Valikko
Ulkomaat

Ivanka Trump saa oman toimiston Valkoisesta talosta ja pääsyn salaisiin tietoihin – virallisen aseman puuttuminen herättää kysymyksiä eturistiriidoista

Trumpin vanhin tytär Ivanka, 35, on Trumpin virkaanastujaisten jälkeen nähty Valkoisessa talossa usein.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tytär Ivanka on saanut oman toimiston Valkoisesta talosta, vaikka hän ei virallisesti ole työntekijä talossa, Trumpin hallinnon edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle maanantaina.

Trumpin vanhin tytär Ivanka, 35, on Trumpin virkaanastujaisten jälkeen nähty Valkoisessa talossa usein. Viimeksi perjantaina hän osallistui keskusteluihin Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa.

Politico-julkaisun mukaan Ivanka Trump on käytännössä Trumpin hallituksen kokoaikainen työntekijä, jolla on laaja ja kasvava salkku asioita hoidettavana.

Ivanka Trumpille hankitaan Politicon mukaan lupa lukea myös salaisiksi luokiteltuja tietoja, ja hän saa hallituksen asioille erilliset viestintälaitteet vielä tällä viikolla.

Politicolle puhuneen Ivanka Trumpin asianajajan mukaan Trumpista tulee isänsä ”silmät ja korvat”, ja hän aikoo noudattaa samoja eettisiä sääntöjä kuin Valkoisen talon viralliset työntekijät.

”Näkemyksemme on, että asiaa kannattaa lähestyä konservatiivisesti ja Ivankan vapaaehtoisesti noudattaa sääntöjä, jotka pätisivät, jos hän olisi hallinnon työntekijä, vaikka hän ei ole”, Trumpin asianajaja Jamie Gorelick sanoi Politicon mukaan.

”Presidentin aikuinen lapsi, joka on aktiivisesti mukana hallinnossa, on uutta”, Gorelick myönsi Politicon haastattelussa.

Gorelickin mukaan Ivanka Trump ei saa palkkaa, hänelle ei anneta virallista titteliä tai asemaa eikä häntä tämän takia myöskään tarvitse vannoa mihinkään tehtävään.

Hyvän hallinnon asiantuntijat ehtivät jo kyseenalaistaa ratkaisun, koska Ivanka Trump ei esimerkiksi ole myymässä nimeään kantavaa muoti- ja jalokivibrändiä.

”He eivät sano, että hän aikoo noudattaa etiikkasääntöjä vapaaehtoisesti vain jotta voisivat olla mukavia. Siinä on tunnustus, että he liikkuvat hyvin epävarmalla alueella”, Barack Obaman hallinnon entinen etiikkapäällikkö Norm Eisen sanoi Politicolle.

Ivanka Trumpin aviomiehellä, kiinteistömoguli Jared Kushnerilla on oma rooli Trumpin hallituksessa. Kushner on Donald Trumpin tärkeimpiä neuvonantajia. Kushnerin rooli on virallinen.

Kushnerilla tai Ivanka Trumpilla ei kummallakaan ennen Donald Trumpin valintaa presidentiksi ollut lainkaan kokemusta julkisen hallinnon tehtävistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valkoinen talo
  • Yhdysvallat
  • Donald Trump
  • Ivanka Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    2. 2

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    3. 3

      Stand up -koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Google lopettaa kansalaisten sähköpostiviestien lukemisen – Mainontaa kohdennetaan muilla tavoin

    8. 8

      Voiko rauhanneuvotteluja edistää matematiikalla? Suomalaisyritys todistaa, että voi

    9. 9

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    10. 10

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Energiayhtiö Helen: lämmönjakelu toimii nyt normaalisti koko Helsingissä – Kaukolämpöputken rikkoutuminen puski aamulla tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa

    9. 9

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    10. 10

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää