Ulkomaat

14 vuotta sitten Teijo Virolainen lähti ihmiskilveksi Irakin sotaan – Nyt siviilejä käytetään häikäilemättömästi hyväksi Mosulin taistelussa

Virolaisen kaltaiset vapaaehtoiset ihmiskilvet ovat maailmassa harvinaisuus. Sen sijaan ihmisiä pakotetaan luotien eteen ja pommien alle.

14 vuotta sitten Teijo Virolainen makasi Bagdadin sähkölaitoksessa ja odotti pommikoneita.

Virolainen oli tehnyt Irakin sodan estääkseen kaiken, mitä 22-vuotias teekkari saattoi. Se ei riittänyt. Yhdysvallat aloitti Irakin sodan 20. maaliskuuta 2003.

Virolainen ei lannistunut vaan matkusti kansainvälisen aktivistiryhmän mukana Bagdadiin. Ryhmän tarkoituksena oli asettua Yhdysvaltain johtaman liittouman pommien alle ja näin estää rajuimmat tuhot. Bagdadin sähkölaitoksen juhlasalissa majoittui parikymmentä aktivistia ja muissa strategisissa kohteissa joitain kymmeniä muita.


 

Virolaisen kaltaiset vapaaehtoiset ihmiskilvet ovat maailmassa harvinaisuus. Sen sijaan ihmisiä pakotetaan luotien eteen ja pommien alle.

Ihmiskilvellä tarkoitetaan yleensä sitä, että sodan osapuolet yrittävät suojautua vihollis­tulelta asettamalla siviilien hengen osapuolten väliin.

Konkreettisimmillaan ihmisiä todella pakotetaan pommien tielle. 1990-luvulla Bagdadin pommitusten aikaan Irakin diktaattori Saddam Hussein ilmoitti asettaneensa aiemmin sotavangiksi jääneitä lentäjiä ”suojaamaan” strategisia kohteita.

Syyrian sodassa ihmiskilpiä on käytetty paljon – tai ainakin väitetty käytetyn. Väitteet ihmiskilvistä ovat muuttuneet osaksi sodan sumua.

Syyria ja Venäjä ovat murtaneet kapinallisten puolustusta pommittamalla sairaaloita ja muita siviilikohteita. Ne eivät ole ainoastaan kiistäneet syytöksiä vaan myös hämärtäneet väitteitä entisestään syyttämällä kapinallisia ihmiskilpien käytöstä.


 

Yhdysvallat syytti maaliskuussa ääri-islamilaista Isisiä vielä häikäilemättömämmästä keinosta.

Maaliskuun puolivälissä jopa 200 irakilaista siviiliä kuoli Yhdysvaltain ilmaiskussa Irakin Mosulissa. Vaikka uhrien määrää ei ole päästy tarkalleen varmistamaan, kyseessä on yksi tuhoisimmista iskuista siviilejä kohtaan koko sodassa.

”Se, mitä nyt näemme, ei ole ihmiskilpien käyttämistä”, sanoi tiedottaja, eversti Joseph E. Scrocca sanomalehti The New York Timesissa.

”Isis salakuljettaa siviilejä rakennuksiin, niin ettemme näe heitä, ja sitten houkuttelee liittouman hyökkäämään.”

Mosulissa ihmiskilpenä on tavallaan koko kaupunki. Isisillä on kaupungissa taistelijoita enää kourallinen, mutta asukkaita on kaupungin länsipuolella vielä ehkä 400 000.

Siihen perustuu koko kaupungin puolustus: Isisin hallussa on enää kaupungin länsipuoli. Se on ahdas sokkelo, jossa taistelijat voivat piiloutua siviiliväestön sekaan.

Irakin johtaman liittouman on yritettävä välttää sivullisia, mikä hidastaa muuten ylivoimaisen hyökkääjän etenemistä.

Sellaista se nykyään on. Menneinä vuosisatoina sotia käytiin – ainakin teoriassa – selkeästi rajatuilla taistelukentillä, joissa taistelu loppui nätisti valkoisen lipun heilutukseen.

Sellaisia sodat eivät ole olleet pitkään aikaan. Sotateoreetikot ovat puhuneet ”neljännen sukupolven sodasta” tai ”sodasta ihmisten seassa”.

Ihmiskilven käyttö kuuluu samaan sarjaan kuin itsemurhaiskut. Niistä on 1980-luvulta alkaen tullut kapinallisten ja terroristien käyttämä sodankäynnin väline.

Itsemurhaisku on sinänsä yksi tapa käyttää ihmiskilpiä. Jos jokainen siviili on mahdollinen iskun tekijä, koko yhteisö vedetään osaksi konfliktia.


 

Miten kävi Teijo Virolaiselle Irakin sodassa?

Hän ei halunnut kuolla vaan sanoi HS:lle olevansa valmis siirtymään turvaan. Lopulta taistelut tulivat niin lähelle, että aktivistit siirrettiin sähkölaitoksesta.

Kukaan ei enää vastustellut.

Muutama kuukausi myöhemmin Virolainen ihmetteli HS:n haastattelussa, mikä häneen oikein oli mennyt.

Mutta haastattelun hän antoi kesäisessä Suomessa.


 

Mosulin itäpuolella tanssitaan jo, länsipuolesta taistellaan yhä

Tigrisjoen kahta puolta vallitsevat vastakkaiset todellisuudet.

Länsi-Mosulissa sinnitellään Isisin vankeina nälkäkuoleman partaalla. Vapautetussa Itä-Mosulissa jopa 2 000 irakilaista liittyi perjantaina suureen puistojuhlaan.

Ihmiset kuuntelivat musiikkia ja tanssivat, ja maassa lojui oluttölkkejä ja viskipulloja, kertoi uutistoimisto Reuters.

Piknikin viettäminen ei ollut mahdollista vielä viime vuonna, kun Isis hallitsi koko Mosulia. Musiikki, tanssi ja jopa värikkäät vaatteet oli kielletty, kunnes itäpuoli vallattiin takaisin tammikuussa.

”Kaikki on nyt hyvin. Tällaista ei voinut tehdä Isisin hallitessa. Kaikki oli kielletty: he tiukkasivat miehiä parran pituudesta ja naisia hunnuista. Nyt kaikki ovat onnellisia”, sanoi Mohammed Abu Qassem Reutersille.

Toisella puolella jokea taistelut jatkuvat. Irakin asevoimien helikopterit lensivät kohti Länsi- Mosulin al-Nurin moskeijaa, josta Isisin johtaja Abu Bakr al-Bagdadi julisti kolme vuotta sitten ”kalifaatin”.

Lauantainakin sadat mosuli­laiset liittyivät evakkojen joukkoon työntäen kärryissä matkalaukkujaan. Länsi-Mosulissa yhä olevat siviilit ovat käytännössä Isisin vankeja.

”Meillä ei ollut ruokaa, vettä eikä sähköä”, sanoi 63-vuotias Abu Qahtan. ”Lähdimme pelkät vaatteet yllämme.”

Ainakin 503 000 ihmistä on YK:n mukaan paennut Mosulista. Jopa 410 000 mosulilaista on asutettu leireille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irak
  • Mosul
  • Syyrian sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    4. 4

      Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    9. 9

      Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    10. 10

      Turun puukotusten uhrien muistoksi järjestetään hiljainen hetki tänään kello 10

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    4. 4

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta
    3. Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?
    4. Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään
    5. Lahjakas mäkihyppääjä kynti kasvoillaan rinnettä, se koitui suomalaisen lentopallon suureksi onneksi – ”En minä mikään tähti ole”
    6. Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit
    7. Tunti sitten
    8. Natsit kuljettivat nuoren Franczekin keskelle Lapin karua erämaata pakkotyöhön – Pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle
    9. Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin
    10. IS: Pansion vastaanottokeskus Turussa kehotti asukkaita pitämään ovet lukossa ja välttämään yöelämää
    11. 2 tuntia sitten
    12. Jättimäisen monitoimiareenan rakentaminen Tampereelle näyttää jo lähes varmalta – Jos päätös sijoittajilta saadaan, voisi areena valmistua jo viiden vuoden kuluttua
    13. Siirtolapuutarhamökki tuhoutui tulipalossa Herttoniemessä
    14. Näytä lisää