Ulkomaat

”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin” –  HS vieraili Kiinan maaseudulla, missä kotieläimet lasketaan yksitellen

Paraikaa Kiinan maaseutua kiertää viisi miljoonaa virkailijaa. He vierailevat maan jokaisella tilalla ja laskevat kotieläimet yksitellen. HS lähti laskijoiden mukaan vuohitilalle Itä-Kiinan maaseudulle.

Nanjing

Tämän piti olla aivan tavallinen kiinalainen maatila, mutta ei kyllä näytä siltä.

Maanviljelijä Lü Dinghong on juuri suihkauttanut partavettä ennen kuin kättelee tulijat. Kauluspaidassa ja istuvassa villakangastakissa hän ei näytä farmarin arkkityypiltä. ”Johtaja”, isäntä esittelee itsensä.

On silmiinpistävän siistiä. Risuluutien rivi on suora ja peltojen reunamullatkin haravoitu. Itä-Kiinan lättänä maalaismaisema jatkuu niin kauas kuin näkee – maata sanotaan viljavaksi.

Pihan toisella puolella mölisee 220 vuohta. Betonisuojan lattialla ei näy kikkareita, ja ilmassa on häivähdys puhdistusainetta – jopa itse vuohet näyttävät vastapestyiltä. Ikkunan takaa kurkkii kolme kurakasvoista työntekijää, mutta heidät isäntä hätistää näkyvistä.

”Tervetuloa aivan tavalliselle kiinalaiselle maatilalle”, toivottaa Kiinan maatalousministeriötä edustava Chen Hao ja hymyilee. Ministeriö järjesti maatilavierailun HS:n pyynnöstä.

Kiinalaisilla maatiloilla on nimittäin käynnissä poikkeuksellinen operaatio.

Aina kerran kymmenessä vuodessa Kiina laskee kotieläimensä ja viljelymaansa. Laskennassa viisi miljoonaa valtion virkamiestä lähtee maaseudulle. He poikkeavat 200 miljoonassa kotitaloudessa ja kolmessa miljoonassa yrityksessä ja laskevat maatilojen eläimet käsin.

Edellisen kerran laskenta tehtiin vuonna 2007. Silloin tuloksena oli 4,8 miljardia kanaa, 419 miljoonaa sikaa ja 151 miljoonaa lehmää.

Nyt virkamiehet ovat saapuneet johtaja Lün tilalle.

Eläimiä ja viljelyksiä lasketaan, koska Kiina on huolissaan ruuasta. Maassa asuu 20 prosenttia maailman väestä, mutta vain noin seitsemän prosenttia maailman viljelymaista on Kiinan alueella.

Laskemalla selviää, käytetäänkö maata järkevästi. Ruuan omavaraisuus on Kiinan ikuisuustavoite.

Tosin oikeasti maalla ei pitäisi olla mitään hätää ruuan suhteen, ainakaan tilastojen perusteella.


”Kiinan varastot pursuavat viljaa”, sanoo Kiina-ekonomisti Juuso Kaaresvirta. Hän työskentelee Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksella. ”Kiina tuottaa nykyisin puolet enemmän viljaa kuin vuonna 2003.”

Ongelma on laatu ja raha. Viljatuotteiden hintataso on Kiinassa korkeampi kuin muualla maailmassa. Monesti on halvempaa tuoda tasalaatuista viljaa ulkomailta kuin ostaa paikallista.

Lisäksi Kiinassa valtio lupaa ostaa ne tuotteet, joita maanviljelijä ei saa myytyä muualle. Se on johtanut tilanteeseen, jossa varastoa on liikaakin.

Kiinan valtio viljelee myös ulkomailla. Kaikkiaan sadat kiinalaisyritykset viljelevät tai kasvattavat karjaa 46 eri maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Ukrainassa ja Australiassa.

Ruokaskandaalien maassa moni luottaa ulkomaiseen tuotantoon.

Aivan tavallisella maatilalla isäntä on kaatanut kaikille lasilliset itseviljeltyä teetä.

Laskennan aluksi jutellaan. Virkailijat istuutuvat pöydän ääreen, ottavat esiin nipun lomakkeita.

Pinta-ala? ”Runsaat seitsemän hehtaaria.” Sato? ”9 000 kiloa riisiä hehtaarilta.” Lannoitteet? ”Tuhat kiloa per hehtaari per vuosi.”

Lü vastailee ulkomuistista. Teetä, taateleita, kaalia, paprikaa. Kirjanpitoa ei ole. 220 vuohta, 70 kanaa, 20 ankkaa, 10 hanhea ja kolme metsäsikaa. Tuhat kiloa munia vuodessa.

Lün tila on Kiinan mittapuulla iso. Yleensä kiinalaiset maatilat ovat pieniä, noin hehtaarin kokoisia. Suomessa tilojen keskimääräinen peltoala on 44 hehtaaria.

Koko on yksi Kiinan maatalouden ongelmista, sanoo maataloustutkija Cheng Cunwang Renminin yliopistosta.

On vaikeaa olla tehokas, jos pellot ovat pieniä ja hajallaan. Kiinan tavoitteena onkin isommat tehotilat. Hallitus lupasi syksyllä panostaa maatalouden nykyaikaistamiseen.

Lün tilalla on yksi traktori, yksi lannoituskone ja neljättoista kottikärryt.

Kahdestasadasta vuohesta lähtee melkoinen mäkätys, mutta virkailijat ovat tottuneet.

Nyt lasketaan!

Se näyttää itseasiassa yllättävän helpolta. Vaikka vuohia on paljon, auttaa, kun ne on jaettu useisiin karsinoihin, sanoo Jiangsun maatalousviraston johtaja Tian Honglian.

Tian on ollut mukana kaikissa Kiinan eläintenlaskennoissa. Nyt mies kävelee ympäri vuohisuojaa ja nyökyttää hyväksyen. Moderni maatila! Hän kehuu bambulattiaa, jonka läpi ulosteet tippuvat kouruihin, josta ne voi levittää pelloille.

Pitkälle on tultu parissa vuosikymmenessä, mies huokaa.

Vuonna 1997 tilat olivat pieniä. Tavoitteena oli lähinnä ruokkia oma perhe. Monilla oli vain yksi possu, pari kanaa ja maalattia.

Vuonna 2007 maaviljelijä tienasi keskimäärin vajaat kahdeksankymmentä euroa kuussa. Tian oli silloinkin yksi miljoonista virkamiehistä, jotka kiersivät maaseudulla laskemassa eläimiä. Vuohia laskettiin 148 miljoonaa. ”Laskimme käsin joka ikisen”, Tian vakuuttaa.

Tämä on pakko kysyä: Eikö ole järjetön ja mahdoton tehtävä laskea käsin Kiinan kokoisen maan kotieläimet?

”Ei se ole ollenkaan järjetöntä”, Tian vastaa tyynesti.

Ensinnäkin: Se on ainoa tapa saada faktatietoa, hän sanoo.


Toisekseen se onnistuu kyllä, kunhan on vain tarpeeksi laskijoita. ”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin”, Tian toteaa. ”Ei paha.”

Sitä paitsi moni maanviljelijä osaa hädin tuskin lukea. Emme voi olettaa, että he ilmoittaisivat lukeman jossain internetissä, Tian sanoo ja naurahtaa omalle vitsilleen.

Laskenta jatkuu maaliskuun loppuun saakka.

”Huomasimme heti, että maatilat ovat kasvaneet ja ammattimaistuneet”, Tian sanoo. Maaseudun nuorista moni on muuttanut kaupunkiin.

Juuri kaupungistumiseen liittyy yksi Kiinan maatalouden suurimmista haasteista, toteaa sekä suomalainen että kiinalainen asiantuntija. Elintason nousu nostaa lihankulutusta.

”Tutkimusten mukaan kaupungeissa asuvat syövät enemmän lihaa, munia, hedelmiä ja vihanneksia, maaseudulla suositaan riisiä. Mitä enemmän ihmisiä muuttaa kaupunkeihin, sitä enemmän tarvitaan maaseudun tuotteita”, Cheng selittää.

Kolmasosa maailman kaikesta lihasta syödään Kiinassa. Tällä hetkellä kiinalaiset syövät lihaa 63 kiloa vuodessa, kun vuonna 1982 kulutus oli vain viidesosa nykyisestä.

Suomalaisen lihankulutus on 79 kiloa.

Karjataloudesta koituu valtavat ympäristöpäästöt, ja vuosi sitten Kiina asetti tavoitteekseen puolittaa lihan syönnin määrän.

Tosin Lün tilalla kukaan ei ole tästä tavoitteesta kuullutkaan, vaikka paikalla on valtion virkamiehiä kolmelta tasolta ja yksi kansanedustaja.

”Viime vuonna söin 70 kanaa”, kehaisee maanviljelijä Lü.

Kiinan valtio kouluttaa viljelijöitä erilaisilla kampanjoilla. Esimerkiksi nyt käynnissä on kierrätysprojekti, joka on kokeilussa myös Lün tilalla.

Tilalla suositaan eläimiä ja kasveja, jotka hyödyntävät toisiaan. Esimerkiksi kanat syövät puista tippuneet mädät hedelmät ja vuohet kakkivat taatelipuille elinvoimaa.

”Tämä voi vähentää lannoitteen liikakäyttöä”, sanoo maataloustutkija Cheng.

Virkailijoilla tulee tunti täyteen Lün tilalla. Eläimet on laskettu.

Hieman kauemmin meni kuin keskimäärin, Tian sanoo. Yleensä laskijat selviävät ulos 40 minuutissa. Oliko tämä muutoin ihan peruskeikka?

”Ei! Tila oli paljon hienompi ja siistimpi kuin maatilat yleensä. Ja isompi!”, Tian luettelee innostuneena.

Pari askelta taaempana kävelee herra Chen, joka järjesti vierailun. ”Ei tämä nyt kovin paljoa poikennut keskiverrosta”, hän toppuuttelee.

Kun laskijoiden autot kaartavat pois pihasta, maanviljelijä Lü astelee kohti vuohikatosta.

Hän on vaihtanut ylleen työtakin.


Tekstiä muokattu klo 14.50: Maanviljelijä Lyun sukunimi korjattu oikeaan kirjoitusasuun Lü.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Maatalous
  • Katriina Pajari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Suojelupoliisi kertoo Turun puukotuksista kello 15 – HSTV näyttää suorana

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – viisi pidätetty ja yksi etsintäkuulutettu

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää