Ulkomaat

Eteläkorealaisten naisten odotetaan ylittävän ensimmäisinä 90 vuoden eliniänodotteen – suomalaisnaisetkin lähentelevät haamurajaa

Kärkipaikkaa eliniänodotteen listauksessa ovat aiemmin pitäneet japanilaisnaiset.

Eteläkorealaiset naiset saattavat olla pian ensimmäisiä, joiden odotettavissa oleva elinikä ylittää 90 vuotta. Aiemmin monet ovat epäilleet, ettei tällainen olisi mahdollista. Kärkipaikkaa listauksessa ovat aiemmin pitäneet japanilaisnaiset.

Eteläkorealaisnaiset ovat ylittämässä 90 vuoden rajan vuonna 2030. Asiasta kertoi brittiläinen lääketieteen julkaisu The Lancet. Julkaisussa selvitettiin elinajanodotteita 35 maassa.

Eteläkorealaisnaisia lähelle pääsevät elinajanodotuksessa myös ranskalaiset, espanjalaiset ja japanilaiset naiset. Julkaisun mukaan Suomessa vuonna 2030 miesten odotettavissa oleva elinikä on noin 82 ja naisten yli 86 vuotta.

Suomen tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 elinajanodote oli miehillä 78,5 ja naisilla reilut 84 vuotta. Suomessakin odotettavissa olevan eliniän odotetaan siis pidentyvän merkittävästi lähitulevaisuudessa.

Väestön ikääntymisellä lukuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

”On tärkeää, että ikääntymiseen valmistaudutaan. Tilanne vaatinee muutoksia esimerkiksi eläkkeisiin ja eläkkeelle jäämiseen”, tutkimusta tehnyt professori Majid Ezzati sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Viime vuonna Lancet kertoi, että maailmanlaajuinen eliniänodote on korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Maailmanlaajuisesti miesten keskimääräinen eliniänodote on nyt 69 vuotta ja naisten 75 vuotta.

Raportissa oli mukana 195 maata. Vuosien 2005–2015 välillä eliniänodote kasvoi 188:ssa maassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ikääntyminen
  • Väestö
  • Etelä-Korea
  • Suomi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    4. 4

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    5. 5

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    6. 6

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    7. 7

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Poliisi haluaa avukseen uudenlaisen reservijoukon – osa joukosta rekrytoitaisiin puolustusvoimien reserviläisistä

    10. 10

      Barcelonan iskun pääepäilty on 17-vuotias mies, lisäksi kolme epäiltyä on poliisin huostassa – Tämä tiedetään Espanjan iskujen tekijöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää