Ulkomaat

Poliisi epäilee: Lähes sata sairaalatyöntekijää lintsasi toistuvasti töistä Italiassa – lääkäri livahti pelaamaan työaikana tennistä

Sairaalan työntekijöiden epäillään pyörittäneen laajamittaista lintsaamisrinkiä, jossa osa henkilöstöstä leimasi poissa olleita kollegoitaan sisään näiden puolesta.

Yli 90 työntekijän epäillään olleen luvatta poissa töistä ja vääristelleen työaikatietojaan napolilaisessa sairaalassa, kertoo uutistoimisto AFP. Lusmuilun uskotaan olleen niin laajamittaista, että poliisi on ryhtynyt tutkimaan asiaa.

Ainakin kaksi henkilöä on pitänyt hallussaan suurta määrää työntekijöiden kulkukortteja. Poliisi epäilee AFP:n mukaan, että he ovat leimanneet niillä toistuvasti kollegoitaan sisään, vaikka nämä ovat todellisuudessa olleet jossain muualla.

Esimerkiksi yhden lääkärin epäillään lintsanneen töistä pelatakseen tennistä. Erään virkamiehen puolestaan epäillään työskennelleen kokkina samalla kun hän nosti palkkaa sairaalasta.

Syyttäjä on määrännyt yhteensä 55 työntekijää tutkinnan ajaksi kotiarestiin, jonka aikana heidän liikkumistaan rajoitetaan. Joukossa on muun muassa erikoislääkäreitä, hoitajia, sosiaali- ja hallinnollisia työntekijöitä sekä teknikoita, poliisi kertoo.

Tapausta on tutkittu kahden vuoden ajan. Todisteena poliisilla on muun muassa salaa kuvattua videomateriaalia. AFP ei kuitenkaan tarkenna, millaisista rikosnimikkeistä työntekijöitä epäillään.

Työpaikkalintsaamista koskevaa lainsäädäntöä kiristettiin Italiassa viime vuonna. Muun muassa Financial Times uutisoi tuolloin, että uudet säännökset mahdollistavat työntekijän lopullisen tai määräaikaisen erottamisen, jos hän jää kiinni räikeistä rikkomuksista.

Taustalla olivat eri puolilla maata ilmi tulleet väärinkäytökset, joissa julkisen hallinnon työntekijät vääristelivät työaikatietojaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Italia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    4. 4

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    5. 5

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    10. 10

      Barcelonan iskun pääepäilty on 17-vuotias mies, lisäksi kolme epäiltyä on poliisin huostassa – Tämä tiedetään Espanjan iskujen tekijöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää