Valikko
Ulkomaat

Pääministeri Rutte iloitsi: Brexitin ja Trumpin jälkeen Hollanti torppasi populismin

Äärioikeistolainen vapauspuolue lisäsi paikkojaan parlamentissa, mutta jäi ennakoidusta kannatuksesta. Oikeistopopulisti Geert Wilders sanoi suostuvansa mukaan hallitukseen.

Amsterdam/Helsinki

Pääministeri Mark Rutten talousoikeistolainen VVD-puolue näytti saavuttaneen torjuntavoiton Hollannin keskiviikon parlamenttivaaleissa. Oikeistopopulisti Geert Wildersin johtama vapauspuolue ylsi puolestaan odotuksiin nähden laihaan vaalitulokseen.

Rutte esiintyi voitonvarmana jo ennen kuin virallisia tuloksia oli julkistettu.

”Näyttää siltä, että VVD on Hollannin suurin puolue kolmatta kertaa peräkkäin. Tämä oli ilta, jolloin hollantilaiset sanoivat ’seis’ vääränlaiselle populismille brexitin ja Yhdysvaltojen vaalien jälkeen”, Rutte iloitsi torstain vastaisena yönä kannattajiensa edessä Haagissa uutistoimistojen mukaan.

Hän viittasi Britannian EU-eroon sekä Donald Trumpin vaalivoittoon Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.

Wilders onnitteli torstaina pääministeri Ruttea voitosta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Wilders sanoi, että hän on valmis lähtemään mukaan uuteen hallitukseen, jos häntä kysytään, kertoo uutistoimisto AFP. Useimmat puolueet ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät ne halua tehdä yhteistyötä vapauspuolueen kanssa.

”Haluaisin hallita yhdessä vapauspuolueena, jos mahdollista. Mutta jos se ei onnistu, tuemme hallitusta silloin kun tarvitaan, asioissa, jotka ovat meille tärkeitä”, Wilders sanoi.

”Saimme lisää paikkoja. Se on tulos, josta on syytä olla ylpeä”, hän ilmoitti.



Kun äänistä oli laskettu noin 97 prosenttia, Rutten VVD oli saamassa parlamentin alahuoneeseen 33 paikkaa 150:stä, kertoivat hollantilaisen uutistoimiston ANP:n julkaisemat luvut. Islamia avoimesti vihaavan Wildersin vapauspuolue oli saamassa 20 paikkaa.

Euroopassa jännitetty Wildersin vaalivoitto jää näin toteutumatta. Vaikka vpauspuolue kasvattanee paikkalukuaan viidellä, se ei ole lähelläkään lukemaa, josta Wilders unelmoi ja jota jotkut kyselyt antoivat odottaa.

Tie on todennäköisesti aukeamassa Rutten kolmannen hallituksen muodostamiselle, ja Wilders jatkaisi oppositiossa.

Vaalihuoneistot sulkeutuivat keskiviikkona iltakymmeneltä Suomen aikaa. Vaalien lopullinen tulos saataneen myöhemmin torstaina.

Hollantilaiset äänestivät vilkkaasti vaaleissa, joihin on liittynyt poikkeuksellista jännitettä sekä kotimaisesti että kansainvälisesti. Äänestysvilkkaus oli 81 prosenttia, kun vuoden 2012 vaaleissa se oli 74,6 prosenttia. Äänestysaktiivisuus oli keskiviikkona vilkkainta 30 vuoteen.

Vaaleissa oli ehdolla yhteensä 28 puoluetta. Silti suurin huomio keskittyi pääministeri Rutten VVD-puolueen ja Wildersin vapauspuolueen väliseen kaksintaisteluun.

Parlamentin alahuoneeseen noussee 13 eri puoluetta nykyisen 11 sijaan. Kuusi puoluetta näyttää saavan 14 jäsentä tai enemmän parlamenttiin, mikä tekee hallituksen muodostamisesta vaikean palapelin.

Vaikka Rutte voitti vaalit, 33 paikkaa merkitsee seitsemän paikan menettämistä nykytilanteeseen verrattuna. Rutten apupuolue, työväenpuolue PvdA romahti ja oli saamassa vain yhdeksän paikkaa verrattuna edellisvaalien 38:aan.

Suuri vaalivoittaja on vihervasemmistolainen GroenLinks, joka saattaa kasvattaa parlamenttipaikkansa neljästä 16:een. Puolueen valovoimaista puheenjohtajaa Jesse Klaveria on verrattu Kanadan pääministeriin Justin Trudeau’hun ja Yhdysvaltain entiseen presidenttiin Barack Obamaan.

Wilders toivoi vaalien edellä, että hän voisi aiheuttaa Hollannissa jytkyn – Britannian EU-kansanäänestystä tai Trumpin valintaa vastaavan tapahtuman.

Wildersin vapauspuolueen tavoin kristillisdemokraattien CDA ja talouspolitiikassaan keskustaoikeistolainen D66 saattavat saada 19 paikkaa parlamentin alahuoneeseen, mikäli ovensuukyselyiden laskelmat pitävät paikkansa.

Hollannissa on kaksikamarinen parlamentti. 75-jäsenisen senaatin jäsenet valitaan seuraavan kerran vuonna 2019.

Reaktio Hollannin vaaleihin kuultiin illalla ensimmäisenä Saksasta, vaikka virallisista tuloksista ei ollut vielä lähimainkaan tietoa. Saksan ulkoministeriö juhlisti vaalien ”hyvää uutista”, kun ”suuri enemmistö hollantilaisista torjui Euroopan-vastaiset populistit”.



Myös Ranskan presidentti François Hollande onnitteli Ruttea ”selkeästä voitosta ekstremismiä vastaan”. Ranskassa on tulossa presidentinvaalit, joissa yhtenä vahvoista ehdokkaista on äärioikeistolainen Marine Le Pen.

Ruttea onnitteli myös Suomen pääministeri Juha Sipilä Twitterissä aamuyhdeksän jälkeen. ”Hollannin vaaleissa vastuullisuus voitti”, hän totesi.



EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puolestaan totesi, että vaalitulos oli ”äänestys vastoin ääriryhmiä” ja onnitteli Ruttea selvästä voitosta. Junckerin mukaan kyse oli ”äänestä Euroopalle”.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää