Ulkomaat

BBC: Ikean huonekalujen kuljettajat asuvat rekoissaan kuukausikaupalla, palkkaa kolme euroa tunnissa

Romanialaiselle rekankuljettajalle Emilianille maksetaan kuin hänen työpaikkansa olisi Slovakiassa, vaikka hän ei koskaan työskentele siellä.

Huonekalujätti Ikean ja muiden suurten kauppaketjujen toimituksia ajavat kuljettajat asuvat rekoissaan jopa kuukausia kerrallaan, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Länsi-Euroopassa työskentelevät rekankuljettajat ovat usein kotoisin köyhemmistä maista Itä-Euroopasta, ja he kertovat tuntipalkakseen noin kolme euroa.

Kuljettajien mukaan heillä ei ole varaa elämiseen maissa, joissa he työskentelevät. Eräs sanoo tuntevansa itsensä vangiksi autossaan ja turvallisuusriskiksi muulle tieliikenteelle.

Vastikään Tanskassa ajanut romanialainen rekankuljettaja Emilian kertoo BBC:lle ansaitsevansa keskimäärin 477 euroa kuussa, kun tanskalaisen kuljettajan keskipalkka on 2 200 euroa.

Saksan Dortmundissa moldovalaiset rekankuljettajat kertovat BBC:lle keskimääräiseksi kuukausipalkakseen vain 150 euroa.

EU:n sääntöjen mukaan kotimaansa ulkopuolella väliaikaisesti työskenteleville kuljettajille pitäisi taata kohdemaan vähimmäispalkkaa vastaavat tulot. Kuljetusyhtiöt kuitenkin kiertävät sääntöjä. Esimerkiksi Emilianin työnantaja on norjalaisen Bring-yhtiön slovakialainen tytäryhtiö. Hänelle maksetaan kuin työpaikka olisi Slovakiassa, vaikka hän ei koskaan työskentele siellä.

Sääntöjen mukaan kuljettajien pitäisi levätä 45 tuntia viikossa muualla kuin autoissaan, mutta esimerkiksi Emilianin päiväraha, 45 euroa, ei hänen mukaansa riitä ruoan lisäksi majoitukseen.

Ikea kommentoi tulleensa surulliseksi kuljettajien lausunnoista. BBC:n haastattelemat kuljettajat eivät ole työsuhteessa Ikeaan tai muihin kauppaketjuihin vaan näiden palkkaamiin kuljetusyhtiöihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Työ
  • Työelämä
  • Palkkatasa-arvo
  • Minimipalkka
  • Työehtokiistat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    4. 4

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    5. 5

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    10. 10

      Barcelonan iskun pääepäilty on 17-vuotias mies, lisäksi kolme epäiltyä on poliisin huostassa – Tämä tiedetään Espanjan iskujen tekijöistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää