Ulkomaat

Dortmundin räjähdeiskusta kiinni otetun miehen syyllisyydestä ei todisteita – epäillään kuitenkin Isisin jäseneksi

26-vuotiaasta irakilaismiehestä annettiin torstaina vangitsemismääräys.

Dortmundin tiistaisen räjähdeiskun jälkeen pidätetystä miehestä on annettu vangitsemismääräys, kertoo Saksan valtiollinen syyttäjäviranomainen tiedotteessaan.

Syyttäjän mukaan ei kuitenkaan ole todisteita siitä, että epäilty 26-vuotias irakilaismies olisi ollut osallisena räjähdeiskuun, jonka vuoksi hänet otettiin alun perin kiinni keskiviikkona.

Sen sijaan miehen epäillään olevan terroristijärjestö Isisin jäsen ja osallistuneen sen toimintaan Irakissa. Miehen epäillään johtaneen 10 hengen vahvuista joukkoa, joka syyllistyi kaappauksiin, salakuljetukseen, kiristykseen ja tappoihin.

Sanomalehti Bildin mukaan epäilty oli ollut poliisin seurannassa useamman kuukauden ajan, poliisi uskoi puhelinkuuntelutietojen perusteella, että epäilty piilottelisi räjähteitä asunnossaan. Kotietsinnässä ei kuitenkaan lehden mukaan löytynyt mitään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mies on syyttäjän mukaan pitänyt myös Saksassa yhteyttä Isisin jäseniin. Saksaan mies saapui vuoden 2016 alussa Turkin kautta.

Kaksi henkilöä loukkaantui tiistai-iltana, kun jalkapallojoukkue Borussia Dortmundin bussin vieressä tapahtui kolme räjähdystä. Joukkueen pelaajat olivat juuri lähteneet Dortmundin laitamilla sijaitsevasta hotellista pelaamaan Mestarien liigan ottelua Monacoa vastaan.

Tapahtumapaikalta löytyi kolme saksaksi kirjoitettua kirjettä, joissa oli kaikissa sama sisältö. Sanomalehti Bild julkaisi haltuunsa saaman kirjeen.

Kirjeessä uhataan saksalaisten julkisuuden henkilöiden turvallisuutta. Siinä vaaditaan, että Saksa vetää Tornado-tiedustelulentokoneensa pois Syyriasta ja että Yhdysvallat sulkee lentotukikohtansa Saksan Ramsteinissa.

Poliisipäällikkö Dieter Schuermannin mukaan heillä ole juuri nyt vahvoja johtolankoja.

”Etsimme ihmisiä, jotka ovat valmiita tappamaan”, Schuermann sanoi DPA-uutistoimiston mukaan.

Tiedustelupäällikkö Burkhard Freyrin mukaan tutkijat eivät ole vielä sulkeneet pois vaihtoehtoja, joiden mukaan äärioikeisto, äärivasemmisto tai huligaanit olisivat olleet hyökkäyksen takana.

Bildin haastattelema turvallisuusasiantuntija Peter Neumann epäili myös kirjeen yhteyttä Isisiin, sillä kirjeen muotoilut eivät olleet tyypillisiä terroristijärjestölle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Jalkapallo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    5. 5

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Nykyiset kolmikymppisetkin ovat saaneet kärsiä sotasukupolven kokemuksista – yli tuhat suomalaista kertoi, kuinka heitä lapsena piiskattiin ja tukistettiin

    8. 8

      Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    11. Näytä lisää

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää