Ulkomaat

EU-pomot hahmottelivat jo Britannian hajoamista – Brexit-huippukokous toivotti Pohjois-Irlannin suoraan EU:hun, jos Irlanti yhdistyisi

Skotlannin ero Britanniasta johtaisi todennäköisesti uusiin jäsenyysneuvotteluihin.

Bryssel. EU-johtajat tekivät lauantaina huippukokouksessaan symbolisesti tärkeän kirjauksen, jonka mukaan Pohjois-Irlanti voisi liittyä suoraan EU:n jäseneksi, mikäli Irlanti ja Britanniaan kuuluva Pohjois-Irlanti yhdistyvät.

Pohjois-Irlantia kohdeltaisiin samoin kuin Itä-Saksaa, joka pääsi suoraan unioniin Saksojen yhdistyessä vuonna 1990. Kirjaus muistuttaa mahdollisuudesta, että Britannia saattaa EU-eronsa eli brexitin lisäksi joutua tulevaisuudessa setvimään saarivaltion hajoamista.

Irlanti vaati erillistä kirjausta kuukausien ajan ja mikään muu EU-maa ei asettunut sitä lauantaina vastustamaan, diplomaatit kertoivat. Britannia ei osallistunut sen EU-eroa koskevaan huippukokoukseen, jossa päätettiin eroneuvottelujen suuntaviivat unioniin jäävien 27 jäsenmaan puolesta.

Korkea-arvoisen EU-virkamiehen mukaan kyseessä oli ”faktapohjainen lausunto ja oikeudellinen vahvistus” sille, miten Pohjois-Irlantia kohdeltaisiin.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) totesi huippukokouksen alkaessa, että kirjaus sopii Suomelle.

”Jos Irlannin yhdistyminen tapahtuu, lähdetään siitä, että koko Irlanti on EU:n jäsen.”

Sipilä korosti muiden EU-maiden tavoin, että brexit-neuvotteluissa on päästävä siihen, ettei Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille muodostu ”kovaa rajaa”. EU:ssa on kannettu huolta, että Pohjois-Irlannin rauhanprosessi voisi brexitin myötä vaarantua.

Vaikka Irlannin yhdistyminen ei olekaan vireillä EU-maa Irlannissa tai Britanniaan kuuluvassa Pohjois-Irlannissa, kaoottinen brexit-prosessi saattaa valmistella Pohjois-Irlannin 1,8 miljoonaa asukasta ajatukseen yhdistymisestä noin 4,8 miljoonaan asukkaan Irlantiin.

Viime kesän brexit-kansanäänestyksessä lähes 56 prosenttia pohjoisirlantilaisista olisi halunnut jäädä EU:hun.

Viime vuoden syksynä tehdyssä mielipidekyselyssä yli 80 prosenttia pohjoisirlantilaisista sanoi kuitenkin, ettei brexit vaikuta heidän ajatteluunsa Irlantiin yhdistymisestä. Vastaajista 63 prosenttia sanoi, että he äänestäisivät yhdistymistä vastaan.

Irlannin ja Pohjois-Irlannin yhdistyminen on puheenaihe, joka tulee jossain määrin yllätyksenä Britanniassa. Maan sisäpolitiikka on ajautunut myllerrykseen ja kesäkuussa pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit, joilla konservatiivipääministeri Theresa May yrittää lujittaa valta-asemaansa.

Brittejä hermostuttaa sekin, että Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on vaatinut uutta kansanäänestystä Skotlannin itsenäisyydestä. Skoteista 62 prosenttia olisi halunnut jäädä unioniin.

Perjantaina julkaistun kyselyn mukaan skoteilla ei kuitenkaan ole haluja uuteen kansanäänestykseen ainakaan lähiaikoina. Kolme vuotta sitten skoteista 55 prosenttia hylkäsi itsenäisyyden kansanäänestyksessä.

EU-virkamiehen mukaan Pohjois-Irlannin kirjaamista huippukokouksen lisäpöytäkirjaa ei pidä merkitykseltään ylitulkita. Hänen mukaansa kyse on lähinnä oikeudellisen tilanteen kirjaamisesta, ei mistään mullistavasta uudesta ajatuksesta.

Hänen mukaansa kirjaukseen ei tule myöskään mitään olennaista eroa siihen, mitä Britannian brexit-ministeri David Davis totesi kirjeessään pohjoisirlantilaiselle kansanedustajalle Mark Durkanille kuukausi sitten.

Davisin mukaan Britannia kunnioittaisi pohjoisirlantilaisten päätöstä, jos nämä päättäisivät liittyä Irlantiin. Hänen mukaansa ”siinä tapauksessa Pohjois-Irlannista voisi tulla osa olemassa olevaa EU-jäsenmaata sen sijaan, että sen pitäisi hakea jäsenyyttä uutena itsenäisenä jäsenvaltiona”.

Lauantain huippukokouksen kirjauksessa todetaan, että ”Eurooppa-neuvosto vahvistaa, että kansainvälisen oikeuden mukaisesti, koko yhdistyneen Irlannin alue olisi osa Euroopan unionia”.

Yhdistymisen mahdollisuus on mainittu myös Pohjois-Irlannin rauhoittamiseksi tehtyyn pitkänperjantain rauhansopimukseen vuonna 1998, mihin EU-kirjauksessa myös viitataan.

EU-virkamiesten tulkinnan mukaan Skotlannin pitäisi mahdollisen itsenäistymisen jälkeen hakea EU-jäsenyyttä, koska kyseessä olisi uusi itsenäinen valtio. Vaikka Skotlanti on osana Britanniaa kuulunut EU:hun, itsenäinen Skotlanti ei kuuluisi automaattisesti unioniin.

Pääministeri Sipilän mukaan brexit-eroa valmistelevissa EU-maissa on kolme tärkeää pääkysymystä: EU-kansalaisten oikeudet Britanniassa, Britannian maksuvelvoitteet unionille sekä Irlanti. Sama viesti oli EU27-maiden neuvotteluista sopimissa suuntaviivoissa, jotka hyväksyttin lauantain huippukokouksen alussa ripeästi ja ilman muutoksia.

EU-komissiolle annetaan toukokuussa lisäksi erilliset ja tarkemmat neuvotteluohjeet. Niissä Irlannin kysymys on myös keskeisessä asemassa.

Neuvotteluohjeista vuotaneen luonnoksen mukaan EU haluaa turvata, että Britannian EU-eron jälkeen Pohjois-Irlannissa asuvat irlantilaiset nauttivat yhä EU-kansalaisten kaltaisista oikeuksista.

EU haluaa myös Britannian kunnioittavan Britannian ja Irlannin välillä solmittua Yhteisen matkustamisen aluetta CTA:ta, jonka alkujuuret ovat vuonna 1923 tehdyssä epävirallisessa sopimuksessa. CTA on enimmäkseen passiton ja vähäisten rajamuodollisuuksien alue.

Irlanti irtautui Britanniasta vapaavaltioksi vuonna 1922 ja silloin myös Pohjois-Irlanti erkani osaksi Britanniaa. Irlannista tuli virallisesti itsenäinen 1949.

Britanniasta, Irlannista ja Tanskasta tuli vuonna 1973 EU:n jäseniä alkujaan kuuden maan unionin ensimmäisessä laajentumisessa. Nykyään unionissa on 28 jäsenmaata.

Britannia on ensimmäinen jäsenmaa, joka on ilmoittanut lähtevänsä unionista. Asiasta päätettiin viime vuoden kesäkuun kansanäänestyksestä, ja virallisesti erosta ilmoitettiin kuukausi sitten.

Britannian EU-eron ehdot tulee neuvotella kahdessa vuodessa. Maa lakkaa olemasta unionin jäsen viimeistään 29. maaliskuuta 2019.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    5. 5

      Tutkija pitää Turun puukotuksia hyvin poikkeuksellisina Suomen oloissa: ”En muista viime vuosikymmeniltä vastaavanlaista tapausta”

    6. 6

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    7. 7

      NYT ja Reuters: Trump erotti päästrateginsa Steve Bannonin

    8. 8

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    9. 9

      Erdogan kiihottaa Saksassa asuvia turkkilaisia Merkeliä vastaan

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    2. 2

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja useita loukkaantunut – Epäilty tekijä sairaalassa, poliisi ottanut muitakin ihmisiä kiinni

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää