Ulkomaat

Trumpin hallinto rajoittaa elektronisten laitteiden tuomista lennoille Lähi-idästä ja Afrikasta – päätöstä perustellaan terroriuhalla

Päätös koskee suoria lentoja Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi kannettavien tietokoneiden tuominen matkustamoon kielletään.

Yhdysvallat rajoittaa elektronisten laitteiden tuomista suorille lennoille Lähi-idästä, Afrikasta ja Turkista Yhdysvaltoihin.

Syy rajoituksiin on terrorismin uhka. Presidentti Donald Trumpin hallinto ilmoitti tiistaina uutistoimisto AFP:n mukaan, että äärijärjestöt suunnittelevat pommien piilottamista laitteisiin. Tämän tarkemmin Yhdysvallat ei ole uhkaa kuvaillut.

Turkki on protestoinut kieltoa ja pyytänyt Yhdysvaltoja kumoamaan päätöksen.

”Muistutamme erityisesti, ettei tämä hyödytä matkustajia”, Turkin liikenneministeri Ahmet Arslan totesi AFP:n mukaan.

Yhdysvaltojen kansallisesta turvallisuudesta vastaava ministeriö korosti tiistaina, että laiterajoitukset eivät liity millään tavoin Trumpin ”muslimikieltoon”.

Presidentti on yrittänyt saada voimaan asetusta, joka kieltäisi maahantulon kuudesta muslimienemmistöisestä maasta väliaikaisesti. Myös pakolaisten vastaanotto keskeytettäisiin siihen asti, kunnes viranomaiset ovat kehittäneet uusia keinoja maahan tulevien ihmisten taustojen tarkistamiseksi.

Trumpin jo kerran uusittu asetus on jäänyt jumiin tuomioistuimiin.

Uudet lentosäännöt koskevat kymmentä lentoasemaa muslimienemmistöisissä maissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan elektronisten laitteiden käyttöä rajoitetaan Jordanista, Egyptistä, Turkista, Saudi-Arabiasta, Arabiemiraateista, Kuwaitista, Marokosta ja Qatarista lähtevillä lennoilla.

Yhdeksän lentoyhtiötä lentää näistä maista suoraan Yhdysvaltoihin päivittäin. Nämä ovat: Royal Jordanian Airlines, Egypt Air, Turkish Airlines, Saudi Arabian Airlines, Kuwait Airways, Royal Air Maroc, Qatar Airways, Emirates Airways ja Etihad Airways.

Yhdysvaltalaisia lentoyhtiöitä ei ole listalla siksi, että yksikään niistä ei viranomaisten mukaan tee suoria lentoja riskiryhmään kuuluvilta lentoasemilta.

Ministeriön tiedottajan mukaan määräys ”ei kohdistu tiettyihin maihin”.

”Päätimme tiedusteluarvioiden pohjalta, mitä lentoasemia tämä koskee”, ministeriö kertoo Reutersin mukaan.

Käytännössä Yhdysvaltojen päätös vaikuttaa päivittäin noin 50 lentoon.

Yhdysvallat on antanut näiden maiden lentoasemia käyttäville lentoyhtiöille 96 tuntia aikaa kieltää kaikkien kännykkää suurempien elektronisten laitteiden tuominen matkustamoon.

Esimerkiksi kannettavan tietokoneen tai tabletin voi jatkossakin laittaa ruumaan muiden matkatavaroiden joukossa, mutta käsimatkatavaroihin niitä ei tietyillä lennoilla enää saa laittaa.

Rajoitusten pitää olla voimassa viimeistään perjantaina.

Jordanialaisyhtiö Royal Jordanian Airlines ohjeisti jo maanantaina nettiyhteisö Twitterissä matkustajia elektroniikan käytöstä Yhdysvaltoihin tai Yhdysvalloista lähtevillä lennoilla, kertoo brittilehti Guardian.

Lentoyhtiön lähettämän tviitin mukaan elektronisten laitteiden tuominen matkustamoon on näillä lennoilla kielletty lukuun ottamatta matkapuhelimia ja lääkinnällisesti tarpeellisia laitteita. Taustalla olivat twiitin mukaan Yhdysvaltain viranomaisilta saadut ohjeet.

Myöhemmin Royal Jordanian Airlines poisti twiittinsä, eikä sitä näkynyt yhtiön Twitter-tilillä enää puolenyön jälkeen Suomen aikaa. Tilalle oli ilmestynyt twiitti, jonka mukaan ”elektroniikkakiellosta” tiedotetaan pian lisää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lentomatkailu
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    4. 4

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    5. 5

      Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

    6. 6

      HS seuraa: Niinistö ja Putin menevät seuraavaksi oopperaan – Putin sanoi antavansa arvoa sille, että Suomi pyrkii kehittämään ”itsenäistä ja tasapainoista” ulkopolitiikkaa

    7. 7

      Kauppatorilla matelee ”infernaalinen” lauttajono eikä parannusta näy – Suomenlinnan uusitusta laiturista tuli valmiiksi alamittainen

    8. 8

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    9. 9

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää