Valikko
Ulkomaat

Kiinan tyyli-ikoni Suomeen: Presidentin sopraanorouva vastaa sotilasarvoltaan kenraalia ja hänen lempinimensä on Pionikeiju

Peng Liyuan on maailman mahtimiehen, Kiinan presidentin vaimo. Pitkään hän oli miestään kuuluisampi.

Pekingiläisiä nauratti aikanaan suusta suuhun kiertänyt vitsi. Vuonna 2007 eräs Xi Jinping nousi kommunistisen puolueen politbyroon pysyvän komitean jäseneksi eli pääsi kiinalaisen vallan ytimeen.

Vitsi kuului näin:

”Kuka on Xi Jinping? Hän on Peng Liyuanin aviomies.”

Tätä nykyä kommunistipuolueen johtajaksi ja Kiinan presidentiksi noussut Xi on toki ollut jo vuosia maailmankuulu. Onhan hän näkökulmasta riippuen joko maailman tärkein tai toiseksi tärkein johtaja. Nyt hän tulee vaimoineen vierailulle Suomeen.

Ei ole ihme, että Xi Jinping oli pitkään Kiinassa vaimoaan tuntemattomampi. Peng Liyuan oli suuresti pidetty laulajatähti, joka kajautteli näyttävissä leningeissä kansanlauluja ja armeijan univormussa isänmaallista ylistystä puolueelle ja sotavoimille. Sopraano Peng, 54, on kuulunut Kiinan armeijan laulajiin ja vastaa sotilasarvoltaan kenraalia.

Xin kaltaiset puolueen tikkaita kiivenneet vallantavoittelijat eivät puolestaan juurikaan viihtyneet julkisuudessa ennen kuin pääsivät ykkösasemiin.

Samoihin aikoihin kun Xi istahti politbyroon pysyvään komiteaan, Peng käytännössä luopui laulajanurastaan. Hän vaihtoi näyttävät esiintymisasut jakkupukuun ja keskittyi hyväntekeväisyysprojekteihin. Hän näytti siis perinteiseen tyyliin häivyttävän itsensä taka-alalle.

Kiinalaisjohtajien vaimot eivät nimittäin ole juuri olleet esillä. Edellinen näkyvä puoliso oli Mao Tsetungin vaimo Jiang Qing, joka oli yksi 1960-luvulla alkaneen kulttuurivallankumouksen johtohahmoista. Maon kuoltua Jiang joutui vankilaan, ja johtajien puolisot ovat sittemmin pysyneet julkisuudessa taka-alalla.

Olikin yllätys, kuinka näyttävä rooli Peng Liyuanille tuli sen jälkeen, kun Xi oli noussut Kiinan ykkösjohtajaksi vuonna 2012. Peng on poseerannut miehensä rinnalla valtiovierailuilla tyylikkäästi kiinalaiseen designiin pukeutuneena. Hänestä on tullut kiinalaisten naisten ylpeys ja tyyli-ikoni, jonka käyttämistä vaatteista ilmestyy kopioita nettikauppoihin.

Peng on myös muun muassa pitänyt puheen YK:ssa naisten ja tyttöjen koulutuksen tärkeydestä ja peräti englanniksi, mikä ihastutti kiinalaisia suuresti.

Kiinalaisissa lehdissä on sanottu suoraan, että Pengin esiintyminen pehmentää maailmalla Kiina-kuvaa. Kotimaassaankin rouvan uusi rooli on sopinut Xin luomaan kansanläheiseen julkisuuskampanjointiin. Media kertoo, kun Xi käy syömässä kansankuppilassa – ja tehtiinpä Kiinassa biisikin, jossa Xi-setä rakastaa Peng-äitiä.

Tosin Pengin julkisuudenhallinnasta välittyy ristiriitainen kuva: kiinalaismedia on esitellyt häntä näyttävästi, mutta välillä nettisensuuri on estänyt hänen nimensä ja jopa hänen käyttämiensä vaatteiden merkkien etsimisen netistä. The Wall Street Journalin mukaan Pengin Yhdysvaltain-vierailun ohjelmaa vähennettiin, jotta se ei vienyt liikaa mediatilaa Xin ohjelman uutisoinnilta.

Suomessa Peng Liyuanin oma ohjelma on tasavallan presidentin kanslian mukaan kulttuuripainotteinen. Turvallisuussyistä se ei ole vielä julkinen.

Peng Liyuanin kansansuosio liittyy osin hänen tarinaansa, joka myötäilee perinteistä kaavaa ryysyistä rikkauksiin. Aika köyhän, kolmilapsisen perheen vanhin tytär liittyi 18-vuotiaana Kiinan armeijaan. Musikaalisesti lahjakas nuori pääsi Pekingiin opiskelemaan kuuluisaan konservatorioon.

1980-luvulla hänestä tuli superjulkkis varsinkin siksi, että hän esiintyi usein kiinalaisen uuden vuoden gaalassa televisiossa. Ohjelmaa tuijottaa Kiinassa koko kansa, vähän kuin Suomessa Linnan juhlien kättelyä. Peng sai yleisöltään monta hellittelynimeä, kuten Pionikeiju.



Vuonna 1986 Peng ja Xi tapasivat kaverin järjestämillä sokkotreffeillä. Xi oli ollut jo kerran naimisissa, hän oli kymmenisen vuotta Pengia vanhempi, eikä hän näyttänyt Pengin silmiin erityisen komealta. Peng kertoi myöhemmin haastattelussa ihastuneensa Xin älykkäisiin kysymyksiiin.

Xin puolestaan väitetään sanoneen, että hän tiesi ensi tapaamisella haluavansa naimisiin Pengin kanssa. Seuraavana vuonna he avioituivatkin. Myöhemmin he saivat tyttären, joka äskettäin opiskeli Harvardissa Yhdysvalloissa.

Monista kiinalaisista laulaja Pengin avioituminen Xin kanssa oli kunnioitettavaa ja romanttista, sillä avioitumisen aikaan Xin ura ei ollut vielä lennossa. Tosin Xi tuli kommunistisesta valtasuvusta.

Guardianin mukaan Pengillakin oli roolinsa Xin uran nostamisessa: vaimo kuulemma käytti armeijakontaktejaan esitelläkseen miestään puolueen tärkeille henkilöille 1990-luvulla.

Pengin suosiota siivittää sekin, että hän ei ole juurikaan ajautunut skandaaleihin.

Muutama vuosi sitten internetissä seikkaili kuva, jossa Peng Liyuan lauloi vuonna 1989 Tiananmenin verilöylyn jälkeen sotilaille. Se kohautti ulkomailla, mutta Kiinassa kuva sensuroitiin, eikä armeijan laulajan esiintymistä sotilaiden edessä pidetty muutenkaan kovin ihmeellisenä.

Fakta

Harvinainen vierailu


 Kiinan kommunistipuo­lueen johtaja ja Kiinan presidentti Xi Jinping puolisoineen saapuvat valtiovierailulle keskiviikkona.

 Kiinan ylin johtaja on käynyt Suomessa vain kerran aiemmin, vuonna 1995. Tuolloin puoluejohtajana ja presidenttinä oli Jiang ­Zemin.

 Xin vierailua isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa.

 Xi Jinpingin on myös määrä tavata pääministeri Juha Sipilä ja eduskunnan puhemies Maria Lohela.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan

    2. 2

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    3. 3

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    4. 4

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    5. 5

      Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää

    6. 6

      Nukutko huonosti? HS kokosi asiantuntijan vinkit unen apuvälineisiin ja parempiin yöuniin

    7. 7

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    8. 8

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    9. 9

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    10. 10

      Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    3. 3

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    4. 4

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    5. 5

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    6. 6

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    7. 7

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    8. 8

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    9. 9

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    10. 10

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    2. 2

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    3. 3

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    4. 4

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää