Valikko
Ulkomaat

Onnellisuusraportti: Suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisin kansa – Norja vei ykköstilan, Tanska hyvänä kakkosena

Onnellisuuden ainesosina tutkimuksessa ovat muun muassa vauraus, sosiaaliset turvaverkot, terveys ja korruption vähäisyys.

Suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisin kansa, käy ilmi vuoden 2017 onnellisuusraportista.

Maanantaina julkaistu World Happiness Report on YK:n aloitteesta vuosittain laadittava raportti. Onnellisuuden mittapuuna käytetään muun muassa taloutta, sosiaalisia turvaverkkoja, väestön terveyttä ja korruption vähäisyyttä.

Maailman onnellisimpia ovat vuoden 2017 raportin mukaan norjalaiset. Melkein koko kärkiviisikko koostuu Pohjoismaista. Edellisvuonna kärkisijaa pitänyt Tanska on nyt hyvänä kakkosena.

Suomi oli edellisvuonnakin viides. Kärkikymmenikössä Suomen asemaa heikentää yksi käytetyistä kriteereistä, anteliaisuus. Onnellisuusraportin mittareista voi päätellä, että suomalaiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen vähemmän kuin muut maailman onnellisimmat.

Suurista maista Yhdysvallat oli sijaluvulla 14, Saksa 16 ja Britannia 19.

Vähiten onnellisten joukossa taas on paljon maita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Pahnanpohjimmaisena on Keski-Afrikan tasavalta, ja aivan tilaston hänniltä löytyvät myös muun muassa Burundi, Etelä-Sudan, Haiti, Syyria ja Jemen.

Kymmenen kärki näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

1. Norja

2. Tanska

3. Islanti

4. Sveitsi

5. Suomi

6. Hollanti

7. Kanada

8. Uusi-Seelanti

9. Australia

10. Ruotsi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnellisuus
  • Suomi
  • Norja
  • Pohjoismaat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

    3. 3

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

    7. 7

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    8. 8

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    9. 9

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    10. 10

      Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    3. 3

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää