Ulkomaat

Jätevyöry tappoi ainakin 65 ihmistä kaatopaikalla Etiopiassa – paikalliset syyttävät onnettomuudesta biokaasulaitoksen rakennustöitä

Jätteiden alle jäi lukuisia taloja. Asukkaiden mukaan alueella oli vyöryn tapahtuessa noin 150 ihmistä, joista moni on yhä kateissa.

Ainakin 65 ihmistä kuoli jäätyään maasta ja jätteestä koostuvan vyöryn alle Etiopian pääkaupungin Addis Abeban liepeillä, kertoo uutistoimisto Reuters maan perustaen tietonsa maan viranomaislähteisiin.

Vyöry tapahtui lauantai-iltana kaatopaikalla, jossa sadat köyhät käyvät etsimässä syötävää ja myyntikelpoista metallijätettä. Kaatopaikkaa kutsutaan nimillä Reppi ja Koshe eli Saasta.

Jätteiden keräilijät olivat rakentaneet kaatopaikalle kymmenittäin huteria asuntoja, joista noin 50 jäi vyöryn alle korkeimman jätekasan sortuessa. Asukkaiden mukaan paikalla oli onnettomuuden aikaan noin 150 ihmistä, joista moni on yhä kateissa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan valtaosa kuolleista on alueella työskennelleitä naisia. Joukossa on myös joitakin lapsia ja miehiä.

Paikalliset syyttävät vyörystä rakenteilla olevaa biokaasulaitosta, jonka tarkoituksena on tuottaa jätteistä energiaa. AFP:n toimittajat näkivät kaatopaikalla puskutraktoreita, jotka työntelivät ja tasoittivat roskakasoja laitoksen tieltä.

Laitosta rakennetaan kukkulalle, jonka vieressä romahtanut jätekasa sijaitsi. AFP:n toimittajat havaitsivat alueella useita halkeamia maassa, mikä viittaa uusien vyörymien riskiin.

Paikallinen jätteiden keräilijä Ibrahim Mohammed arvioi AFP:lle, että vyöry tapahtui, koska ”jätteitä dumpattiin kasojen huipulle ja niitä painettiin alas” puskutraktorilla.

Koshe on Addis Abeban ainoa virallinen kaatopaikka, johon kipataan vuosittain noin 300 000 tonnia pääkaupungin jätettä. Kaatopaikka on ollut käytössä noin 50 vuoden ajan.

Nopeasti kasvavan miljoonakaupungin viranomaiset ovat varoitelleet jo vuosien ajan, että kaatopaikalta uhkaa loppua tila. Viranomaiset ehtivät jo sulkea kaatopaikan, ja jätteet ohjattiin uudelle alueelle.

Uutiskanava Al Jazeeran tietojen mukaan paikalliset maanviljelijät kuitenkin estivät uuden kaatopaikan käytön, minkä jälkeen jätteiden kuljetus Kosheen jatkui.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Etiopia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    8. 8

      Solidaarisuusvero laajenee koskemaan noin 6 400 euroa kuussa ansaitsevia

    9. 9

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää