Ulkomaat

Armeijan kerrotaan surmanneen yli 50 Kongossa

Surmatut olivat kostoretkellä olleita asejoukkion jäseniä.

Kongon demokraattisen tasavallan armeija surmasi perjantaina yli 50 asejoukkion jäsentä, kertoivat paikallinen oppositiopoliitikko ja paikallinen aktivisti uutistoimisto Reutersin mukaan.

Surmatut kuuluivat Kongon keskiosassa toimivaan Kamwina Nsapun asejoukkioon, kertoivat Reutersin lähteet.

Kongon keskiosassa on viime kuukausina kuollut satoja ihmisiä turvallisuusjoukkojen ja Kamwina Nsapun johtaman ryhmän taisteluissa. Kamwina Nsapu kuoli taistelussa viime elokuussa. Perjantaina surmatut olivat Reutersin mukaan kostoretkellä johtajansa kuoleman vuoksi.

Taistelujen takia kymmeniätuhansia ihmisiä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Kongon demokraattinen tasavalta on jo vuosia kärsinyt sodasta, joka kytkeytyy maanomistukseen, etnisten ryhmien välisiin suhteisiin ja mineraalivarojen hallintaan.

Asiantuntijoiden mukaan konfliktia on kärjistänyt se, ettei Kongon presidentti Joseph Kabila suostunut luopumaan vallasta, kun hänen virkakautensa päättyi viime joulukuussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kongo
  • Afrikka
  • Konfliktit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    4. 4

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    5. 5

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    8. 8

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää