Ulkomaat

Baltian presidentit: Yhdysvallat yhä sitoutunut Baltian puolustukseen, mutta Euroopan otettava isompi rooli

Viron, Latvian ja Liettuan presidenttien on määrä tavata Yhdysvaltain uusi varapresidentti Mike Pence ensi viikolla

Riika

Baltian maat uskovat Yhdysvaltain olevan edelleen sitoutunut liittolaistensa puolustamiseen, vaikka Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheista vaalikampanjan aikana saattoi saada eri kuvan.

Samalla Euroopan maiden on otettavaa aiempaa isompi rooli omasta puolustuksestaan.

Tämä oli pääviesti, kun Latvian presidentti Raimonds Vējonis, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė ja Viron presidentti Kersti Kaljulaid tapasivat torstaina Riiassa. Paikalla oli myös Saksan väistyvä liittopresidentti Joachim Gauck.

Vaikka Venäjä on lisännyt läsnäoloaan Itämeren alueella jo pitkään, Baltian maiden turvallisuustilanne on ollut aiempaa kiristyneempi keväästä 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trumpin vaalivoitto lisäsi hermostuneisuutta, koska kampanjansa aikana Trump vihjaili, ettei Yhdysvallat välttämättä puolusta liittolaisiaan, jos nämä eivät täytä velvoitteitaan.

Baltian maista vain Viro on tähän asti täyttänyt Naton vaatimukset puolustusbudjetin koosta. Nyt myös Latvia ja Liettua ovat kiireellä kasvattaneet puolustusbudjettejaan, jotta niitä ei voida syyttää vapaamatkustamisesta.

”Uskomme, että Yhdysvallat täyttää velvoitteensa, ja meillä on sama luotettava Nato-kumppani kuin ennekin. Tämä on jo nähty maaperällämme”, Grybauskaitė sanoi viitaten tänä vuonna saapuneisiin yhdysvaltalaisjoukkoihin.

Presidenttien on määrä keskustella asiasta lisää ensi viikolla Münchenin turvallisuuskokouksessa, johon myös Yhdysvaltain uusi varapresidentti Mike Pence osallistuu. Grybauskaitėn kanslia tiedotti keskiviikkona, että kolmen presidentin on määrä tavata Pence kokouksen yhteydessä.

Euroopan on kuitenkin otettava aiempaa suurempi rooli omasta puolustuksestaan, presidentit sanoivat. Siinä Saksan johtorooli on tärkeä, Vējonis, Grybauskaitė ja Kaljulaid sanoivat kukin vuorollaan.

”Saksa on ottanut liittopresidentti Gauckin liitokansleri Angela Merkelin johdolla selvästi aiempaa keskeisemmän roolin niin Euroopassa kuin maailmalla”, Kaljulaid sanoi.

”Tunnemme läsnäolonne täällä”, hän lisäsi.

Nato sopi viime kesänä Varsovassa kansainvälisten pataljoonien lähettämisestä Baltian maihin ja Puolaan. Saksa on Liettuan osalta johtomaa. Saksalaiskoneet ovat myös muun muassa vastanneet Baltian ilmavalvonnasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nato
  • Latvia
  • Liettua
  • Viro
  • Saksa
  • Baltian maat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      Viisivuotias Lucas Räisänen sairastaa harvinaista lihassairautta ja nyt hänen elämänsä on muiden suomalaisten käsissä – maksaako yhteiskunta lääkkeen, jonka hinta voi olla miljoonia?

    4. 4

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    5. 5

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    6. 6

      Kirpparilla myyty patja paljasti Rinta-Nikkoloiden talon karmean kunnon – Mistä tietää, voiko hometalosta saada vielä kodin?

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    10. 10

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää