Ulkomaat    |   Kolumni

Toisen maailmansodan muistomarssikausi alkoi Latviassa – ensin muistettiin SS-sotilaita ja seuraavaksi natsi-Saksan kukistumista

Maaliskuun marssijoista enemmistö on kansallismielisiä ja osa äärioikeistoa, jotka kokisivat jotenkin häviävänsä, jos marssia ei järjestettäisi, kirjoittaa HS:n Itämeren-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen.

Latviassa on vihdoin kevät!

Voi leikata omenapuun, nostaa itäneet taimet valoisalle ikkunalle ja aloittaa toisen maailmansodan muistomarssikauden.

Pihaansa saa jokainen hoitaa omaan tahtiinsa, mutta ensimmäinen marssi järjestettiin viime viikolla. Silloin noin 300 ihmistä laski Riian keskustassa kukkia latvialaisten Waffen-SS-sotilaiden eli Legioonan muistolle. Toinen osa nähdään 9. toukokuuta, kun osa venäläisvähemmistöstä juhlii voitonpäivää eli natsi-Saksan kukistumista.

Maaliskuun marssi on paljon pienempi, sillä voitonpäivän juhlallisuuksiin osallistuu yleensä tuhansia ihmisiä. Molemmat saavat silti paljon huomiota. Varsinkin venäjänkielisiä loukkaa natsi-Saksan riveissä taistelleiden julkinen muistaminen, latviankielisille taas natsi-Saksan tappio ei tarkoittanut vapautta vaan uutta neuvostomiehitystä, joka jatkui vuoteen 1991.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuosittainen Waffen-SS-muistomarssi herättää tietenkin huomiota ulkomailla, sillä EU-maiden pääkaupungeissa ei yleensä kunnioiteta natsi-Saksan joukkoja. Suurinta näkyvyys on Venäjällä, jossa se selitetään esimerkkinä fasismin noususta Latviassa.

Marssijat tietävät tämän, joten kulkueessa näkyi useampi englanninkielinen Sanomme ei natsismille ja kommunismille -kyltti.

Ulkopuolista ne tosin vain hämmentävät. Hämmennystä lisää se, että kylttejä kantavat nuoret miehet kertovat osallistuvansa kunnioittaakseen sukulaisiaan, jotka taistelivat Latvian vapauden puolesta. Kolmas valtakunta kun ei tunnetusti arvostanut pienten kansakuntien – tai kenenkään – vapautta.

Latvialaiset vastaavat ihmettelyyn, että Saksan vuonna 1943 perustama legioona oli miehittäjän perustama joukko. Saksa oli miehittänyt Latvian kesällä 1941 ­hyökättyään Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto taas oli miehittänyt Baltian kesällä 1940 ja liittänyt itseensä.

”Historioitsijat arvelevat, että Waffen-SS:n latvialaisjoukoista 15–20 prosenttia oli vapaaehtoisia”, Latvian sotamuseon tutkija Jānis Tomaševskis sanoi, kun menin museolle kysymään, mistä oikein on kyse.

Niin sanotuista vapaaehtoisistakin osa suostui vain vähän ennen kuin oli pakko, mutta oli myös innok­kaita, hän lisäsi. Lisäksi legioonaan liitettiin sellaisia latvialaisjoukkoja, jotka olivat aiemmin osallistuneet Latvian ja Valko-Venäjän juutalaisten tuhoamiseen. Tästä eivät pakolla otetut pitäneet.

Silti monet ajattelivat lopulta taistelevansa Latvian vapauden puolesta, vaikka se nyt kuulostaa oudolta. Tomaševskisin mukaan kyse oli ­monella ennemminkin taistelusta Neuvostoliittoa vastaan kuin Saksan puolesta. Taustalla oli vuoden 1940 trauma, kun Latvia ei vastustanut ensimmäistä neuvostomiehitystä.

Historioitsijoille kyse ei ole mitenkään hermostuttavasta aiheesta, Tomaševskis lisäsi.

Kiista onkin yhteiskunnassa ja ­ilmeisen periaatteellinen. Maaliskuun marssijoista enemmistö on kansallismielisiä ja osa äärioikeistoa, jotka kokisivat jotenkin häviävänsä, jos marssia ei järjestettäisi.

Niinpä pieni joukko marssii välittämättä siitä, miltä tempaus näyttää.

Mutta kohta on kesä – ja muistomarssit tämän kevään osalta marssittu.

Palataan normaalitilaan, jossa kansallismielisillä ja Venäjän näkemyksiä kannattavilla on enemmän yhteistä kuin erottavaa. Molemmat ryhmät kun konservatiiveina vastustavat liberaaleja läntisiä arvoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Latvia
  • Venäjä
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”On perusteltua, että se joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    8. 8

      Yllättävä käänne palkkaneuvotteluissa – Paperiteollisuuden työehtoneuvottelut poikki

    9. 9

      Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan

    10. 10

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    9. 9

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Historiallisen paha hurrikaani Maria saavutti Puerto Ricon – viranomaiset neuvovat menemään peittojen ja pöydän alle, kauas ikkunoista
    3. Real Madridilta melkoista liioittelua – vain 11 liigamaalia viime kaudella tehneellä hyökkääjällä sama ulosostohinta kuin Cristiano Ronaldolla
    4. Fortum yrittää ostaa saksalaisen Uniperin kahdeksalla miljardilla eurolla – Uniper pitää suunnitelmaa odottamattomana yritysvaltauksena
    5. Uutistoimisto: Suomalaismiestä syytetään Tanskassa yhteyksistä terrorijärjestöihin
    6. Espanjan poliisi otti kiinni Katalonian viranomaisia itsenäisyys­äänestyksen takia – Aluehallituksen jäsen HS:lle: ”Vain sokea voi luulla tämän vähentävän itsenäisyystahtoa”
    7. Kahdesti KHL:n viikon tulokkaaksi valittu Eeli Tolvanen arvostaa kavereiden kanssa hengailua: ”Ei ole hirveästi ehtinyt kämpillä olemaan”
    8. Neymarin ja Cavanin kiista saa lisäkierroksia – brasilialaistähdeltä tyly ele sosiaalisessa mediassa
    9. ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa
    10. Intendentti palaa kotitienoilleen – Helsingin kaupunginorkesteri saa johtajakseen paluumuuttajan Brysselistä
    11. Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle
    12. Näytä lisää