Valikko
Ulkomaat

Rockefeller-suvun patriarkka kuoli 101-vuotiaana

Rockefeller-suvun patriarkka David Rockefeller on kuollut. Pankkiirina ja hyväntekeväisyyden harrastajana tunnettu Rockefeller kuoli sydänkohtaukseen 101-vuotiaana New Yorkissa, perheen tiedottaja kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tiedottaja Fraser Seitelin mukaan David Rockefeller kuoli rauhallisesti unessa kotonaan Pocantico Hillsissä.

Rockefellerien suku on Yhdysvaltojen rikkaimpia. David Rockefeller toimi uransa aikana muun muassa Chase Manhattan Bankin, nykyisen JPMorgan Chasen, toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtaja. Hän oli aktiivisesti mukana myös maailman talous- ja muiden vaikuttajien epävirallisessa Bilderberg-ryhmässä, jonka kokouksiin on osallistunut myös moni suomalaisvaikuttaja Jorma Ollilasta Aatos Erkkoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hakaniemessä puukotettu kahta ihmistä – kaksi epäiltyä otettu kiinni

    2. 2

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    3. 3

      Ensi viikolle karu sääennuste: Lämpötila laskee päivä päivältä ja öisin on hallaa – ”Mitään kesäjuhlia ei näillä lämpötiloilla vietetä”

    4. 4

      Yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat Monacon kakkossijan jälkeen: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    5. 5

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    6. 6

      Kahdeksan kuoli ammuskelussa Mississippissä

    7. 7

      Mielipide­kirjoittaja ihmetteli löytö­tavaroilla tehtävää ”armotonta bisnestä” – VR ja HSL vastaavat: Junien henkilö­kunnan on keskityttävä työhönsä

    8. 8

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    9. 9

      Vihreiden suosio ennätykseen, perussuomalaiset mataa paikallaan – Miksi puheen­johtajakisaa käyvät puolueet menevät kannatuksessa eri suuntiin?

    10. 10

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    4. 4

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    5. 5

      Ylen Jääskeläinen JSN-puheistaan: ”Sanotaan se nyt suoraan, mokasin varomattomalla lausunnolla”

    6. 6

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    7. 7

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    9. 9

      Jussi Halla-aho haluaa unohtaa unohdetun kansan – minkä puolueen johtoon hän oikein pyrkii?

    10. 10

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    8. 8

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    9. 9

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    10. 10

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    11. Näytä lisää