Ulkomaat

Kokaiinista sieppauksiin ja ihmissalakuljetuksiin – jihadistit ja rikollisliigat lypsävät miljardeja Pohjois-Afrikan heikkoudesta

Ihmissalakuljetus Isisin alueiden läpi on halvempaa kuin muita reittejä. Terrorismin rahoitukseen perehtynyt italialaistutkija varoittaa Libyan romahduksesta.

Lontoo

Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän islamistiterroristit eivät toimi vain sokeasti aatteen ajamina. Osalla heistä on ollut myös taito tehdä rikollista rahaa toimintansa pyörittämiseksi tai liittoutua ammattirikollisten kanssa.

Rahan lähteinä ovat olleet huumekauppa, rahanpesu, sieppaukset ja merirosvous. Tämän hetken ja tulevaisuuden paras bisnes on ihmissalakuljetus.

Ihmissalakuljetuksessa kysyntä ylittää kirkkaasti tarjonnan. Pohjois-Afrikassa riittää loputtomasti väkeä, joka haluaa Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä.

Terrorismin rahoitusta tutkinut italialainen Loretta Napoleoni kertoo, että Pohjois-Afrikassa toimiva Maghrebin al-Qaida lypsi kokaiinikaupasta rahat järjestönsä perustamiseen.

Kun Yhdysvallat alkoi tarkkailla terroristien rahansiirtoja entistä tarkemmin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen 2011, siirtyi kokaiinin salakuljetus uusille reiteille.

Kokaiini matkasi Etelä-Amerikasta Pohjois-Afrikkaan, ja sieltä edelleen Eurooppaan rahanpesua varten. Jihadistien ja rikollisten intressit yhtyivät.

Kokaiinin salakuljetuksessa paikalliset olivat kuitenkin vain välikäsiä. Pian siirryttiinkin uuteen bisnekseen eli länsimaisten turistien ja liikemiesten sieppauksiin.


”Kidnappauksilla oli helppo tehdä paljon rahaa. Siinä pystyi konrolloimaan liiketoimintaa”, Napoleoni kertoi Lontoossa International Institute for Strategic Studies -ajatuspajan tilaisuudessa tammikuun lopussa.

Kidnappaukset olivat kuitenkin vain lyhyen ajan lypsylehmä.

Turistit ja muut länsimaiset matkailijat alkoivat välttää vaarallisia kohteita Pohjois-Afrikassa. Vosina 2007–2008 alkoi siepattavia olla jo vaikea löytää.

Hieman aiemmin Somaliassa ja Adeninlahdella oli alkanut merirosvous sekä alusten miehistön ja matkustajien sieppaus.

Merirosvous on kuitenkin kallista. Tarvitaan kunnon alkusijoitus alukseen ja aseisiin.

Merirosvo-terroristit lainasivat rahat paikallisilta tai muihin maihin muuttaneilta somalialaisilta. Sijoittajat saivat lunnaista 70–75 prosenttia eli erinomaisen tuoton.

”Kyse oli klassisesta kapitalismista”, sanoo Lontoossa asuva Napoleoni, jolta ilmestyi vuonna 2016 kirja nimeltä Merchants of Men (Ihmiskauppiaat).

 

”Jäljelle jääneillä oli kolme vaihtoehtoa: tulla merirosvoksi, jihadistiksi tai siirtolaiseksi.”

Napoleonin mukaan paikalliset eivät pitäneet merirosvoutta rikollisena toimintana. Se nähtiin reiluna keinona jakaa varallisuutta.

Alue oli jo valmiiksi hyvin epävakaa, ja kaikki kynnelle kykenevät olivat muuttanee pois.

”Jäljelle jääneillä oli kolme vaihtoehtoa: tulla merirosvoksi, jihadistiksi tai siirtolaiseksi.”

Merirosvous kuitenkin hiipui sekin, kun alukset alkoivat aseistautua ja muun muassa EU aloitti merirosvojen vastaisen kampanjan.

Rikollisaalto levisi seuraavaksi Syyriaan, jossa kidnappaukset lisääntyivät sisällissodan alettua. Kapinalliset sieppasivat muun muassa toimittajia. Hallituksen joukot puolestaan vaativat lunnaita vankiloihin suljetuista.

Tämäkin liiketoiminta oli kuitenkin lyhytikäistä länsimaisten uhrien kohdalla. Lehdet eivät enää lähettäneet toimittajiaan sota-alueella, ja myös freelance-toimittajien määrä väheni.

Isis ei lähtenyt aluksi sieppauksiin mukaan, koska jihadisteilla oli kiire sotia ja rakentaa islamilaista kalifaattiaan. Myöhemmin mieli muuttui.

Napoleonin mukaan Isis ehti kerätä 75–80 miljoonaa euroa lunnailla. Kaikista tapauksista ei kerrottu julkisuuteen. Paikallisista Isis ei ollut kiinnostunut muuta kuin värväysmielessä.

Rahanteko sieppauksilla tyrehtyi kuitenkin täälläkin. ”Vuoteen 2015 mennessä panttivangit oli jo tapettu tai vapautettu.”

Siinä vaiheessa Syyrian tilanne oli kuitenkin pahentunut olennaisesti. Saksa ja osa muuta Eurooppaa päätti avata rajansa pakolaisille.

”Ovien avautuminen Eurooppaan tiesi isoja bisnesmahdollisuuksia [ihmissalakuljettajille].”

Pohjois-Afrikassa salakuljetetut siirtolaisia alettiin kuljettaa vanhoja kokaiinireittejä pitkin. Syyriassa ja Irakissa salakuljettajat veivät pakolaiset ja siirtolaiset – toisin kuin voisi luulla – Isisin alueen halki.

Siinä oli riskinsä, mutta toisaalta tullimaksu piti maksaa vain kerran. Jihadistit itse eivät yleensä osallistu ihmissalakuljetukseen, vaan keräävät vain tullimaksut. Joskus rajanvetoja jihadistien ja ammattirikollisten välillä on kuitenkin vaikea vetää.

Myös salakuljettajien hinnat noussivat rajusti. Libyasta Italiaan pääsy maksoi 2015–2016 jopa 4 000 dollaria. Pelkästä Turkkiin kuljetuksesta piti maksaa 2 000 dollaria.

Jos halusi Turkista Tukholmaan lentoteitse passin kanssa, hintaa kertyi jo 10 000 dollaria.

Napoleonin mukaan ihmissalakuljetus ei tule hiipumaan. Tulijoita riittää, ja salakuljettajien palveluille on paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Palveluja mainostetaan Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa.

Kaikki eivät pääse perille. Välimereen hukkui viime vuonna lähes 5 000 siirtolaista.

 

”Ovien avautuminen Eurooppaan tiesi isoja bisnesmahdollisuuksia [ihmissalakuljettajille].”

Ongelma kasvaa entisestään, jos jo nyt huonossa kunnossa oleva Libya romahtaa.

”Jos olisi Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa ja halua tukkia siirtolaisvirtaa”, Napoleoni sanoi HS:lle.

Hänestä tilanteeseen pitäisi osata suhtautua, paitsi humanitaarisena ongelmana, myös turvallisuusongelmana. Tulijoiden sekaan voi soluttautua esimerkiksi terroristeja.

”Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytää tasapaino.”

Hänestä paras keino on auttaa ihmisiä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Perinteisen kehitysavun lisäksi voi kokeilla uusia keinoja: ”Kun tulijoita lähetetään takaisin, heille voisi antaa esimerkiksi mikrolainan oman yrityksen perustamiseksi.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Barcelonan terrori-isku: Poliisi etsii marokkolaista 22-vuotiasta miestä osallisuudesta iskuihin
    3. Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa
    4. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    5. Kenestä tulee Erkki Liikasen seuraaja? Pankkivaltuusto pohjustaa jo Suomen Pankin pääjohtajan valintaa
    6. Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”
    7. Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan
    8. Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin
    9. Tunti sitten
    10. Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”
    11. Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    12. Suomalaistoimittaja tapasi tanskalaisen keksijän sukellusveneessä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin upposi – Nyt keksijää epäillään ruotsalaisen toimittajan kuolemasta
    13. Näytä lisää