Valikko
Ulkomaat

Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

Metamfetamiinin käytöstä on tullut erakkovaltiossa yleistä, kertovat pohjoiskorealaiset loikkarit.

Maailman eristäytyneimmän valtion Pohjois-Korean huumeongelma näyttää kasvaneen.

Maasta vuoden 2010 jälkeen loikanneiden haastattelujen mukaan vähintään 30 prosenttia pohjoiskorealaisista käyttää joko metamfetamiinia tai oopiumia.

Loikkareiden mukaan metamfetamiinin käytöstä on tullut Pohjois-Koreassa jo arkipäiväistä.

”Sitä käytetään tavallisesti kotona, kavereiden luona, saunoissa, junissa, syntymäpäiväjuhlissa, korttia pelattaessa, televisiota katseltaessa tai jos kärsitään sairauksista tai joudutaan tekemään töitä pelloilla, markkinoilla tai ajettaessa yötä vasten”, kertoo pohjoiskorealaisia haastatellut, Etelä-Koreassa sijaitseva Database Center for North Korean Human Rights (NKDB) -järjestö raportissaan.

Haastatellut 18 pohjoiskorealaista olivat huumeiden valmistajia, levittäjiä, kauppiaita ja käyttäjiä eri puolilta Pohjois-Koreaa. Suurimmat markkinat ovat haastateltujen mukaan pääkaupungissa Pjongjangissa.


Huumeista yleisimmin käytettyjä ovat metamfetamiini ja oopiumi. NKDB:n mukaan metamfetamiini alkoi levitä Pohjois-Koreassa 1990-luvulla, ja 2000-lukua on kutsuttu maassa metamfetamiinin vuosikymmeneksi.

”Vuoden 2010 jälkeen kuka tahansa pystyi ostamaan metamfetamiinia, joka korvasi oopiumin suosittuna huumeena, ja siitä tuli osa ihmisten jokapäiväistä elämää”, raportissa todetaan.

Metamfetamiini on amfetamiinin sukulaishuume mutta voimakkaampi. Suomessakin huumeen käyttö on lisääntynyt. Viime vuonna viranomaiset takavarikoivat Suomessa lähes 58 kiloa metamfetamiinia.

Päihdelinkin mukaan metamfetamiini johtaa herkästi sekavuuteen, impulsiiviseen käytökseen, väkivaltaisuuteen sekä harhaluuloisuuteen ja harha-aistimuksiin.


Pohjois-Korean virallisen totuuden mukaan maassa ei ole mitään huumeongelmaa. Vahvistettua ja luotettavaa tietoa erakkovaltiosta on mahdotonta saada maan eristäytymispolitiikan vuoksi.

”Pohjois-Koreassa ei ole olemassa sellaisten huumeiden käyttöä, kauppaa tai valmistusta, jotka tekevät ihmisistä henkisesti rampoja”, totesi maan virallinen uutistoimisto KCNA.

Pohjois-Korean on sanottu jo pitkään hankkineen maalle tärkeitä valuuttatuloja huumekaupalla. Laittomista tulonhankkimiskeinoista on vastannut niin sanottu Toimisto 39.

Myös pohjoiskorealaiset diplomaatit ovat sekaantuneet ulkomailla useita kertoja laittomiin kauppoihin.

Toimisto 39 johtaa muun muassa huumeiden valmistusta ja välitystä sekä Yhdysvaltojen valuutan väärennysbisnestä, todettiin Yhdysvaltojen armeijan strategian tutkimuskeskuksen raportissa vuonna 2010.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pohjois-Korea
  • Huumeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    2. 2

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      Mystinen ”Jakke” lyöttäytyy vierailulle ihmisten koteihin ja vie niistä tavaraa – poliisi pyytää vinkkejä koko pääkaupunkiseudulta

    5. 5

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    8. 8

      Perussuomalaiset hävisi salkkujaossa kokoomukselle ja menetti valtaa turvapaikka­politiikassa – miksi se suostui tähän?

    9. 9

      Oulussa suurhälytys kemikaalitehtaalle – reaktoritornissa todennäköisesti vetyräjähdys

    10. 10

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    4. 4

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    5. 5

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    9. 9

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    10. 10

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää