Ulkomaat

Kiina kielsi ”epätavalliset” parrat muslimi­enemmistöisellä alueellaan – ei kerro, mitä se tarkoittaa

Pitkän kieltolistan perusteena on islamististen ääriliikkeiden hillitseminen Xinjiangin alueella.

Kiinan länsiosassa sijaitseva Xinjiangin hallintoalue on säätänyt pitkän listan erilaisia käyttäytymiskieltoja, perusteenaan islamististen ääriliikkeiden hillitseminen.

Vähemmistökansa uiguurien asuttamalla alueella tulee lauantaina voimaan laki, joka uutistoimisto Reutersin mukaan kieltää muun muassa pukeutumisen huntuihin sekä ”epätavallisen” parran kasvattamisen. Laki ei täsmennä, millainen parta on ”epätavallinen”.

Laitonta on myös esimerkiksi kieltäytyä seuraamasta valtiollisia tv- ja radiolähetyksiä, estää lastensa koulutus kansallisessa koululaitoksessa ja mennä naimisiin uskonnollisin menoin siviilihallinnollisten sijaan. Kielletyt teot tulkitaan osoituksena ääriajattelusta.

Kiinan etnisiin ryhmiin perehtynyt asiantuntija James Leibold La Troben yliopistosta Australiasta kertoo sanomalehti South China Morning Postille, että osa paikallisviranomaisista on valvonut jo ennestään kieltoja, jotka vasta nyt kirjattiin laiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Monet uiguurien kulttuuriin ja uskontoon liittyvät asiat on nyt määritelty ’epätavallisiksi’ sekä ’osoitukseksi’ ääriajattelusta ja siten rangaistaviksi”, Leibold sanoo South China Morning Postille.

Uiguurit ovat turkkilaista kieltä puhuva muslimienemmistöinen kansanryhmä, joka on keskittynyt Xinjiangiin. Uiguurien, poliisin ja Kiinan enemmistökansan eli han-kiinalaisten välisissä väkivaltaisuuksissa Xinjiangissa on kuollut muutaman viime vuoden aikana satoja ihmisiä.

South China Morning Post kertoo, että viranomaiset ovat ryhtyneet aiempaa laajempiin turvallisuus- ja valvontatoimiin Xinjiangin maaseutuvaltaisessa eteläosassa väkivaltaisuuksien lisäännyttyä viime kuukausina rauhallisemman jakson jälkeen.

Kiinan mukaan levottomuuksia aiheuttavat uiguurit, jotka havittelevat itsenäisyyttä tai ajattelevat ääri-islamistisesti. Ihmisoikeusjärjestöt ja maanpaossa toimivat uiguurijärjestöt arvioivat, että kansanryhmien välistä kitkaa lietsovat uiguurikulttuurin tukahduttaminen ja uskonnonharjoituksen rajoittaminen.

Naisten käyttämien huntujen suosio on kasvanut viime vuosina uiguurien keskuudessa, minkä monet asiantuntijat ovat tulkinneet uskonnollisuuden sijaan vastustuksena Kiinan keskusvaltaa kohtaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Islam

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    5. 5

      Palkat nousevat ja verotus kevenee, mutta ostovoimasi ei välttämättä kasva – HS:n laskuri kertoo, mihin rahasi riittävät ensi vuonna

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    8. 8

      Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille

    9. 9

      Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen useilla mattoveitsen iskuilla Aleksis Kiven kadulla Helsingissä – HS seuraa murhaoikeudenkäyntiä

    10. 10

      Alkon nostalginen palvelutiski palasi, kun Töölöntorin uusi Alko avasi ovensa kello 10

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää