Ulkomaat

Trumpin opetusministeri Betsy DeVos on miljardööri, joka lahjoittaa rahaa ”homojen eheyttämistyölle” ja haluaa koulujen ”edistävän Jumalan valtakuntaa”

Opetusalan ammattilaiset pitävät Betsy DeVosia uhkana koko Yhdysvaltojen julkiselle koulujärjestelmälle.

Suurten järvien osavaltiosta Michiganista kotoisin oleva miljardööri Betsy DeVos, 59, on kuluneina viikkoina saanut enemmän julkisuutta kuin koskaan aikaisemmin, kun presidentti Donald Trump nimitti hänet hallituksensa opetusministeriksi.

Nimitys oli yllättävä paitsi siksi, ettei kukaan tuntenut DeVosia valtakunnanpolitiikassa, mutta myös sen takia, ettei hän varsinaisesti ole profiloitunut koulutuksen asiantuntijana. DeVosin pariskunnasta tunnetumpi on ollut aviomies Dick DeVos, joka on tehnyt miljardinsa useampaan kertaan pyramidihuijauksesta epäillyn verkostomarkkinointiyritys Amwayn avulla.

Erityistä huomiota ovat saaneet DeVosin kannanotot koulujen aselakeihin, yksityiskoulujen kannattaminen ja välttelevä tai jopa tietämätön asenne vammaisia oppilaita koskeviin kysymyksiin.

Yhdysvaltojen kaksi suurinta opettajien ammattiliittoa ovat tuominneet DeVosin valinnan kovin sanoin. Liittovaltion opettajien liiton johtaja Randi Weingarten kutsui DeVosia ”ideologisimmaksi ja julkisen opetuksen vastaisimmaksi” opetusministeriksi aikoihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

DeVosin tietämättömyydelle on puolestaan naureskeltu Saturday Night Live -ohjelmaa myöten. Alla olevassa sketsissä DeVosin hahmo esiintyy kuuden minuutin kohdalla ja sanoo kouluista, että ”niitä on hyvä olla” ja että ”niissä on hyvä olla seinät”.



Lopulta senaatti nimitti hänet virkaansa äärimmäisen täpärästi tiistaina. Varapresidentti Mike Pence joutui käyttämään ratkaisevaa ääntään, kun senaatin äänet jakautuivat harvinaisesti tasan.

Mitä Betsy DeVos oikeastaan on sanonut ja mitä asioita hän ajaa?

Yksityiset ja julkiset koulut

Politico kuvailee DeVosia koulujen valinnanvapausliikkeen johtajaksi. Tuore opetusministeri on miljardööriaviomiehensä kanssa tukenut miljoonien dollareiden edestä lobbaustyötä, jonka tavoitteena on muuttaa lainsäädäntöä niin, että verovaroilla voitaisiin tukea enemmän yksityisiä kristillisiä kouluja.

DeVos on Politicon mukaan käyttänyt julkisesta kouluverkosta sanoja ”monopoli” ja ”umpikuja”. Pariskunta on Mother Jones -julkaisun mukaan lahjoittanut erilaisille kristillisille kouluille 5,2 miljoonaa dollaria eli noin 4,9 miljoonaa euroa 1999–2014.

Viime aikoina julkisuuteen on vuotanut myös vuonna 2001 tallennettu äänite, jolla DeVos puhuu koulutusnäkemyksistään rikkaiden amerikkalaisten kristittyjen kokoontumisessa.

”Amerikassa ei ole tarpeeksi filantrooppien dollareita rahoittamaan sitä, mitä koulutussektorilla tällä hetkellä tarvitaan. – – Toiveemme on haastaa (koulutus)kulttuuri sillä tavalla, että se edistää Jumalan valtakuntaa”, DeVos sanoi ja jatkoi: ”Monissa yhteisöissä tässä maassa julkiset koulut ovat korvanneet kirkon aseman kaiken toiminnan keskipisteenä. – – Toiveemme todellakin on, että entistä useammat kirkot aktivoituvat ja sitoutuvat enemmän koulutukseen.”

DeVos on perustellut yksityiskoulujen suosimista sillä, että niiden luoma kilpailu parantaisi myös julkisia kouluja. Kriitikoiden mukaan yksityiskoulujen suosiminen pikemminkin ”ghettouttaisi” julkiset koulut jättäen ne pärjäämään ”entistä haastavampien oppilaiden kanssa entistä vähemmillä varoilla”.

DeVos itse on varakkaan perheen ja yksityiskoulujen kasvatti.

Koulutussetelit

Opetusministerin mukaan vanhemmilla pitäisi olla oikeus käyttää julkista rahaa lähettääkseen lapsensa yksityiskouluihin. Tällaista varojen siirtoa varten pitäisi DeVosin mielestä rakentaa osavaltiotasolla eräänlainen koulutussetelijärjestelmä.

FiveThirtyEight-sivuston mukaan tuore opetusministeri on sanonut olevansa ”ilman muuta” valmis tukemaan sellaisia osavaltioita, jotka haluavat käyttää liittovaltion koulutusvaroja yksittäisten oppilaiden opiskelun tukemiseen yksityisissä kouluissa. Tällaiset stipendit voisivat olla 2 100 dollarin eli hieman alle 2 000 euron suuruisia. DeVosin vastustajien mukaan vaarana on, että julkiset varat ohjautuvat vain tietynlaisille, lähinnä kristityille, yksityiskouluille.

Tieteen asema kouluissa

Menneisyydessään DeVosin pariskunta on rahoittanut kreationistista maailmankuvaa edistävää nuortenleiriä.

Kreationistit kieltävät evoluutioteorian ja uskovat Jumalan luoneen ihmiset ja muut elolliset olennot sillä tavalla kuin asia on Raamatussa kerrottu. DeVosin tausta on tiukan kalvinistinen, mikä selittää hänen uskonnolliset vakaumuksensa.

Aseet kouluissa

Yhdysvalloissa riidellään jatkuvasti aselaeista ja aina tasaisin väliajoin siitä, saako kouluun tuoda aseita. Yleensä aseita puolustetaan turvallisuudella. DeVosin mukaan osavaltioiden pitäisi itse saada päättää asiasta.

Eniten mediahuomiota on saanut DeVosin karhuesimerkki, jota hän käytti vastatessaan Sandy Hookin kouluampumisesta tunnetun Connecticutin osavaltion senaattorille Chris Murphylle.

Senaattori kysyi, missä tapauksissa aseita kouluissa DeVosin mielestä tarvitaan. Republikaanisenaattori Mike Enzi oli aiemmin maininnut, että hänen kotiosavaltiossaan Wyomingissa erään koulun ympärille oli pystytetty harmaakarhuaitoja. DeVos tarttui tähän yksityiskohtaan.

”Voisin kuvitella, että siellä on todennäköisesti koulussa ase, jolla voidaan suojautua mahdollisilta harmaakarhuilta”, DeVos sanoi CNN:n mukaan.

Oppilaiden osaamisen mittaaminen

Opetusministerin käsitys oppilaiden osaamisen mittaamisesta on jäänyt toistaiseksi hämärän peittoon. Hän on kertaalleen joutunut vastaamaan aiheeseen liittyvään kysymykseen, kun Minnesotan senaattori Al Franken kysyi DeVosilta kumman pitäisi merkitä enemmän oppilaiden osaamisen arvioimisessa: lukutaidon vai koemenestyksen. DeVos onnistui ainoastaan selittämään jotakin kasvusta ja tehokkuudesta.

Kansalaisoikeudet ja seksuaalivähemmistöt

DeVosin pariskunta on Politicon mukaan jo pitkään tukenut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vastustavia ryhmiä Yhdysvalloissa. He ovat lehden haastatteleman LGBT-oikeusaktiivin Bruce Wilsonin mukaan lahjoittaneet kristilliselle Focus on the Family (suomeksi ”Keskity perheeseen”) -järjestölle jopa satojatuhansia dollareita.

Järjestö tukee niin kutsuttua eheyttämistyötä, jossa henkilön seksuaalista suuntautumista yritetään ”parantaa”, eli muuttamaan heteroseksuaaliseksi erityisen käännytystyön avulla. Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2012 tekemän kannanoton mukaan seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävät ”terapiat” ”ovat vailla lääketieteellistä perustaa ja uhkaavat henkilön terveyttä”. Yhdysvalloissa on voimassa niin sanotut eheyttämisterapiat kieltävä lainsäädäntö.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Betsy DeVos

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    5. 5

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    8. 8

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    9. 9

      Vuonna 1983 ydinsodan estäneen Petrovin kuolema muistuttaa, että hänen­kaltaisiaan tarvitaan jälleen

    10. 10

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    7. 7

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää