdysvallat kutsui YK:n turvallisuusneuvoston koolle, koska Yhdysvaltojen mukaan Iran teki kielletyn ohjuskokeen sunnuntaina.

Iranin mukaan sen tekemillä ohjuskokeilla ei ole tekemistä Iranin ydinohjelman kieltävän sopimuksen kanssa, eikä myöskään YK:n turvallisuusneuvoston Iran-päätöksen kanssa.

Yhdysvallat on väittänyt, että Iran teki ohjuskokeen viime sunnuntaina. Yhdysvallat on kutsunut asian vuoksi YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokoukseen tiistaiksi, kertoo uutistoimisto AFP.

”Tiedämme, että Iran laukaisi ohjuksen. Tutkimme sen tarkempaa luonnetta”, sanoi Yhdysvaltojen presidentin tiedottaja Sean Spicer maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Sitä ei tiedetä, oliko ohjuksen laukaisussa kyse sellaisesta kokeesta, jonka YK:n turvallisuusneuvosto on kieltänyt. Se on kieltänyt Irania kehittämästä ballistisia ohjuksia, jotka kykenevät kuljettamaan ydinpommeja.

”Toivomme, ettei Yhdysvaltojen uusi hallinto käytä Iranin puolustusohjelmaa verukkeena, jolla luodaan uusia jännitteitä”, sanoi Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif tiistaina AFP:n mukaan.

Hän ei myöntänyt eikä kiistänyt Yhdysvaltojen väittämää ohjuksen laukaisua. Hän kuitenkin ilmoitti, ettei Iran koskaan käyttäisi ohjuksiaan hyökkäykseen muita maita vastaan.

”Ohjukset eivät ole osa ydinsopimuksia. Iran ei koskaan käytä Iranissa tuotettuja ohjuksia mihinkään toiseen maahan hyökkäämiseen”, Zarif sanoi.

Hän puhui Iranin pääkaupungissa Teheranissa lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin Zarifin ja Ranskan ulkoministerin Jean-Marc Ayraultin tapaamisen yhteydessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Iranin ydinohjelma
  • Iran
  • Ydinaseet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    8. 8

      Suomen EU-ero on Putinin märkä uni

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttaja­taustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    9. 9

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää