Ulkomaat

Useita loukkaantunut yhteenotoissa Turkin Brysselin-konsulaatin luona

Useita ihmisiä joutui sairaalahoitoon, kun Turkin hallituksen kannattajat ja vastustajat ottivat yhteen maan pääkonsulaatin edustalla Brysselissä.

Useita ihmisiä loukkaantui ja joutui sairaalahoitoon, kun Turkin hallituksen tukijat ja vastustajat ottivat yhteen maan pääkonsulaatin ulkopuolella Brysselissä, Belgian poliisi sanoi.

”Turkin hallituksen tukijoiden ja vastustajien välille syntyi vakavia yhteenottoja julkisella tiellä Turkin konsulaatin ulkopuolella”, Brysselin poliisin tiedottaja Ilse van de Keere kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Poliisin tiedottaja ei torstai-iltana antanut tarkkoja tietoja loukkaantuneiden määrästä tai vammojen laadusta, mutta sanoi, että ”useita ihmisiä loukkaantui ja vietiin sairaalaan”.

Belgialaisten sanomalehtien mukaan paikalla on runsaasti poliiseja. Le Soir -lehden mukaan yhteenottoon osallistui kymmenkunta turkkilaista ja kurdia. Paikalla oli noin kello 23 Suomen aikaa vielä noin sata ihmistä, mutta poliisi oli saanut erotettua kiistan osapuolet toisistaan ja tilanne oli sen mukaan hallinnassa.

Pääkonsulaatissa on meneillään ennakkoäänestys Turkin perustuslain muuttamista koskevassa kansanäänestyksessä. Muutokset valaisivat perustuslakiin laajat valtaoikeudet Turkin itsevaltaiselle presidentille Recep Tayyip Erdoğanille.

Belgian pääministeri Charles Michel tuomitsi yhteenotot viestipalvelu Twitterissä.

”Belgian hallituksella on nollatoleranssi tällaisiin Turkin kansanäänestykseen liittyviin purkauksiin. Tuomitsen tiukasti väkivaltaisuudet edustuston ulkopuolella”, Michel kirjoitti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • EU ja Turkki
  • Bryssel

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    7. 7

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    10. 10

      Ministeriö: Hoitajille lisää lääkkeitä määrättäväksi – Lääkäriliitto vastustaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää