Ulkomaat

Trump ja Kiinan Xi illastivat Floridassa – keskusteluissa sivutaan ainakin Pohjois-Koreaa, kauppaa ja ilmastonmuutosta

Syyrian tilanne varjostaa Yhdysvaltain ja Kiinan presidenttien ensimmäistä tapaamista.

Washington

Syyrian tilanne varjosti Yhdysvaltain ja Kiinan presidenttien ensimmäistä tapaamista Floridassa varhain perjantaina Suomen aikaa.

Donald Trump ja Xi Jinping puolisoineen illastivat Trumpin huvilassa Mar-a-Lagossa. Floridaan Trumpia seurasi myös Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis. Mattisin läsnäolo liittyi Syyrian tilanteeseen. Lopulta torstaina aamuyöllä Suomen aikaa USA reagoi vastaiskulla Syyrian kaasuiskuihin, joissa kuoli yli 80 siviiliä.

Samaan aikaan Trumpin on tärkeä luoda toimivat suhteet Xihin, sillä vaalikampanjan aikana hän syytti toistuvasti Kiinaa Yhdysvaltain hyväksikäyttämisestä. Toistaiseksi Xi ei ole antanut periksi missään, Trump vitsaili toimittajille istuessaan Kiinan presidentin kanssa illallispöydässä torstaina. ”Mutta olemme ystävystyneet.”

Kiinan presidentti ei yövy Trumpin huvilalla, vaan läheisessä hotellissa. Presidentit jatkavat neuvotteluja perjantaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pöydällä ovat ainakin nämä asiat:

Pohjois-Korean uhka

Pohjois-Korea teki viimeisimmän ohjuskokeensa tiistaina, vain kaksi päivää ennen Trumpin ja Xin tapaamista.

Trump haluaa estää sen, että Pohjois-Korea saisi kehitettyä mannertenvälisen ohjuksen, joka yltäisi Yhdysvaltain länsirannikolle asti.

”Aika on kulumassa loppuun”, sanoi Trumpin nimettömänä pysyttelevä neuvonantaja toimittajille ennen Xin vierailua. ”Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä.”

Trump haluaa Kiinan käyttävän vaikutusvaltaansa Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-uniin. Ellei näin tapahtu, Trump on vihjaillut Yhdysvaltojen toimivan yksin.

Yksi vaihtoehto on The New York Times -lehden mukaan se, että Yhdysvallat uhkaa asettaa pakotteita kiinalaisille yrityksille ja liikemiehille, ellei Kiina suostu katkaisemaan rahaliikennettä Pohjois-Koreaan. Tämä johtaisi kuitenkin välien kiristymiseen suurvaltojen välillä.

Kauppasuhteet

Kampanjan aikana Trump sanoi Kiinan ”raiskaavan Yhdysvaltoja”. Yhdysvaltain kauppavajeesta vajaa puolet johtuu siitä, että Yhdysvaltain vuosittaiset ostot Kiinasta ovat neljä kertaa suuremmat kuin Kiinan Yhdysvalloista.

Trumpin hallinto harkitsee uutta ulkorajaveroa, joka lähentäisi Yhdysvaltain verotuskäytäntöjä Eurooppaan ja Kiinaan. The New York Times -lehden mukaan tullien ja osavaltioiden myyntiverojen keskiarvo Yhdysvaltoihin tuotaville tuotteille on vain 9 prosenttia. Tullit ja arvonlisävero tuontituotteille Kiinassa ovat yhteensä 27 prosenttia ja Länsi-Euroopassa noin 25 prosenttia.

Tämän takia amerikkalaistuotteiden hinnat Euroopassa ja Kiinassa ovat usein selvästi kotimaisia tuotteita kalliimpia, kun taas ulkomaisten tuotteiden hinnat Yhdysvalloissa ovat kilpailukykyisempiä.

Trumpille tärkeää on päästä sanomaan tapaamisen jälkeen, että tavalla tai toisella kauppasuhde Kiinan kanssa muuttuu Yhdysvalloille edullisemmaksi.

“Meitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja olemme tehneet huonoja sopimuksia Kiinan kanssa vuosikausia. Se on yksi asia, josta puhumme”, Trump sanoi The Wall Street Journal -lehdelle lentokoneessa matkalla Floridaan.

Ilmastonmuutos

Yhdysvaltain edellinen presidentti Barack Obama pääsi presidentti Xin kanssa yhteisymmärrykseen ilmastonmuutoksen vastaisista toimista. Kaksi maailman suurinta saastuttajaa Kiina ja Yhdysvallat liittyivät Pariisin ilmastosopimukseen viime vuonna.

Vaalikampanjassa Trump sanoi irrottavansa Yhdysvallat Pariisin sopimuksesta, mutta ei ole toistaiseksi tehnyt sitä. Trump voi kuitenkin olla panematta toimeen Pariisin sopimuksen rajoituksia.

Trump saattaa vältellä koko keskusteluaihetta, koska hänelle talouskasvu on ympäristönsuojelua tärkeämpää. Ilmastonmuutoksen torjunta on kuitenkin sellainen asia, jossa Xi pääsisi halutessaan muistuttamaan Trumpia Yhdysvaltain kansainvälisestä vastuusta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    7. 7

      Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kurdistan järjesti kansanäänestyksen itsenäistymisestä – Irak uhkasi lähettää joukkoja, Turkki katkaisi kolmen kurdikanavan lähetykset
    3. Huippu-urheilun valmennustukiean saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    4. Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin
    5. NFL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Tom Brady sanoi viimein mielipiteensä Trumpista: ”Olen eri mieltä hänen kanssaan. Hänen sanomansa oli hajottavaa.”
    6. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    7. Seksiviestien lähettely teinille toi ex-kongressi­edustajalle lähes kaksi vuotta vankeutta – Clintonin kampanjaakin sekoittaunt Anthony Weiner sai tuomion Yhdysvalloissa
    8. Brexit-neuvottelut jatkuivat aiempaa toiveikkaammissa merkeissä – Ministeri Sampo Terho pitää brittien pehmentyneitä asenteita ”rakentavina ja oikeansuuntaisina”
    9. Tunti sitten
    10. Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina
    11. Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa
    12. Katso maanantain HS-uutiset ja sää
    13. Näytä lisää