Valikko
Ulkomaat

Venäjä alkaa kouluttaa kurdijoukkoja Syyriassa – uhkaa ajautua törmäyskurssille Turkin kanssa

Venäläisjoukkoja on jo saapunut uuteen tukikohtaan kurdien hallitsemaan Luoteis-Syyriaan.

Venäjä perustaa sotilastukikohdan Syyrian luoteisosaan ja alkaa kouluttaa Syyrian kurdien YPG-joukkoja, kurdien tiedottaja kertoi maanantaina.

YPG:n tiedottaja Redur Xelil kertoi, että sopimus Venäjän kanssa syntyi sunnuntaina. Hänen mukaansa panssaroiduilla ajoneuvoilla varustautuneita venäläisiä joukkoja on jo saapunut YPG:n hallitsemalle Afrinin alueelle Turkin rajan tuntumaan. Xelil ei kuitenkaan suostunut kertomaan, kuinka suurista joukoista on kyse.

Venäläisten on tarkoitus kouluttaa kurditaistelijoita terrorisminvastaiseen taisteluun ja modernissa sodankäynnissä.

”Tämä (sopimus) on ensimmäinen laatuaan”, Xelil sanoi.

Venäläisten yhteistyö YPG:n kanssa tulee hyvin todennäköisesti suututtamaan Syyrian naapurimaan Turkin.

Turkki pitää Syyrian YPG:tä jatkeena Kurdistanin työväenpuolueelle PKK:lle. PKK on sissijärjestö, jonka myös Yhdysvallat ja EU luokittelevat terroristijärjestöksi.

Turkki on hyökännyt Syyrian puolelle estääkseen YPG:tä valtaamasta lisää alueita rajavyöhykkeellä.

Turkki on pommittanut aiemmin myös Kafr Jinaa, jonne venäläisjoukkojen tukikohta aiotaan nyt perustaa.

Yhdysvallat on tukenut Syyrian kurdien YPG:tä taistelussa ääri-islamilaista terroristijärjestöä Isisiä vastaan. Kurdijoukot ovat merkittävässä roolissa Yhdysvaltain tukemassa operaatiossa, jolla pyritään ajamaan Isis ulos Raqqan kaupungista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sota
  • Syyria
  • Venäjä
  • Turkki
  • Kurdit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    9. 9

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää