Valikko
Ulkomaat

Raportti: Suomi on keskeinen maa Venäjän järjestäytyneelle rikollisuudelle – verkostoilla yhteydet Moskovan tiedustelu­koneistoihin

Keskusrikospoliisi rikollisten yhteyksistä Venäjän tiedustelupalveluihin: ”Seuraamme tilannetta ja tunnistamme kysymyksen”.

Venäjän järjestäytynyt rikollisuus vastaa noin kolmanneksesta Euroopan heroiinikaupasta sekä merkittävästä osasta ihmis- ja asekauppaa. Rikollisverkostojen toiminnassa Suomella on tärkeä rooli, toteaa European Council on Foreign Relations -ajatuspajan tuore raportti Crimintern.

”Suomen ja Venäjän välisellä rajalla rikollisuus on pitkälle organisoitua. Venäläiset yhtiöt hallitsevat leijonanosaa raskaasta liikenteestä, kuten myös jatkokuljetusyhtiöistä Suomessa, erityisesti Helsingissä, Kotkassa ja Haminassa”, raportissa todetaan.

Suomen rooli on raportin mukaan lähinnä kauttakulkumaa muun Euroopan markkinoille. Rajaa käytetään hyväksi myös laittomassa kaupassa Venäjän suuntaan.

Keskusrikospoliisin mukaan raportissa kuvatut asiat on tunnistettu, ja tilanne on pysynyt varsin vakaana viime vuosina.

”Venäjältä tulevassa, rajat ylittävässä rikollisuudessa organisaatiot on samalla tavalla järjestettyjä kuin muualtakin tulevassa rikollisuudessa”, toteaa rikostarkastaja Ari Lahtela Krp:stä.

Erityisen huolestuttavaksi Venäjän järjestäytyneestä rikollisuudesta tekee ECFR:n mukaan se, että järjestöillä on yhteydet Venäjän turvallisuusviranomaisiin kuten ulkomaantiedustelu SVR:ään, sotilastiedustelu GRU:hun sekä turvallisuuspalvelu FSB:hen.

”Kreml on käyttänyt järjestäytyneitä rikollisryhmiä tiedustelutoimintansa instrumentteina ja poliittisissa vaikutusyrityksissä. Todennäköisesti tästä tulee yhä suurempi ongelma, kun Venäjän kampanja länsimaiden yhtenäisyyden murentamiseksi jatkuu”, ECFR:n Mark Galleotti kirjoittaa.

Rikostarkastaja Lahtela toteaa venäläisjärjestöjen yhteyksistä Venäjän tiedusteluviranomaisiin sanomalla, että ”seuraamme tilannetta ja tunnistamme kysymyksen”.

Jo vuosia on esiintynyt tietoja, joiden mukaan Venäjän johdolla olisi yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Esimerkiksi vuodettujen Wikileaks-dokumenttien mukaan espanjalaistutkija arvioi Yhdysvalloille, että ”järjestäytyneet rikollisryhmät tekevät mitä tahansa, mitä Venäjä ei voi hallituksena tehdä”.

”Hallituksen ja järjestäytyneiden rikollisjärjestöjen toimien välillä ei voi tehdä eroa”, espanjalaissyyttäjä José Grinda Gonzalez totesi 2010.


Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    2. 2

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    3. 3

      Trump yllätti Nato-kokouksessa: Ei luvannut tukea yhteispuolustukselle, vaati maahanmuuton valvontaa ja terrorismin kitkemistä kokonaan

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Koiviston vävy lausui kiitoksen muistotilaisuudessa: ”Tilaisuus on sekä valtiollinen, sotilaallinen, että oikealla tavalla hengellinen”

    6. 6

      Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon, Suomi herkistyi muistelemaan presidenttiä ja itsenäisyyden vaiheita – HS kokosi hautajaispäivän tärkeimmät hetket

    7. 7

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    8. 8

      Yli 30 000 ihmistä seurasi presidentti Koiviston surusaattoa – sadat ihmiset jonottivat haudalle vielä illallakin

    9. 9

      Piispa Eero Huovinen siunauspuheessaan: ”Satavuotiaan Suomen historiaan Mauno Koivisto ehti jättää syviä kädenjälkiä” – lue puhe kokonaisuudessaan

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    2. 2

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    3. 3

      Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon, Suomi herkistyi muistelemaan presidenttiä ja itsenäisyyden vaiheita – HS kokosi hautajaispäivän tärkeimmät hetket

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    6. 6

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    7. 7

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    8. 8

      Pitäisikö perheellisten naisten lyhentää työuraansa vielä asepalveluksellakin? Tällaiset vaatimukset kertovat, että feminismiä tarvitaan

    9. 9

      Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset alusta loppuun – seppeleiden lasku, siunaustilaisuus, yleisö kaduilla, surusaattue ja hautaan lasku

    10. 10

      Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Turkoosinkirkkaaksi hetkessä muuttunut suomalaisjärvi herättää ihailua ja epäilyä: Onko kemikaalikäsittely varmasti turvallinen? Entä voitaisiinko sillä kirkastaa myös Töölönlahti?

    11. Näytä lisää