Ulkomaat

Yhdysvaltain merijalkaväki palasi Talebanin sydänmaille – Tehtävän piti päättyä jo vuonna 2014

Noin 300 merijalkaväen sotilasta saapui Helmandin maakuntaan lauantaina. Sodan kiivaimpina vuosina heitä oli siellä yli 20 000.

Kun Yhdysvaltain merijalkaväen viimeisetkin sotilaat vetäytyivät Helmandin maakunnasta Etelä-Afganistanista vuonna 2014, tukikohdan salosta laskettu lippu kuljetettiin toiselle puolelle maapalloa säilöön Yhdysvaltain puolustusministeriön rakennukseen Pentagoniin.

Tehtävän piti tuolloin olla suoritettu, mutta lauantaina sama lippu vedettiin sanomalehti The New York Timesin mukaan takaisin saman tukikohdan salkoon.

Levoton Helmand on ääri-islamistisen Taleban-järjestön sydänmaita ja tunnetaan yhtenä maailman suurimmista oopiumiunikon viljelyseuduista. Nyt sinne saapui 300 merijalkaväen sotilasta, joista noin puolet on palvellut seudulla aiemminkin.


Sodan kiivaimpina vuosina Helmandissa oli yli 20 000 merijalkaväen sotilasta. Siellä kuoli lähes tuhat Nato-liittouman sotilasta, enemmistö heistä yhdysvaltalaisia ja brittejä.

Talebanin arvioidaan kasvaneen vahvimmaksi sitten vuoden 2001, jolloin Yhdysvallat syrjäytti sen hallinnon. Taleban-kapinallisten hallitsema alue on kasvanut merkittävästi sitten vuoden 2014 lopun, jolloin sotilasliitto Naton johtama Isaf-operaatio päättyi ja Afganistanin puolustaminen jäi maan oman armeijan vastuulle niin ikään Naton johtaman Resolute Support -operaation tukemana.

Isafiossa oli enimmillään yli 130 000 sotilasta. Resolute Supportissa on vain noin 13 000 sotilasta, joskin Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoi saksalaisessa Welt am Sonntag -sanomalehdessä sunnuntaina, että sotilasliitto harkitsee kasvattavansa vahvuutta.

Resolute Support -operaatiossa on mukana noin 30 suomalaista sotilasta, jotka toimivat Mazar-i-Sharifissa Pohjois-Afganistanissa ja pääkaupunki Kabulissa Itä-Afganistanissa.

Yhdysvaltain merijalkaväki ei ole palannut Helmandiin lähtökohtaisesti taistellakseen vaan kouluttaakseen ja avustaakseen afganistanilaissotilaita, jotka yrittävät puolustaa maakunnan pääkaupunkia Lashkar Gahia Talebanin valtaukselta.

”Omien ja merijalkaväen muiden sotilaiden uhrausten jälkeen on tavallaan masentavaa nähdä, miten on palattu takaisin vanhaan”, kentuckylainen vääpeli Ronnie C. Mills sanoi The New York Timesille.

Mills on toista kertaa Helmandissa. Edellisellä komennuksellaan hän palveli Marjan kaupungissa, jossa oli kesällä 2011 ”riittävän turvallista kävelyille ja basaarivierailuille”. Nykyään Marjassa toimivia Afganistanin joukkoja pystytään huoltamaan vain ilmateitse, koska kaupunkiin johtavia teitä ei ole saatu turvattua.

Korruptio on suuri ongelma Afganistanin armeijassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan sotilaat myyvät aseitaan ja ammuksiaan, ja palvelukseen on listattu olemattomia sotilaita, joiden palkat muut sujauttavat omiin taskuihinsa. Maaliskuussa armeijan Lashkar Gahin -osaston komentaja pidätettiin korruptioepäilyjen takia, vaikka hänet oli nimitetty tehtävään juuri toimintatapojen siivoamiseksi.

”Sitä on jonkin verran”, merijalkaväen kapteeni Zachary Peterson sanoi korruptiosta Reutersille.

”Mutta yhden mädän omenan perusteella ei saa tuomita koko porukkaa, sillä valtaosa näistä jätkistä on kunnon ihmisiä ja haluaa maalleen hyvää.”


Afganistanin presidentin Ashraf Ghanin entinen Helmandin-edustaja Abdul Jabar Qahraman arvioi The New York Timesille, että sotilaiden suurimpia haasteita on Helmandin paikallisväestön luottamuksen saavuttaminen, koska he ovat epäonnistuneet siviilien turvaamisessa ja jättäneet nämä Talebanin armoille.

”Turvallisuusjoukkojen ja paikallisten ihmisten välillä ei ole mitään kontaktia”, Qahraman sanoi.

”Ihmiset eivät usko turvallisuusjoukkojen lupauksia.”

Yhdysvaltain Afganistanin-valvontaviranomaisen (Sigar) sunnuntaina julkaiseman raportin mukaan Afganistanin turvallisuusjoukot pitävät hallinnassaan noin 60:tä prosenttia maasta. Talebanin ja muiden kapinallisryhmien hallinnassa on noin 11 prosenttia. Muilla alueilla hallinta on epäselvää tai siitä käydään kamppailua.

Taleban julisti viime perjantaina aloittavansa perinteisen keväthyökkäyksensä, joka tarkoittaa sissitaistelijoiden, itsemurhapommittajien ja soluttautujien kiihtyviä iskuja viranomaisia vastaan.

Talvi on tyypillisesti rauhallisempaa aikaa, mutta tällä kertaa se oli poikkeuksellisen verinen. Pelkästään tämän vuoden ensimmäisen kuuden viikon aikana kuoli 807 turvallisuusjoukkojen jäsentä.

Siviiliuhreja kertyi vuonna 2016 eniten sen jälkeen, kun YK:n Afganistanin-avustusoperaatio (Unama) alkoi raportoida niistä vuonna 2009. Vuoden 2016 raportin mukaan 3 498 siviiliä kuoli ja 7 920 haavoittui taistelujen seurauksena.

Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis ennusti ”uutta vaikeaa vuotta” vieraillessaan Kabulissa viime viikolla.

Taleban teki merkittäviä iskuja myös juuri ennen keväthyökkäyksensä julistamista. Toissa viikon keskiviikkona yli 140 sotilasta kuoli, kun Taleban-taistelijat onnistuivat tunkeutumaan valepuvuissa sotilastukikohtaan Mazar-i-Sharifissa Pohjois-Afganistanissa.

Kyse oli tuhoisimmasta Talebanin tekemästä iskusta sotilastukikohtaan sen jälkeen kun Yhdysvallat syrjäytti Taleban-hallinnon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Afganistan
  • Yhdysvallat
  • Taleban

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    3. 3

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    4. 4

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    7. 7

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    8. 8

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    9. 9

      Ruotsia kuohuttaneessa ”Arboga-naisen” rikosvyyhdissä annettiin tuomiot: elinikäinen ja 14 vuotta vankeutta isän ja entisen puolison murhasta ja äidin murhan yrityksestä

    10. 10

      Lähes 2 000 ihmistä saattoi altistua tuhkarokolle kesällä – taudin Suomeen tuonut mies matkusti täysissä junissa ja Tallinnan-lautalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää