Ulkomaat

Lännen lemmikin Aung San Suu Kyin sädekehä himmentynyt – Myanmar elää nyt vaarallista aikaa, sanoo asiantuntija

Myanmarin nopea kehitys on hidastunut, ja rohingya-muslimien sorto lyö säröä demokratiaan.

Kun Myanmar vapautui vuosikymmenen taitteessa sotilas­diktatuurista, maa näytti hetken kulkevan vääjäämättä kohti aitoa demokratiaa: sen talous kasvoi vauhdilla, rauhaa rakennettiin ja toissa vuonna maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat parlamenttivaalit 20 vuoteen.

Nyt kehityksen vauhti on hiipunut, ja samalla myös maan siviilihallintoa johtavan rauhan­nobelistin Aung San Suu Kyin sädekehä on alkanut himmetä.

”Myanmar elää vaarallista aikaa. Asiat ovat kyllä paremmin kuin kymmenen vuotta sitten, mutta ovatko ne paremmin kuin viisi vuotta sitten? Tuskin”, sanoo Helsingissä huhtikuun alussa vieraillut Euro–Burma-toi­miston toiminnanjohtaja Harn Yawnghwe.

Suomen ulkoministeriö on ­tukenut Myanmarin rauhanprosessia Lähetysseuran ja Harn Yawnghwen perustaman Euro– Burma-toimiston välityksellä.

Ehkä syvimmän kolhun maan uudistuksiin lyövät viimeaikaiset raportit, joiden mukaan Myanmarin armeija on tekemässä ­rohingya-muslimien etnistä puhdistusta Bangladeshin rajalla Rakhinen osavaltiossa. Sekä YK että useat ihmisoikeusjärjestöt ovat kertoneet muslimivähemmistöön kohdistuneista murhista, kidutuksista ja raiskauksista.

Kymmenientuhansien muslimien kerrotaan paenneen viime kuukausina Bangladeshiin.

YK on kutsunut iskuja sekä ­etniseksi puhdistukseksi että ”erittäin todennäköisesti rikokseksi ihmisyyttä vastaan”.

Aung San Suu Kyitä on syytetty siitä, ettei hän ole puuttunut Rakhinen tilanteeseen.

Käytännössä koko Myanmarin vapautumisen ja demokratialiikkeen ikoniksi noussut Suu Kyi istui itse 1990-luvun alusta lähtien yhteensä viisitoista vuotta kotiarestissa sotilasjuntan pakottamana. Sinä aikana Suu Kyistä tuli kansainvälisen ihmisoikeustaistelun kasvot.

Odotukset Suu Kyin toimille olivat suuret, mutta nyt länsimaissa on jouduttu pettymään.

”En usko, että etnistä puhdistusta on tapahtunut. Se on liian voimakkaasti sanottu”, Suu Kyi arvioi BBC:lle viime viikolla. Vihamielisyyttä on paljon, hän myönsi mutta lisäsi, että ”myös muslimit tappavat muslimeja, jos heidän epäillään tekevän yhteistyötä viranomaisten kanssa”.

Harn Yawnghwen mukaan armeijan valta Myanmarissa on edelleen niin vahva, että Suu kyi voi hyvin olla pimennossa siitä, mitä armeija tekee Rakhinessa.

Suu Kyi ei halua ottaa vahvaa kantaa, jos hän ei tiedä tarkasti, mitä maassa tapahtuu, Yawnghwe uskoo. Muslimiviha on iskostettu syvälle myanmarilaisiin, eikä hän halua poliitikon roolissaan menettää suosiotaan puhumalla muslimien puolesta.

Suu Kyi on itsekin korostanut olevansa nyt poliitikko, ei vapaustaistelija.

”Suu Kyi on se, joka voisi puuttua tilanteeseen. Hän on erittäin suosittu ja häntä kuunnellaan, mutta hän tarvitsee vahvat perustelut ja faktoja vihan kitkemiseksi.”

Myanmarissa on vuosikymmeniä tuputettu kansalle propagandaa, joka on tehnyt muslimeista muun väestön silmissä tunkeutujia. Rohingyoja ei ole huolittu Myanmarissa viralliseksi etniseksi ryhmäksi, minkä vuoksi heiltä puuttuvat kansalaisoikeudet.

Viha on paradoksaalista maassa, jossa yli 90 prosenttia asukkaista on buddhalaisia.

Anteeksianto ja väkivallattomuus kuuluvat vahvasti buddhalaisuuteen, mutta juuri budd­halaismunkit ovat kiihottaneet ­myanmarilaisia väkivaltaan.

”Viisikymmentä vuotta ihmisille on sanottu, että rohingyat ovat ulkomaalaisia. He ovat tulleet laittomasti rajan yli, ja nyt heillä on niin paljon lapsia, että he valtaavat maan. Näin Myanmarissa ajatellaan”, Yawnghwe sanoo.

”Todellisuudessa suuri osa rohingyoista tuli jo ennen maan itsenäistymistä, joten he ovat yhtä lailla Myanmarin kansalaisia.”

Rakhinen sekasorto on kuitenkin vain yksi ongelmista, joiden kanssa Myanmarin tuore siviilihallinto joutuu kamppailemaan. Ja niissä kamppailuissa hallitus on pärjännyt huonosti.

Sotilasjuntan korvannut hallitus ei yksinkertaisesti tiedä, kuinka maata pitäisi johtaa, Harn Yawnghwe sanoo. Esimerkiksi rauhanneuvottelut maata koko sen itsenäisyyden ajan riivanneen sisällissodan lopettamiseksi ovat jämähtäneet paikoilleen. Myanmar itsenäistyi Britanniasta vuonna 1948.

Hallitus ei ole saanut uusia ryhmiä mukaan tulitaukosopimukseen, ja rauhanprosessi on liukumassa armeijan käsiin.

”Ja armeija toimii hyökkäämällä, ei neuvottelemalla.”

Ei armeija kuitenkaan valtaa kaappaa, Yawnghwe sanoo.

”Viisi vuotta Myanmar meni vauhdilla eteenpäin, mutta nyt kehitys hidastuu. Jos ongelmat lisääntyvät ja hallitus ei toimi, on vaarana, että poliittisista ongelmista tulee turvallisuuskysymyksiä. Silloin hallitus joutuu pyytämään armeijaa astumaan väliin.”

Fakta

Sotilasjuntta hallitsi viisi vuosikymmentä


 Myanmar eli entinen Burma oli sotilasjuntan hallinnassa vuodesta 1962.

 Vuonna 2010 maa siirtyi muodollisesti parlamentaariseen demokratiaan ja sotilasjuntta lakkautettiin.

 Oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestista pian vaalien jälkeen. Vuonna 2015 hän nousi hallituksen johtoon.

 Armeijalla on edelleen perustuslaillinen oikeus kaapata valta itselleen, jos se katsoo maan tilanteen näin vaativan.

 Armeija hallinnoi neljäsosaa parlamenttipaikoista ja kolmea ministeriötä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Myanmar
  • Aung San Suu Kyi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Presidentti Niinistö Turun puukotuksista: ”Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne ulkopuoliset, jotka pyrkivät suojaamaan toisiaan”

    8. 8

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    9. 9

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää