Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Kansa nosti Erdoğanin sulttaaniksi ja Turkin EU-tie on nyt loppu

Sunnuntain äänestystuloksen myötä Turkista tulee yhä epävakaampi valtio, johon länsimaat eivät voi luottaa, kirjoittaa HS:n Istanbulissa parhaillaan oleva toimittaja Petteri Tuohinen.

Mitä Turkin sunnuntaisen kansanäänestyksen tulos tarkoittaa käytännössä?

Turkkilaiset äänestivät perustuslain uudistuksen puolesta, mikä antaa maan presidentille, Recep Tayyip Erdoğanille huomattavasti lisää valtaoikeuksia. Erdoğan on himoinnut tätä vuosikausia. Hän on halunnut sulttaaniksi sulttaanin paikalle.

Erdoğan haluaa elää kuten sulttaanit aikoinaan, ja tämän hän tulee saamaan. Turkista tulee yhä epävakaampi valtio, johon länsimaat eivät voi luottaa. Erdoğanista on tullut Lähi-idän Trump.

 

Erdoğanille on olemassa vain yksi Turkki, ja se on hänen johtamansa.

Jo tähän mennessä Erdoğan on vähät välittänyt perustuslain määräämistä rooleista. Perinteisesti Turkin presidentillä on ollut yksin seremoniallinen rooli, mutta Erdoğanin noustua presidentiksi järjestelmä muuttui. Erdoğan ei ole esimerkiksi kaihtanut puuttumista hallituksen politiikkaan.

Erdoğanille on olemassa vain yksi Turkki, ja se on hänen johtamansa.

Hän haluaa nousta maan historiassa modernin Turkin perustajan, Kemal Atatürkin rinnalle. Tai ohi. Paitsi että Atatürk halusi Turkista modernin eurooppalaisen valtion. Sille voidaan Turkissa sanoa nyt hyvästit.

Turkilla ei tule olemaan mitään asiaa EU:n jäseneksi, ja puheet hankkeesta kannattaisi lopettaa. Erdoğanin johtama Turkki ei yksinkertaisesti täytä alimpiakaan demokraattisen valtion kriteerejä.

Kansalta sunnuntaina saamansa valtuutuksen turvin Erdoğan on nyt valmis kaikkeen. Mikään ei tule häntä enää pidättelemään.

Jo kampanjan aikaan Erdoğan tuhosi suhteitaan Saksaan syyttämällä maan johtajia natseiksi. Tämä saattoi olla vasta alkua. Erdoğan on Turkin Hugo Chávez.

Odotettavissa on, että Turkki tulee hyväksymään kuolemantuomiot. Tämä puolestaan tarkoittaa EU-jäsenyysneuvotteluiden loppumista.

EU:llakin on tietyt rajat, ja tämä on yksi niistä. Yksikään valtio, joka kannattaa kuolemantuomiota, ei tule pääsemään unionin jäseneksi.

Sinänsä Erdoğanin vaalivoitolla ei ole merkitystä, koska Erdoğan on jo nyt ylittänyt maan lakien suomat valtuudet. Nyt Erdoğan kuitenkin kokee, että hänellä on myös kansan tuki vallasta juopuneille houreisille tavoitteilleen.

Se, jos mikä, tässä pelottaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • EU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    2. 2

      Sipilän keskusta on vajonnut takaisin lähes kannatuksensa lähtökuoppaan – Mitä tapahtui?

    3. 3

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    4. 4

      Jussi Halla-aho haluaa unohtaa unohdetun kansan – minkä puolueen johtoon hän oikein pyrkii?

    5. 5

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    6. 6

      Atte Jääskeläinen vihjaa HS:n haastattelussa, että Yle voi irtautua Julkisen sanan neuvostosta

    7. 7

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    9. 9

      Katkokävelyä lääkehuurussa ja nimi hukassa, sijainti hämärän peitossa ja housut virtsassa – HS seurasi poliisin päättymätöntä tehtävää Helsingin keskustan ja Kisahallin putkan välillä

    10. 10

      Putin ja Trump – maailman mafiaveljet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    2. 2

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    7. 7

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    8. 8

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    9. 9

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    10. 10

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    9. 9

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    10. 10

      Näin opetat lapsen syömään terveellä tavalla – Psykologi: Jos isä tavoittelee kesäkuntoa ja äiti syö vain salaattia, lapsen suhde ruokaan voi vinoutua

    11. Näytä lisää