Valikko
Ulkomaat

Viimeinen 1800-luvulla syntynyt ihminen on kuollut – Emma Morano uskoi pitkän ikänsä johtuneen sinkkuudesta ja kananmunista

Italialaismedian mukaan 117-vuotias Emma Morano kuoli kotonaan lauantaina.

Maailman vanhin ihminen, 117-vuotias Emma Morano on kuollut kotonaan Pohjois-Italian Verbaniassa lauantaina, kertovat italialaiset medialähteet.

Italialainen Morano oli tiettävästi viimeinen elossa ollut henkilö, joka oli syntynyt 1800-luvulla. Hänen oli syntynyt 29. marraskuuta 1899.

Moranon kanssa samana vuonna syntyi esimerkiksi gangsteri Al Capone (1899–1947). Venäjän tsaari Nikolai II (1868–1918) alaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa puolestaan alkoi samana vuonna ensimmäinen sortokausi.

Moranon elämän aikana kehitettiin lentokoneet sekä käytiin kaksi maailmansotaa – ja ehdittiinpä Italiassa koota jopa 90 hallitusta.

Yli satavuotiailta ihmisiltä on tapana kysellä, mikä on heidän kestävyytensä salaisuus. Morano väitti, että tärkein syy on juuri pitkä sinkkuus. Se on säästänyt kuluttavilta parisuhderiidoilta.

Toinen syy on terveellinen ruokavalio. Teini-ikäisestä lähtien – eli ensimmäisen maailmansodan ajoista – Morano on syönyt kolme raakaa kananmunaa päivittäin. Lääkäri määräsi hänet raakojen kananmunien dieetille, koska hän oli maailmansodan aikaan aneeminen.

Morano arvioi elämänsä olleen vaikea uutistoimisto Reutersille viime marraskuussa antamassaan 117-syntymäpäivähaastattelussa.

”Elämäni on ollut raskas. Sulhaseni kuoli ensimmäisessä maailmansodassa ja minun piti naida mies, josta en pitänyt”, Morano kertoi tuolloin

Aviomiehen kanssa saatu lapsi menehtyi vuonna 1937. Pian sen jälkeen Morano potkaisi väkivaltaisen miehen pihalle – eikä enää koskaan aloittanut uutta parisuhdetta.

”En halunnut, että yksikään mies hallitsisi minua. Työskentelin tehtaassa 65-vuotiaaksi”, hän kertoi Reutersille.

Hyviä muistojakin kuitenkin löytyi: Morano piti tanssimisesta ja musiikista.”Tapasin laulaa. Minulla oli mitä kaunein ääni.”

”Hän eli poikkeuksellisen elämän, ja me muistamme aina hänen kykynsä auttaa meitä kulkemaan eteenpäin elämässä”, Verbanian kaupungin pormestari kommentoi italialaismedian mukaan lauantaina.

Maailman vanhin elävä ihminen on nyt 117-vuotias jamaikalainen Violet Brown. Todistettavasti pisimpään elänyt ihminen on 122-vuotiaana kuollut ranskalainen Jeanne Calment (1875–1997).

HS:n Kuukausiliite kertoi Emma Moranon vaiherikkaasta elämästä viime vuonna. Kuukausiliitteen juttu on luettavissa täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • maailman vanhin nainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    2. 2

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Britannia ”raivoissaan” USA:lle materiaalin vuotamisesta – Trumpin hallinnosta jaettiin brittien luottamuksellisesti antamia Manchester-kuvia medialle

    5. 5

      Paljonko kuusivuotias saa maksaa?

    6. 6

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    7. 7

      Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

    8. 8

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    9. 9

      ”Töihin on kiva tulla, kun on pientä vipinää” – Tutkimusten mukaan työpaikkasuhteet voivat lisätä työmotivaatiota

    10. 10

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    2. 2

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    3. 3

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    4. 4

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    7. 7

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    8. 8

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    9. 9

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    10. 10

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää