Ulkomaat

Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

Trump kertoo tottuneensa yksityisyyden puutteeseen jo julkkismiljardöörinä, mutta siitä huolimatta hän on yllättynyt, miten vähän presidentillä on omaa tilaa salaisen palvelun agenttien vahtiessa jokaista liikettä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haikailee vanhaa arkeaan ja päivittelee nykyisen työnsä vaikeutta uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

”Rakastin entistä elämääni. Minulla oli niin paljon kaikkea meneillään”, Trump sanoo torstaina antamassaan haastattelussa, joka ennakoi lauantain merkkipaalua. Hänelle on tulossa täyteen sata päivää virassa, mitä pidetään yleisesti luontevana hetkenä arvioida uuden presidentin aikaansaannoksia.

”Tämä on työntäyteisempää kuin entinen elämäni. Oletin tätä helpommaksi”, tammikuussa aloittanut presidentti myöntää.

Trump on aiemminkin paljastanut, että politiikan koukerot ovat tulleet suurliikemiehelle puun takaa.

”Kuunneltuani kymmenen minuuttia tajusin, ettei tämä olekaan niin helppoa”, Trump sanoi puhuttuaan Kiinan presidentin kanssa Kiinan ja Pohjois-Korean suhteista.

”Kukaan ei tiennyt, että terveydenhuolto voisi olla niin monimutkaista”, Trump valitti maaliskuussa epäonnistumista aikeissa perua edeltäjänsä Barack Obaman niin sanottu Obamacare-terveydenhuoltouudistus ja korvata se uudella mallilla.

Tällä viikolla Trump taipui jättämään Meksikon rajalle lupaamansa muurin rahoituksen pois budjettiesityksestään, jotta budjetti ei jäisi hyväksymättä. Muuri oli Trumpin kampanjalupauksista tunnetuin.

Trumpin asettama väliaikainen maahantulokielto ”terrorismiin taipuvaisista maista” on puolestaan juuttunut kahdesti tuomioistuimiin.

Reutersin haastattelussa Trump kertoo tottuneensa yksityisyyden puutteeseen jo julkkismiljardöörin. Siitä huolimatta hän on yllättynyt, miten vähän presidentillä on omaa tilaa salaisen palvelun agenttien vahtiessa jokaista liikettä.

”Sitä on omassa pienessä kotelossaan, koska valtavien turvatoimien takia ei voi oikein mennä minnekään.”

Trump harmittelee myös, että ei pääse koskaan auton rattiin.

”Pidän ajamisesta. Enää en saa ajaa.”

Video näyttää Trumpin kohuttuja twiittejä hänen kautensa alkuajoilta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Keskustelu vankilasaarista sai Halla-ahon muljauttelemaan – Näihin giffeihin tiivistyy tämän hetken poliittinen keskustelu

    2. 2

      Kommentti: Rinteen puhe synnytystalkoista ei ole pieni lipsahdus, vaan osoittaa, kuinka pahasti pihalla Sdp on

    3. 3

      Vantaalainen taksikuski on ajanut Teslalla yli 400 000 kilometriä – Suurin haaste on sähköauton lataaminen

    4. 4

      Alexander Stubb vetosi Petteri Orpoon, ettei häntä kammettaisi pois kokoomuksen johdosta – toisin kävi, kertovat Stubbin muistelmat

    5. 5

      Raketti-Madsen poliiseille heti sukellusveneen uppoamisen jälkeen: ”En muista, mikä oli toimittajan sukunimi”

    6. 6

      Jonna Tervomaan video joutui sensuurin kohteeksi – lapsinäyttelijän kasvoihin maalattu ”Bowie-salama” piilotettiin raastuvan pelossa

    7. 7

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    8. 8

      Alexander Stubb kertoo mustasta hetkestään: ”Nyt tiedän, millaista on käydä siellä rajoilla”

    9. 9

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    10. 10

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija – ”Vain harva voi sanoa, ettei kumppanin ulkonäkö lainkaan kiinnosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    3. 3

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    4. 4

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    5. 5

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    6. 6

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    7. 7

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija – ”Vain harva voi sanoa, ettei kumppanin ulkonäkö lainkaan kiinnosta”

    10. 10

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    11. Näytä lisää