Ulkomaat    |   Näkökulma

Juha Sipilän EU-visio on minimalistinen kuin Ikean hyllyn kokoamisohje – ja todennäköisesti aika kohdillaan

Neljän merkittävän EU-maan – Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan – johtajat kokoontuivat maanantaina Versailles’n palatsissa Ranskassa. He lausuivat olevansa valmiita edistämään “eritahtista” unionia, jos kaikkia jäsenmaita ei kiinnosta eteenpäin meneminen.

Kyseessä oli varoitus Itä-Euroopan maille, jotka ovat olleet jarrumiehinä erityisesti pakolaiskriisin aikana. Suurmaiden lausumiset ottivat osaa kiivaaseen keskusteluun, jota tämän vuoden aikana käydään EU:n tulevaisuudesta ja jota käytiin perjantaina pidetyssä epävirallisessa huippukokouksessa.

Keskustelun suurimpina pontimina ovat olleet Britannian häämöttävä EU-ero, riitely turvapaikanhakijoista, Itä-Euroopan oikeusvaltio-ongelmat ja populistien suosio. Päivän kysymys on, minne menet Eurooppa? Ollaanko yhtenäisiä, ajellaanko usealla raiteella – vai ovatko molemmat mahdollisia?

Se että päättäjät ja media ovat käyttäneet huomattavan paljon aikaa tulevaisuuspohdintoihin alleviivaa, että EU:lla on hetken aikaa hengähtää ja täyttää maailmaa puheella. Mitään selkeää kriisiä ei juuri nyt ole taltutettavana.

Katsaus Versailles’n kokouksen osallistujiin kertoo kuitenkin, että fundeerauksen ajat voivat pian olla takanapäin. Saksan liittokansleri Angela Merkel ei välttämättä voita neljättä kautta ensi syksyn vaaleissa. Ranskan presidentti François Hollande on kevään päättyessä mennyttä miestä ja hänen seuraajakseen pyrkii maan EU-erolla uhkaileva äärinationalisti Marine Le Pen. Italian ja Espanjan politiikka on kaukana vakaasta.

Pääministeri Juha Sipilä toi EU-huippukokoukseen prosessikaavion, jossa hän kertoi näkemyksensä EU:n tulevaisuudesta. Ajatus mahtui yhteen A4:een ja sen selittäminen vei muutaman minuutin: ei tässä mitään erikoista kannata hötkyillä. Yritetään tehdä paremmin se, mistä on viime vuosikymmeninä päästy yhteisymmärrykseen. Onhan tätä konetta jo ruuvattu.

Sipilän visiointi ei kuulosta siltä, että hän pyrkisi jonkinlaiseksi Euroopan Obamaksi. Mutta hänen kaavionsa voi pitää paikkansa. Se on pohjoismaisen minimalistinen kuin Ikean hyllyn kokoamisohje.

Maaliskuun 25. päivä Roomassa juhlitaan EU:n 60-vuotista taivalta, ja siellä annetaan julistus. Kovasti hiotuissa ja kiistellyissä sanamuodoissa aiotaan ilmaista selkokielellä jotain tällaista: ”Samalla kun teemme enimmäkseen juttuja yhdessä, jotkut saattavat joskus tehdä jotain juttuja pienemmällä porukalla.”

Jos kaikki tämä pohdiskelu onnistuu lähentämään poliitikkoja, toivotaan, että se ei vieraannuta EU-kansalaisia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan unioni
  • Pekka Mykkänen
  • Juha Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    4. 4

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta

    7. 7

      Kun muut autonvalmistajat hehkuttavat sähköautojaan, BMW:n teho-osasto tekee jotain aivan muuta: Uudessa M5:ssä on 600 hevosvoimaa

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Antti Rinne vaati ”synnytystalkoita” – poliitikkojen lisääntymis­komennoissa on perinteisesti tuotettu huonoa omaatuntoa synnytysikäisille naisille

    10. 10

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Terroriuhka keskeytti rock-konsertin Rotterdamissa – viranomaiset saivat varoituksen Espanjasta
    3. 2 tuntia sitten
    4. Trumpin uhkaus pysäyttää liittovaltion hallinto herättää arvostelua myös republikaaneissa
    5. Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä
    6. Antti Rinne vaati ”synnytystalkoita” – poliitikkojen lisääntymis­komennoissa on perinteisesti tuotettu huonoa omaatuntoa synnytysikäisille naisille
    7. Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”
    8. Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta
    9. 4 tuntia sitten
    10. Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”
    11. Lentismaajoukkueen tähtihakkuri mainosti maltalaista vedonlyöntiyhtiötä, pelikaveri seisoi vieressä Veikkauksen logo rinnassa – näin Veikkaus reagoi
    12. Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa
    13. SJK:n futismesenaatti Raimo Sarajärveä on kysytty Pertti Alajan seuraajaksi – ”Puheenjohtajuus on kiinnostava homma, jos Palloliitto uudistuu”
    14. Näytä lisää